Julkkikset

Rankka vuosi sai Kerkko Koskisen luopumaan taikakalustaan, jolla oli säveltänyt kaiken

”Olen ikionnellinen, että joku soittaa vielä flyygeliäni”, sanoo Kerkko Koskinen. Soittimeen sekoittui taikauskoa, mutta myös tunne, että kaikki sillä on nyt tehty.

Teksti:
Riikka Heinonen
Kuvat:
Jonne Räsänen, Kerkko Koskisen Kotialbumi

Kerkko Koskinen.

”Olen ikionnellinen, että joku soittaa vielä flyygeliäni”, sanoo Kerkko Koskinen. Soittimeen sekoittui taikauskoa, mutta myös tunne, että kaikki sillä on nyt tehty.

”Tämä kuva on otettu vuonna 2017 ennen Ultra Bran comebackia, kun minä ja laulajat harjoittelimme kappaleita ensimmäistä kertaa. Keräännyimme saman flyygelin ääreen, jonka ympärillä olimme aikoinaan laulaneet. Mukana olivat Terhi Kokkonen, Vuokko Hovatta, Olli Virtaperko ja Arto Talme. Kuvassa on riemukas tunnelma.

Musisoimassa Terhi Kokkonen (vas.), Vuokko Hovatta, Olli Virtaperko, Kerkko Koskinen ja Arto Talme. Kuva on otettu Terhin kameran itselaukaisimella.
Musisoimassa Terhi Kokkonen (vas.), Vuokko Hovatta, Olli Virtaperko, Kerkko Koskinen ja Arto Talme. Kuva on otettu Terhin kameran itselaukaisimella.

Juuri tuolta se näyttää, kun on hyvä säätö käynnissä. Siinä on oma voimansa, kun nuo neljä ihmistä laulavat yhdessä. Se on aina yhtä komeaa kuultavaa.

Emme olleet tavanneet porukalla pitkään aikaan, joten meillä meni enemmän aikaa seurusteluun kuin soittamiseen ja laulamiseen. Musisointi tuntui vaivattomalta, vaikka välissä oli ollut pitkä tauko. Laulajat muistivat edelleen kaikki stemmat ulkoa. Minun täytyy tunnustaa, että olin meistä ainoa, joka käytti nuotteja paluukeikoilla.

Minua jännitti niin, että pelkäsin saavani oikosulun kesken esiintymisen.”

Kerkko Koskinen: Olin ajatellut, etten koskaan luopuisi siitä

”Ultra Bran paluu oli tunteikas. Mieleen nousi 1990-luvun nostalgia, mutta nyt mukana on jo toinen kerros nostalgiaa. Oli ainutlaatuinen kokemus päästä vetämään loppuunmyydylle Hartwall Areenalle. Ihan niin nostalgiseksi en ole vielä heittäytynyt, että haaveilisin uudesta comebackista.

Katson kuvaa kaiholla siksikin, että soitan siinä vanhaa flyygeliäni. Tein paluukeikkojen jälkeen ihmiskunnan kannalta pienen asian, mutta itselleni ison: myin flyygelin, jolla olin säveltänyt kaikki kappaleeni.

Olin ajatellut, etten koskaan luopuisi siitä. Tuolloin minusta alkoi kuitenkin tuntua siltä, että flyygelin osalta kaikki oli nyt tehty. Siihen sekoittui myös jonkinlaista taikauskoa, sillä flyygeli oli hyvin läheinen työkaluni 25 vuoden ajan. Vanha soitin kunnostettiin, ja nykyään sitä soitetaan jazzkeikoilla ja -festareilla. Olen ikionnellinen, että joku soittaa sitä vielä.

Vuosi 2017 oli niin rankka, että pidin sen jälkeen ensimmäisen loman urani aikana. Olin poikki enkä säveltänyt vuoteen yhtään mitään. Lomailin sillä verukkeella, että etsin uutta flyygeliä. Matkustin Milanossa ja Roomassa ja lopulta ostin flyygelin Kööpenhaminasta. Palasin vähitellen elävien kirjoihin.”

Kerkko Koskisen, 49, Agatha 2 -albumin levynjulkaisukonsertti Savoy-teatterissa 28. syyskuuta.

Lue myös: Tältä näytti nuori Ultra Bra – nostalgiset kuvat

X