Julkkikset

Kauniit ja rohkeat -tähti Katherine Kelly Lang: ”Rakastelukohtaukset ovat joskus epämiellyttäviä”

Katherine Kelly Lang, 55, on näytellyt Brooke Logania Kauniit ja rohkeat -sarjassa 30 vuoden ajan. Lang pitää sarjan dramaattisista kohtauksista, mutta tunnustaa, ettei aina tunne itseään hehkeäksi intiimejä hetkiä kuvattaessa.

Teksti:
Kirpi Uimonen

Brookea näyttelevä Katherine Kelly Lang sanoo, ettei hän ole jättämässä Kauniit ja rohkeat -sarjaa.

Katherine Kelly Lang, 55, on näytellyt Brooke Logania Kauniit ja rohkeat -sarjassa 30 vuoden ajan. Lang pitää sarjan dramaattisista kohtauksista, mutta tunnustaa, ettei aina tunne itseään hehkeäksi intiimejä hetkiä kuvattaessa.

Saippuasarjojen itkijänainen. Sellaiseksikin näyttelijä Katherine Kelly Langin, 55, hahmoa Brooke Logania voi kutsua.

Ensimmäiset pari vuotta Kauniit ja rohkeat -sarjan alussa hän itki yhtenään.

– Oli aika, kun vuodatin kyyneleitä joka jaksossa kuukauden ajan, ja silmäni olivat turvoksissa jatkuvasti. Silloin opin kyynelehtimään silmänräpäyksessä. Aluksi ajattelin ikäviä asioita omassa elämässäni. Myöhemmin eläydyin täysin Brooken tarinaan, ja hänen vastoinkäymisensä saivat minut oikeasti surulliseksi, Lang muistelee ja nauraa iloisesti päälle.

Brooke on ollut naimisissa 12 kertaa

Kauniita ja rohkeita on kuvattu 30 vuotta. Suomeen sarja rauntautui viisi vuotta myöhemmin.

– Aluksi minua jännitti, mutta olin myös innoissani. Kuvauksissa oli hyvä tunnelma, ilmassa väreili; jotain maagista oli tapahtumassa. Sarja alkoi menestyä myös ympäri maailman.

Brooken monimutkaiset rakkauskuviot ovat sarjan suola. Miestennielijän maineessa oleva liikenainen on ollut naimisissa kolmen Forrester-perheen miehen kanssa; suvun patriarkan Ericin sekä hänen poikiensa Thornen ja Ridgen kanssa. Jälkimmäisen, elämänsä rakkauden kanssa kuusi kertaa.

Kaiken kaikkiaan kemistin koulutuksen saanut ja tekstiilit rypyttömäksi tekevän BeLief-yhdisteen keksinyt nainen on ollut naimisissa kaksitoista kertaa ja hänellä on viisi lasta. Yhden isä on hänen tyttärensä aviomies.

– Jos voisin antaa neuvon Brookelle, sanoisin, että älä ajattele aina vain itseäsi vaan mieti välillä muitakin. Hän voisi olla kiitollinen siitä, mitä hänellä on. Hän unohtaa lapsensa ja muut tärkeät ihmiset, koska on koko ajan elämänsä keskipiste, Lang sanoo pohdittuaan vastausta hetken aikaa ja jatkaa:

– Toivon, että hän keskittyisi uraansa ja olisi joskus onnellinen, joko yksin tai parisuhteessa.

Rakastelukohtaukset ovat epämiellyttäviä

Vuosikymmenet ovat opettaneet, että tarinassa voi tapahtua mitä tahansa.

– En enää edes yritä arvailla tulevaisuutta vaan odotan jännityksellä, että saan käsikirjoituksen luettavaksi, Lang sanoo.

– Pidän dramaattisista kohtuksista, mutta ne ovat myös uuvuttavia. Rakastelukohtaukset ovat joskus epämiellyttäviä. Varsinkin silloin, kun en tunne oloani seksikkääksi, mahani on turvonnut tai vain sen takia, että minun pitää suudella jonkun toisen kuin oikean rakkaani kanssa.

Kauniit ja rohkeat, MTV3, ma–pe klo 17.30

Lue myös:

Rohkea rooli vei näyttelijä Antti Luusuaniemen seksuaaliterapeutille

Näyttelijä Elina Knihtilä: ”Tein pitkään, mitä käskettiin”

Syke-hurmuri Antti Luusuaniemi paljastaa sarjan kulisseista: Tällaiset välit näyttelijöillä on kuvausten ulkopuolella

X