Julkkikset

Keikkalavoille palaava pienen lapsen äiti Jannika B: ”Oli vaikea lähteä pois vauvakuplasta”

Jannika B, 31, palaa pian keikoille, ja puoliso Toni Wirtanen jää kotiin seitsenkuisen Martan kanssa. – Olen punninnut tarkkaan, haluanko altistaa itseni kritiikille, Jannika sanoo. Lue, miten hän kuvaa arkeaan.

Teksti:
Virpi Valtonen
Kuvat:
Paula Kukkonen/Otavamedia

Jannika B, 31, palaa pian keikoille, ja puoliso Toni Wirtanen jää kotiin seitsenkuisen Martan kanssa. – Olen punninnut tarkkaan, haluanko altistaa itseni kritiikille, Jannika sanoo. Lue, miten hän kuvaa arkeaan.

Äitiys muutti Jannika B:n suhdetta musiikkimaailmaan

Äitiys on muuttanut ajattelutapaani. Vaaleanpunaisesta vauvakuplasta – seesteisestä ja täydellisestä vauva-arjesta – oli vaikea lähteä takaisin raakaan musamaailmaan.

Tunteeni ovat ristiriitaiset, ja olen punninnut tarkkaan, haluanko altistaa itseni kritiikille ja mahdolliselle epäonnistumiselle. Olen nyt paljon epävarmempi kuin olin esimerkiksi ensimmäisen levyni aikoihin.

Nykyään kyseenalaistan itseäni aiempaa enemmän ja pohdin, onko musiikilleni enää tilaa. Teen jo kesällä joitakin keikkoja mutta niin, että pääsen yöksi kotiin. Syksyllä mieheni (Toni Wirtanen) jää tyttäremme kanssa kotiin, ja minä lähden keikoille.

Lue myös: Soolokiertueelle suuntaava Mira Luoti veljen kuoleman jälkeen: ”Nyt pitää olla vahva”

Toni tekee aamukahvin Jannikalle joka päivä

Yleensä sanotaan, että naisesta tulee äitiys- ja raskaushormonien takia hirviö. Kotoa on kuitenkin annettu palautetta, että minusta on tullut entistä lempeämpi ja rauhallisempi.

Rakkain arkirutiinini on aamukahvihetki. Saan Tonilta joka aamu kahvin kuppiin kaadettuna ja vaahdotetulla maidolla. Hän on tehnyt minulle aamukahvin melkein joka päivä sen viiden vuoden ajan, jonka suhteemme on kestänyt.

Ärsyynnyn, jos kaappien ovet tai laatikot jätetään auki. Jos oven kerran voi sulkea puolitiehen, miksei saman tien kokonaan. Totesin Tonille vastikään, että meillä on hyvä elämä ja hyvä avioliitto, sillä kaapinovet ovat ainoa asia, josta joudun kotona sanomaan.

Jannika haluaa olla lapselleen läsnä

Mietin, miten pystyn kasvattamaan seitsenkuisesta Martta-tyttärestämme vahvan, herkän, empaattisen, rakastavan ja toisiin ihmisiin luottavan ihmisen. Yritän ajatella maalaisjärjellä, enkä vaadi itseltäni täydellistä suoritusta. Tärkeintä on olla lapselle läsnä.

Mitä aikuisemmaksi tulen, sitä enemmän pelkään ja huolehdin. Lapsen syntymän jälkeen olen alkanut pelätä jopa kuolemaa.

Olen aina pelännyt lentämistä. Onneksi olen kotihiiri, eikä minulla ole maailmanvalloitusviettiä. En joudu lentokoneessa pakokauhun valtaan, mutta en myöskään viihdy siellä. Autossakin ajan mieluummin itse kuin istun kyydissä.

Lue myös: Maija Vilkkumaa: ”Vauvaperheen väsymys ja keikka-arki olivat kuluttava yhdistelmä”

Haaveissa kunnon yöunet

Nykyään uskallan itkeä ja sanoa, että nyt on vähän rankkaa tai että olen nukkunut huonosti. Ennen pidin itkemistä heikkoutena, nykyään pidän sitä rohkeutena.

Nukuin viimeksi vuosi sitten kokonaisen yön ilman heräämisiä. Jos jotain entisestä elämästäni kaipaan, niin kunnon yöunet tekisivät kyllä terää.

Elämä on opettanut, että kaikki on särkyvää. Hyvä ystäväni sanoi aikoinaan, että kaikki tunteet ovat ohimeneviä – niin ilo kuin surukin. Onnikaan ei ole itsestäänselvyys. Sitä pitää osata arvostaa, siitä pitää osata nauttia ja sen eteen on tehtävä töitä.

Asiat voi nähdä kahdella tavoin: hyvin tai huonosti. Äitini ja mummoni ovat minulle positiivisuuden esikuvia.

Lue myös: Vappu Pimiä kaksi kuukautta synnytyksen jälkeen: ”Vauva kulkee helposti mukana töissä”

Martta-tyttären ensimmäinen sana oli ”mamma”

Käytän rahaa todella järkevästi. Olen aina elänyt tulojeni mukaan, enkä tee heräteostoksia. Opin jo lapsuudenkodissani, ettei raha kasva puussa: sen eteen tehdään töitä ja pahan päivän varalle kannattaa säästää. Olen itse tehnyt 15-vuotiaasta lähtien erilaisia töitä, eikä mikään työ ole mennyt hukkaan.

Hemmottelen itseäni syömällä pannukakkua voin ja sokerin kera. Olen ollut aina terveellisen ruoan perään, mutta nyt olen hurahtanut niin, että olen jättänyt sokerit ja vehnäjauhot kokonaan pois. Kerran viikossa on syö mitä vain -päivä. Silloin saan syödä sokeriakin.

Tyttäreni sanoi toissapäivänä ensimmäisen sanansa. Se oli mamma, sillä puhun Martalle äidinkieltäni ruotsia.

Lue myös: Sanni: ”En sopinut tavalliseen muottiin”

X