Juho Mikkonen ja Kerttu Niskanen ovat erottamattomat.
Juho Mikkonen ja Kerttu Niskanen ovat erottamattomat.
Julkkikset

Kerttu Niskanen ja Juho-puoliso ovat olleet yhdessä teini-ikäisistä: ”Vaikka oltiin ihan lapsia, Juhosta tuli luotettava vaikutelma”

Kerttu Niskanen ja Juho Mikkonen rakastuivat teini-ikäisinä hiihtoympyröissä. Viiden vuoden etäsuhteen jälkeen pari on elänyt lähes symbioosissa.
Teksti: Annan toimitus Kuvat: Liisa Valonen

Kaikki alkoi hyvin viattomasti, kuten nuoressa rakkaudessa on tapana. Vieremältä kotoisin oleva Kerttu Niskanen ja Kuhmossa asunut Juho Mikkonen osuivat silloin tällöin samoihin hiihtokisoihin. Mutta vasta yhteisellä hiihtoleirillä Vuokatissa, kun Kerttu oli 17 ja Juho 15, he alkoivat jutella.

– Vaikka oltiin ihan lapsia, Juhosta tuli luotettavan oloinen vaikutelma. Hän oli myös tosi avoin, kiltti ja komea.

– Samoja piirteitä arvostin Kertussa. Oli helppo jutella. Tapaamisen jälkeen taisi kuitenkin mennä keväämmälle, että alettiin seurustella, Juho muistelee.

”Sovittiin, että mennään koulun jälkeen meseen”

Nyt Juho, 31, ja Kerttu, 33, ovat paitsi aviopari, myös valmentaja ja huippuhiihtäjä. Vasta kaksi vuotta kestänyt yhteistyö huipentui helmikuussa Pekingin olympialaisissa, joissa Kerttu voitti hopeaa ja pronssia.

– En usko, että olisin päässyt yhtä hyvään kuntoon ilman Juhoa. Kukaan ei tunne minua tässä maailmassa yhtä hyvin kuin hän.

Ei ihme, sillä seitsemäntoista vuotta yhdessä ollut pari on elänyt arkisin käytännössä symbioosissa. Ennen valmennusuraansa Juho oli myös maajoukkuetason kilpahiihtäjä. Aamuisin pari lähti Vuokatissa sijaitsevasta kodistaan yhtä aikaa aamuharjoitukseen, ja meni päivän päätteeksi nukkumaan päivällisen – ja yhdessä katsotun Salatut elämät -jakson jälkeen.

Pari jää miettimään, miten maailma on muuttunut suhteen aikana. Heidän tavatessaan Kerttu oli muuttanut hiihtounelmansa perässä Vuokatin urheilulukioon, Juho asui suhteen ensimmäiset vuodet Kuhmossa. Ei ollut sosiaalista mediaa, mutta rakastunut pari piti yhteyttä puheluilla, tekstiviesteillä sekä messengerillä.

– Muistan, kun sovittiin, että mennään koulun jälkeen meseen, Kerttu muistelee nauraen.

Kesäisin pari teki töitä, jotta pystyi osallistumaan myös itse hiihtoharrastuksen kuluihin, jonka vanhemmat muuten mahdollistivat.

– Sinä kesänä, kun tapasimme, Kerttu kävi raveissa myymässä makkaraa, Juho muistaa.

Lukion jälkeen Juho kävi vielä Lahdessa urheiluarmeijan ja aloitti hiihtouran ohessa työt Kainuun prikaatissa. Pari muutti yhteen Vuokattiin ja samana vuonna, 2010, Juho kosi ja pari kihlautui.

Viiden vuoden etäsuhteen jälkeen alkoi kahden maajoukkuehiihtäjän tiivis yhteiselo, joka ei ole päättynyt kasvukipuihin, kuten nuoruudenrakkauksilla on usein tapana. Päinvastoin. Pari arvelee, että yhteiset vuodet ovat tehneet heistä entistä tiiviimmän yksikön.

Oma koira oli Kerttu Niskasen ja Juho Mikkosen pitkäaikainen haave. Martta tuli taloon viime kisakauden päätyttyä.

Oma koira oli pariskunnan pitkäaikainen haave. Martta tuli taloon viime kisakauden päätyttyä.

Valmennussuhde herätti epäilyksiä

Kun pari päätti ja ilmoitti, että Juho alkaa valmentaa Kerttua, he kohtasivat epäilyä.

– Arveltiin, että voiko tuollainen toimia tai tuleeko meille riitaa. Meillä on aina mennyt ajatukset ja tekemiset niin yksiin, että meille ei ollut edes tullut mieleen, että meille voisi tulla konflikteja, Kerttu sanoo.

Pari koki, että tunsi itsensä ja toisensa. He ovat huomanneet, että he ovat muuttuneet lopulta vuosien aikana ihmisinä vähän.

– Juho on meistä yhä se rauhallisempi, perheen aivot. Hän miettii ensin ja tekee sitten, minulla tuppaa olemaan toisinpäin. Silloin hän saattaa sanoa, että olisiko pitänyt miettiä ensin. Mutta ei me oikein olla osattu ikinä riidellä nyt tai aikaisemminkaan.

Juho nyökyttelee vieressä.

– Kerttu on sama tavallinen ihminen, vaikka menestystä on tullutkin.

Luit juuri lyhennelmän Annan kansijutusta 24/2022, jonka on kirjoittanut Emilia Saloranta.  Miksi Juhon päätös lopettaa oma kilpaura oli Kertulle vaikea pala? Miksi pariskunta arvelee nuoruudenrakkauden kantaneen näin pitkälle? Mmillaisia ovat heidän tulevaisuudenhaaveensa? Lue koko juttu numerosta 24/2022 tai digilehdestä. Voit tilata digilehden täältä!

X