Julkkikset

Julkisuuden jättänyt Katriina Wuoristo ei kaipaa elämäänsä romanttista rakkautta: ”Rakkaus, jota nyt saan, on aitoa ja pyyteetöntä”

Katriina Wuoristo tuli yleisölle tutuksi jo 1980-luvulla. Sittemmin hän jättäytyi pois julkisuudesta. Mitä hänelle kuuluu nyt?

Teksti:
Piia Sainio
Kuvat:
Sampo Korhonen

Yrittäjä Katriina Wuoristo, 69, on tuttu kosmetiikkamainoksista, lehtien seurapiiripalstoilta ja kansikuvista.

Katriina Wuoristo tuli yleisölle tutuksi jo 1980-luvulla. Sittemmin hän jättäytyi pois julkisuudesta. Mitä hänelle kuuluu nyt?

Katriina Wuoristo on pienen pojan mummi. Juuri nyt se on ykkösasia hänen maailmassaan. Kaksi kertaa viikossa Katriina hakee lapsenlapsensa päiväkodista, vie tämän kotiin ja tekee ruokaa. Ja tietenkin istahtaa leikkimään. Parasta isoäitiydessä on se, että saa antaa rakkautta.

– Kun minulle oli lapsenlapsi tulossa, yksi tietäväinen sanoi, että sinähän hemmottelet hänet piloille. Itsekseni pohdin, etten tunne ketään, joka olisi saanut liikaa rakkautta, mutta tunnen kyllä henkilöitä, jotka eivät ole saaneet rakkautta. Rakkautta ei voi koskaan antaa liikaa, Katriina sanoo.

Hän istuu nojatuolissa ja katsoo hymyillen suoraan silmiin.

– Kun menen hakemaan lapsenlastani päiväkodista, hän juoksee minua vastaan ja sanoo: ”Mummimummi, minun ikioma mummi!” Mikä tunne siitä tuleekaan, kun tuo pieni ihminen on niin pyyteettömän iloinen minusta!

Katriinan olohuoneessa sohvapöytää komistaa valkoinen kukka-asetelma. Ikkunasta näkyy kaupunkimaisema, talojen kattoja, kauempana siintää Helsingin tuomiokirkko.

Muisto 1980-luvulta: YSL-putiikki Helsingissä

1980-luvulla, kun Katriinan oma poika oli pieni, Katriina oli yksinhuoltaja ja kiireinen bisnesnainen. Hän piti Helsingin Kluuvikadulla muotiputiikkia, jossa myytiin ainoastaan Yves Saint Laurentin suunnittelemia vaatteita. Asiakkaat olivat lähinnä diplomaatteja ja pääjohtajien rouvia.

Katriina kävi usein Pariisissa. Silloin Yves Saint Laurent vielä eli. Hänen vaikutustaan Katriina kiittää siitä, että uskaltaa yhdistellä värejä rohkeasti. Se näkyy esimerkiksi täällä hänen olohuoneessaan, jossa hillityt ruskean ja sinisen sävyt sopivat samaan tilaan vahvan vihreän ja punaisen kanssa. Värikylläinen Corneillen teos ja klassinen Edelfeltin työ ovat asettuneet vastakkaisille seinille ilman yhtäkään riitasointua.

Edelleen Katriina seuraa muotimaailmaa, mutta ei noudata sen oikkuja. Hänen klassinen tyylinsä on pysynyt 1980-luvulta saakka.

– Mummina tyyliini kuuluvat farkut ja villapaita.

Eron jälkeen näyttäytyi julkisuuden nurja puoli

Pojan perheen lisäksi Katriinalle tärkeitä ovat ystävät. Juuri eilen hän kävi lounaalla ystävättärensä kanssa, joka oli hänen esihenkilönsä 50 vuotta sitten. Silloin Katriina toimi lentoemäntänä Kar-Airilla.

Suurin osa vanhoista ystävistä asuu ulkomailla. Katriina matkusteleekin mielellään.

Työurallaan Katriina ehti kehittää Haikon kartanon kylpylän kauneushoitolaa ja ostaa yrityksen, Norris Cosmeticsin, joka toi maahan Joe Blasco -meikkejä. Koska Katriina toimi itse brändin kasvona, julkisuudesta oli hyötyä yritykselle.

Myös julkisuuden nurja puoli tuli tutuksi. Kun Katriina oli eronnut miehestään, taiteilija Juhani Palmusta, julkinen kohtelu tuntui raskaalta.

Lokakuussa 1988 Katriina Wuoristo oli kolmekymppinen. Yrittäjyyden mallin hän oli saanut vanhemmiltaan. Kun Katriina oli pieni, hänen äitinsä perusti Lollo-alusvaateliikkeet.

Hän jättäytyi julkisuudesta, kun ei enää tarvinnut sitä liiketoiminnalleen.

– Kun myin yrityksen, aloin pelata golfia ystävien kanssa. Sitten meni nivel polvesta ja myöhemmin kyynärpäästä. Harrastus piti lopettaa mutta ystävät jäivät.

Auttaminen tuntuu arvokkaalta

Ennen isoäitiyttä Katriina antoi aikaansa hyväntekeväisyydelle. Hän toimi vapaaehtoisena Helsinki Missionin olohuoneessa, joka on kohtaamispaikka pienten lasten vanhemmille.

Katriina huolehti pienokaisista sillä aikaa, kun näiden vanhemmat joivat kahvia.

– Auttamisesta tulee oikeasti hyvä olo. Joka kerta, kun lähdin sieltä kotiin, olo tuntui tosi arvokkaalta.

Katriina aikoo palata vapaaehtoiseksi sitten, kun oma lapsenlapsi ei enää tarvitse mummiaan niin paljon.

Katriina Wuoristo
– Olen tyytyväinen uraan, jonka tein. Nyt saan olla niin sanotusti eläkeläinen – vaikka en pidä sanasta eläkeläinen. Teen koko ajan kaikenlaista. Minulla on pieni bisnes, kiinteistöfirma, Katriina Wuoristo kertoo. © Sampo Korhonen

Katriina Wuoristo: ”Rakkaus, jota nyt saan, on aitoa ja pyyteetöntä”

Ensi vuonna Katriina täyttää 70. Katriinan äiti, kauppaneuvos Satu Tiivola taas täyttää sata vuotta.

– Äiti on pirteä ja voi hyvin. Hän asuu omassa kodissaan ja me sisarukset pidämme hänestä huolta.

Parisuhteessa Katriina ei ole. Hän pohtii, että miten sen nyt kauniisti sanoisi.

– Haluan elää tällä tavalla, että päätän itse asioistani. Minulla on tosi mukava elämä perheeni ja ystävieni kanssa.

Kaipaatko romanttista rakkautta?

– En ollenkaan. Rakkaus on nyt toisessa muodossa. Luotettavassa muodossa. Rakkaus, jota nyt saan, on aitoa ja pyyteetöntä, Katriina muotoilee.

Ja sehän on oikein kauniisti sanottu.

Juttu on julkaistu Annassa 18/2023. Katriinan meikki: Henna Heikkinen/Ihonhoitobaari.

X