Julkkikset

Erja Häkkinen patisti Hugo-poikansa Suomeen armeijaan: ”Armeija on mielestäni hyvä koulu miehille”

Yrittäjä Erja Häkkinen toivoi Hugo-poikansa käyvän armeijan Suomessa. – Uskon, että armeija tekee hänelle hyvää, Erja sanoo.

Teksti:
Johanna Yrjölä
Kuvat:
Tiia Ahjotuli

Erja Häkkinen on ryhtynyt kauneusalan yrittäjäksi.

Yrittäjä Erja Häkkinen toivoi Hugo-poikansa käyvän armeijan Suomessa. – Uskon, että armeija tekee hänelle hyvää, Erja sanoo.

Yrittäjä Erja Häkkinen on lähtenyt mukaan kauneusbisnekseen. Hän ostanut osan suomalaisesta kauneus- ja ihonhoitoalan perheyrityksestä ja alkaa tuoda maahan italialaista huippukosmetiikkaa. Erjan mukaan urahyppy on nyt mahdollinen, kun hänen lapsensa ovat jo isompia. Kauneusbisnekseen lähteminen tuntuu luonnolliselta.

– Olen saanut sellaisen kotikasvatuksen, että on kohteliasta näyttää huolitellulta, kun on ihmisten kanssa tekemisissä. Kotona viihdyn sen sijaan verkkareissa, Erja kertoi Tanssien tähtiin -shown ensi-illassa Helsingin Kulttuuritalolla.

– Tuntuu todella kivalta kääriä hihat ja alkaa tehdä pitkäjännitteisesti töitä, sillä aiemmat työkuvioni ovat olleet lyhyempiä projekteja. Käyn tulevaisuudessa varmasti myös paljon enemmän Suomessa. Aina-tyttäreni saa asua reissujeni ajan monacolaisen tuttavaperheeni luona, joka on aivan ihastunut häneen, Erja jutteli.

Hugo Häkkinen armeijaan Suomeen

Hiljattain 18 vuotta täyttänyt Hugo Häkkinen tulee tammikuussa vuodeksi Suomeen armeijan Merivoimiin.

Lue myös: Erja ja Mika Häkkisen Hugo-poika täytti 18 vuotta – ylpeä äiti julkaisi herkän kuvan pojastaan

– Olen todella ylpeä Hugosta. Esitin hänelle toivomuksen armeijaan menosta, sillä uskon, että se tekee hänelle hyvää. Päätös oli kuitenkin hänen omansa. Armeija on mielestäni hyvä koulu miehille. On myös hienoa, että Hugo saa tutustua konkreettisemmin suomalaiseen kulttuuriin ja vahvistaa suomen kieltään. Milano on tällä hetkellä hänen vahvin vaihtoehtonsa tulevaisuuden opiskelupaikaksi, mutta ken tietää, jos ensi vuosi muuttaa ajatuksia senkin suhteen, Erja kertoi.

X