Julkkikset

Kauniit ja rohkeat -tähti Katherine Kelly Lang: ”Minua ja Brookea yhdistää se, että meillä molemmilla on suuri sydän”

Katherine Kelly Lang on näytellyt Brookea Kauniit ja rohkeat -sarjassa jo 30 vuoden ajan. – Olen saanut näiden vuosien aikana myös kolme lasta, jotka ovat kasvaneet sarjan mukana, Lang sanoo Annan haastattelussa.

Teksti:
Virpi Valtonen
Kuvat:
Virpi Valtonen

Maailman suosituimman saippuasarjan tähti Katherine Kelly Lang juhli Monacossa 30-vuotista saippuasarjaa. – Euroopassa kaikki tunnistavat minut, hän sanoo.

Katherine Kelly Lang on näytellyt Brookea Kauniit ja rohkeat -sarjassa jo 30 vuoden ajan. – Olen saanut näiden vuosien aikana myös kolme lasta, jotka ovat kasvaneet sarjan mukana, Lang sanoo Annan haastattelussa.

Kauniit ja rohkeat -sarja juhli sunnuntaina sarjan 30-vuotisjuhlaa Monte Carlon televisiofestivaaleilla Monacossa. Illan päätteeksi maailman suosituin saippuasarja järjesti hulppeat juhlat Monte Carlo Bay -hotellissa. Juhlaan saapui lukuisia saippuasarjan tähtiä ja itseoikeutetusti mukana oli myös Brooke Logania sarjassa alusta lähtien näytellyt Katherine Kelly Lang, 55.

– On vaikea uskoa, että sarjan alkamisesta on kulunut jo 30 vuotta. Ensimmäiset kymmenen vuotta menivät kuin sumussa. Olen saanut näiden vuosien aikana myös kolme lasta, jotka ovat saaneet kasvaa sarjan mukana. Olen ollut sarjalle uskollinen, mutta en koe, että olisin joutunut kieltäytymään mistään tai jättämään sen takia mitään väliin, Katherine Kelly Lang kertoi Annalle.

Katherine kertoo muistavansa yhä ensimmäisen jaksonsa.

– Kaikki olivat kuvauksissa erittäin jännittyneitä. Heti sarjan alussa roolihahmoni lähes raiskattiin. Minut meikattiin ruhjeille, vaatteeni revittiin ja hiukseni sotkettiin. Jälkeenpäin katsoin jakson ja mietin, että ääneni oli tuohon aikaan kauhean korkea.

Kauniit ja rohkeat -sarjan 30-vuotiskakkua koristivat sarjan tähtien valokuvat.
Kauniit ja rohkeat -sarjan 30-vuotiskakkua koristivat sarjan tähtien valokuvat.

Kauniiden ja rohkeiden Brooke tunnistetaan kaikkialla

Sarjan pitkä ja huikea suosio on tehnyt näyttelijästä erittäin tunnetun myös Euroopassa.

– On vaikeaa mennä minnekään niin, ettei minua tunnettaisi. Varsinkin Euroopassa kaikki tunnistavat minut. Hollywoodissa ja kotona on helpompaa. Siellä ketään ei kiinnosta, vaikka maailman suurimmat elokuvatähdet kävelevät vastaan. Itse näen esimerkiksi Britney Spearsin harva se päivä sata paparazzia perässään ja ajattelen, että siellä Britney taas menee, Katherine sanoo ja kertoo osaavansa tarvittaessa naamioitua niin, että saa kulkea rauhassa.

Kauniit ja rohkeat -juhlat Monacossa.
Punaiseen iltapukuun pukeutunut Katherine Kelly Lang juhli Kauniiden ja rohkeiden 30-vuotisjuhlia yhdessä näyttelijäkollegoidensa kanssa Monacossa.

Yksi toive Brooken puolesta

Katherine Kelly Langin mukaan hänessä ja Brooken hahmossa ei ole montaakaan yhdistävää tekijää, mutta yksi yhteneväisyys löytyy helposti.

– Minua ja Brookea yhdistää se, että meillä molemmilla on suuri sydän. Brooke tosin tapaa tehdä samoja virheitä elämässään yhä uudelleen ja uudelleen. Itse en pystyisi moiseen mokailuun, Katherine Kelly Lang kertoo.

Brooken hahmo on ollut naimisissa huimat 13 kertaa, eikä kukaan tiedä kuinka monta avioliittoa hän tulee sarjan tulevaisuudessa solmimaan.

Yksi toive Katherine Kelly Langilla olisi hahmonsa tulevaisuudelle.

– En haluaisi Brooken luottavan miehiin. Haluan toki, että hänellä on mahtava perhe ja onnellinen liitto. Mutta toivon hänen ymmärtävän, ettei hän tarvitse miehiä siihen, että hän voi olla oma mahtava itsensä.

Lue myös:

Kauniit ja rohkeat -tähti Katherine Kelly Lang: ”Rakastelukohtaukset ovat joskus epämiellyttäviä”

X