Julkkikset

Kehopositiivisuuden puolesta puhuva juontaja Saara Sarvas: ”Metsästäessäni miesten ihailua saatoin jopa menettää lisääntymiskykyni”

Kamppailtuaan lähes koko ikänsä kilojensa kanssa Saara Sarvas päätti lopettaa laihduttamisen ja aloittaa elämisen. Lapsen saaminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys.

Teksti:
Miia Siistonen
Kuvat:
Mirva Kakko

– Olen elänyt koko tähänastisen elämäni ilman lapsia, ja viime vuosina elämä on ollut varsin hyvää. Ei ole syytä, miksi niin ei voisi jatkua, Saara Sarvas sanoo.

Kamppailtuaan lähes koko ikänsä kilojensa kanssa Saara Sarvas päätti lopettaa laihduttamisen ja aloittaa elämisen. Lapsen saaminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys.

Juontaja Saara Sarvas on saanut koko ikänsä kuulla olevansa vääränlainen.

– Olen suorittanut asioita saadakseni hyväksyntää laihoilta ja kauniilta ihmisiltä, Saara sanoo. Hän on työskennellyt paitsi radiojuontajana myös kampaajana, meikkitaiteilijana, bloggaajana ja tv-ohjelma Jenny+:n toisena vetäjänä.

Nyt Saara on saanut tarpeekseen suorittamisesta. Hän on kyllästynyt maailmaan, jossa ruumiinrakenne ja elopaino määrittävät ihmisarvon. Hän on lakannut tavoittelemasta kapeaa kauneusihannetta, johon mahtuu ani harva.

– Se, että muutat ulkonäköäsi, muuttaa vain ulkonäköäsi. Onnellisempaa se ei sinusta tee, Saara toteaa.

– Tietysti lihava saa tuntea olevansa kaunis. Lihavuudella ei pitäisi olla mitään tekemistä itsensä kauniiksi kokemisen kanssa, hän toteaa.

Kolmisen vuotta sitten Saara oli perustamassa toimittaja Jenny Lehtisen kanssa Läskimyytinmurtajat-ryhmää, joka yllytti ihmisiä vaakakapinaan. Nykyään ryhmä toimii nimellä Kehomyytinmurtajat ja se levittää kehopositiivisuuden ilosanomaa. Mainittakoon, että kehopositiivisuus ei tarkoita ylipainon ihannointia. Se tarjoaa laihdutuskuurien sijaan henkistä elämänmuutosta ja itseinhon tilalle itsensä hyväksymistä.

Sitä Saarakin on opetellut viime vuodet.

”Ajattelin, että seksuaalinen haluttavuuteni on myyntivalttini”

Viime syksynä toipumiseen tuli hieman takapakkia. Saara sai kuulla lääkäriltä, ettei voisi saada lapsia. Ei ainakaan juuri nyt. Syynä on ilmeisesti kehon rääkkäämisestä tai ylipainosta johtuva hormonihäiriö.

Miehillä on ollut suuri vaikutus siihen, miten Saara on kehoaan kohdellut.

– Monen nuoren naisen tavoin ajattelin, että seksuaalinen haluttavuuteni on myyntivalttini ja arvoni mittari. Koin käyttäväni valtaa, mutta kävikin päinvastoin. Metsästäessäni miesten ihailua saatoin jopa menettää lisääntymiskykyni.

Aikaisemmissa parisuhteissaan Saara koki, että hänen vartalonsa on kumppanin mielestä vääränlainen ja epämieluisa. Nykyiseltä puolisoltaan Teemulta hän varmisteleekin tämän tästä, että tosiaan kelpaa tällaisena. Pariskunta on seurustellut kohta neljä vuotta.

Teemu on ensimmäinen mies, jonka kanssa Saara on vakavasti harkinnut perheen perustamista. Siksi viimesyksyiset uutiset olivat ensin kirvelevä pettymys.

Tilanne on ristiriitainen. Voidakseen tulla raskaaksi Saaran pitäisi laihduttaa. Mutta pää ei ole siihen vielä valmis. Laihduttaminen saattaisi laukaista syömishäiriön uudestaan.

31-vuotias Saara on päättänyt antaa itselleen muutaman vuoden aikaa saada keho ja mieli tasapainoon. Jos perheen perustaminen tuntuu vielä silloin ajankohtaiselta, hän ryhtyy toimenpiteisiin. Jos lasta ei yrityksistä huolimatta kuulu, hän uskoo voivansa hyväksyä kohtalonsa.

– Olen elänyt koko tähänastisen elämäni ilman lapsia, ja viime vuosina elämä on ollut varsin hyvää. Ei ole syytä, miksi niin ei voisi jatkua. Onhan tavallaan myös helpottavaa, jos ei tarvitse kantaa vastuuta lapsesta. Voin jatkaa seikkailemista mieleni mukaan.

Luit lyhennelmän Annan jutusta, jossa juontaja Saara Sarvas kertoo lapsuudestaan Painonvartioissa ja pitkästä tiestä itsensä hyväksyväksi. Lue juttu Annasta 32/2019 tai digilehdestä. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

X