Julkkikset

Kihlautunut Mira Luoti ei aio enää avioon: ”Parisuhteessa pitää olla ovet auki ja vapaus valita se oma kumppani joka päivä”

Mira Luoti uskoo rakkauteen mutta arvelee, että kerran koettu avioliitto riittää.

Teksti:
Emilia Saloranta
Kuvat:
Tiia Ahjotuli

Mira Luoti kertoi tuntevansa olonsa turvalliseksi nykyisessä suhteessaan.

Mira Luoti uskoo rakkauteen mutta arvelee, että kerran koettu avioliitto riittää.

Laulaja Mira Luoti kihlautui jouluna Mökkitie Records -levy-yhtiön toimitusjohtajan Olli Saksan kanssa.

– Täytyy sanoa, että on ollut kaikenlaista koettelemusta, mutta kotona asiat ovat erinomaisesti balanssissa. Tässä suhteessa minulla on turvallisuudentunne, ei ole mitään hätää.

Miran kaksi vanhempaa kouluikäistä lasta ovat hänen nuoruudenliitostaan. Kuopus, 7-vuotias Urho, on suhteesta Happoradio-yhtyeen Mika Haapasalon kanssa.

Mira sanoo uskovansa yhä rakkauteen, mutta avioliitto ei tunnu enää omalta.

– Se on kerran koettu ja vanhanaikainen. En silti sanoisi, että en itse usko siihen, mutta jokin modernimpi versio voisi olla hyvä.

Laulaja lisää, että hänelle suhteessa tärkeää on nykyään vapaus.

– Parisuhteessa pitää olla ovet auki ja vapaus valita se oma kumppani joka päivä. Naimisissa se ei mene näin.

Kesäksi muutto Poriin

Mira on tehnyt koko korona-ajan kappaleita valmiiksi pöytälaatikkoon. Niiden julkaisun välissä hän tähdittää Porissa Kirjurinluodolla kesäteatteria.

– Muutan Poriin viikon kuluttua kesäksi. Lapset tulevat sinne koulujen loputtua. Minulla on aina ollut tapana yhdistää kesäisin työt ja huvit. Pystymme viettämään ihan normaalia kesää, Mira totesi Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piirin Muotia ja tähtiä -muotinäytöksessä, jossa hän toimi mallina.

X