Julkkikset

Mira Luoti teininä kokemastaan seksuaalisesta ahdistelusta: ”Vasta nyt olen päässyt käsittelemään traumaani”

Teini-ikäisenä tapahtunut seksuaalinen ahdistelu oli parasta vain unohtaa. Näin muusikko Mira Luoti, 40, ajatteli vuosikausia, kunnes Me too -kampanja rohkaisi hänet ja ahdistelijan muut uhrit puhumaan. – Tällaista ei saa enää tapahtua, hän sanoo.

Teksti:
Tyyne Pennanen
Kuvat:
Kristiina Kurronen/Otavamedia

– Minua auttoi ystävien kanssa puhuminen ja vanhempien tuki, se että he uskoivat minua, Mira sanoo.

Teini-ikäisenä tapahtunut seksuaalinen ahdistelu oli parasta vain unohtaa. Näin muusikko Mira Luoti, 40, ajatteli vuosikausia, kunnes Me too -kampanja rohkaisi hänet ja ahdistelijan muut uhrit puhumaan. – Tällaista ei saa enää tapahtua, hän sanoo.

Mira Luoti itki.

Hän oli juuri liittynyt salaiseen Facebook-ryhmään ja luki viestejä, joissa naiset jakoivat kokemuksiaan eräästä turkulaisesta musiikin opettajasta.

Naisten mukaan tämä oli ahdistellut heitä seksuaalisesti koulussa 1990-luvulla. Naiset olivat tuolloin yläasteikäisiä, nuorin vasta kuudesluokkalainen. Mira oli yksi uhreista.

Mira ystävineen oli kertonut asiasta koulussa, mutta heitä vähäteltiin ja opettaja sai jatkaa tehtävässään. Ahdistelu jatkui.

Kouluvuosien jälkeen Mira oli yrittänyt vain unohtaa. Hän ei ollut puhunut kokemuksistaan kuin muutamalle läheiselle ihmiselle.

Nyt itkusta ei meinannut tulla loppua. Kello kolmelta yöllä Mira lähetti Whatsapp-viestin kuuden hengen tyttöporukalle, joka oli pitänyt yhtä kouluajoista lähtien.

Mua harmittaa niin lujaa, etten voinut pelastaa muita. Jos olisin ollut uskottavampi, olisiko asiat menneet toisin. Tällaisia mä täällä itken. Sattuu sisimpään ihan hirveästi. Toivottavasti en herätä ketään.

Tuosta yöstä on nyt kolme kuukautta. Koulun kolmen entisen oppilaan perustamassa ryhmässä on jaettu opettajaan liittyviä ahdistelukokemuksia. Kokemukset julkaistiin loppuvuonna nimettöminä Turun Sanomissa. Tässä kuussa osa naisista astui julkisuuteen Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä.

Mira on saanut ulostulostaan myönteistä palautetta, mutta viime kuukaudet ovat olleet raskaita, ja hän on hakenut apua terapiasta.

Jotkut ovat ihmetelleet, miksi naiset puhuvat vasta nyt.

– Ihminen yrittää suojella itseään unohtamalla vaikeita asioita. Me toon takia minulle tuli sellainen olo, että nyt jos koskaan on oikea hetki puhua. Naiset ovat yrittäneet ottaa näitä asioita esille aikaisemminkin, mutta meitä ei ole kuunneltu.

Mira haluaa jatkaa seksuaalisesta hyväksikäytöstä puhumista, vaikka se tuntuu vaikealta. Hän ei halua, että asia hautautuu.

– En halua huomiota itselleni, sillä vyyhdissä on muita, jotka ovat kokeneet paljon pahempia asioita kuin minä. Mutta on tärkeä puhua tästä, jotta tällaista ei enää koskaan tapahtuisi.

– Yhteiskunnassamme on niin väärin se, että uhrit joutuvat puolustelemaan itseään. Nyt puhuessanikin minulle tulee ahdistunut olo, kuin olisin piinapenkissä. Tulee olo, että joudun puolustamaan itseäni, vaikka järki sanoo muuta.

Luottamus rikki

Puolustautumaan Mira on joutunutkin. Ahdistelu tapahtui, kun yhdeksäsluokkalainen Mira oli koulun kuoromatkalla Pietarissa. Musiikin opettaja pyysi Miran hotellihuoneeseensa puhuakseen tämän kanssa musiikista mutta alkoi kouria tämän rintoja ja haaroväliä.

Mira pakeni huoneeseensa. Hän oli sokissa, makasi lattialla ja huusi, kunnes yksi tytöistä läpsi häntä kasvoihin.

– Siinä meni rikki luottamus siihen aikuiseen. Ensin me kuunnellaan yhdessä korvalappustereoita, ja sitten hän käyttää tilaisuuden väärin.

Opettaja oli ollut aiemminkin tungetteleva ja puhunut rivoja, mutta Pietarissa hänen käytöksensä muuttui pelottavammaksi. Mira ja hänen ystävänsä yrittivät pysyä omissa oloissaan.

Kotiin he palasivat hautajaistunnelmissa. Jo omakotitalon verannalla Mira riisui vaatteensa, joita hän ei halunnut viedä sisään. Ne tuntuivat ummehtuneilta.

– Menin suoraan suihkuun. Halusin vain pestä sen matkan pois.

Vain lähipiiri tiesi

Menneisyyden palapeli – sitä Mira nyt kokoaa varovasti terapiassa. Välillä tulee itku, mutta hän kokee pääsevänsä eteenpäin. Ennen vyyhdin purkautumista hän ei ollut puhunut seksuaalisesta ahdistelusta kuin lähipiirilleen.

– Jälkikäteen voi sanoa, että käytöksessäni on ollut paljon pelkoa. Trauma on ollut siellä koko ajan, ja vasta nyt olen päässyt käsittelemään sitä.

Hän sanoo olevansa aivan alkutekijöissä ja yrittää nyt ymmärtää, mistä nuoruuden itseinho juonsi.

– Miksi paha oloni on jatkunut niin pitkään ja miksi olen kantanut sellaista tunnetta mukanani.

Luit lyhennelmän Annan jutusta, jossa Mira kertoo teini-iän kokemuksistaan ja niistä toipumisesta. Miten ahdistelukokemus on vaikuttanut Miraan? Mikä oli Miralle tärkein kokemus toipumisessa? Mitä tapahtui, kun Mira aikuisena näki sattumalta opettajansa? Lue Mira haastattelu Annasta 13-14/2018. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

X