Julkkikset

Kipeitä seksikokemuksia ja köyhyyttä – 5 yllättävintä asiaa Cheekin kirjasta

JHT – Musta lammas -elämäkerran eniten kuohuntaa aiheuttanut paljastus on ollut se, että Cheek kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Toimittaja Mikko Aaltosen kirjoittama teos paljastaa kuitenkin myös lukuisia muita kiinnostavia asioita, joista tähti on aiemmin tiukasti vaiennut.

Teksti:
Hilppa Wuokko
Kuvat:
Om-Arkisto

Cheek on ennen elämäkertaansa puhunut vähäsanaisesti yksityiselämästään.

JHT – Musta lammas -elämäkerran eniten kuohuntaa aiheuttanut paljastus on ollut se, että Cheek kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Toimittaja Mikko Aaltosen kirjoittama teos paljastaa kuitenkin myös lukuisia muita kiinnostavia asioita, joista tähti on aiemmin tiukasti vaiennut.

Väkivaltaa, paniikkikohtauksia ja ahdistusta. Jare Henrik Tiihosen eli räppäri Cheekin elämäkerta JHT – Musta lammas on paikoittain hyvin vakavaa tekstiä. Mukaan on kuitenkin mahtunut myös muutamia hauskoja sattumuksia ja tapahtumia.

1. Avautumiset rakkauselämästä

Cheek on toistaiseksi vaiennut rakkauselämästään, mutta kirjassa hän paljastaa kaksi rakkauttaan: Anniinan ja Susannan.

Anniinan Jare näki ensimmäisen kerran limudiskossa 16-vuotiaana, mutta päätyi juttelemaan hänelle vasta seuraavan kohtaamisen yhteydessä vuonna 2000 eli 18-vuotiaana. Jare kärsii kuitenkin luottamusongelmista Anniinan asuessa Pariisissa. Kesäkuussa 2002 suhde päättyy eroon.

– Tiedän tasan tarkkaan, millaisista naisista diggaan: hillityistä, oman arvonsa tuntevista, fiksuista, ryhdikkäistä ja naisellisista naisista, kertoo Jare kirjassa.

Susannaa kuvataan juuri tällaiseksi naiseksi. Susannan ja Jaren suhde alkoi vuonna 2008 ja päättyi syyskuussa 2011. Kirjassa räppäri toteaa, ettei edelleenkään tiedä, mitä Susannalle ja hänelle tarkkaan ottaen tapahtui.

– Susanna oli ensimmäinen ja ainoa ihmissuhde, joka minulle on kolahtanut aikuisiällä, enkä usko, että niin voi käydä enää kenenkään kanssa. En ole rakastuja- tai sitoutujatyyppiä, vakituisesti seurusteleminen oli minulle eräänlainen poikkeustilanne, Jare pohtii kirjassa.

2. Ajatukset pettämisestä perheterapeutin vastaanotolla

Vuonna 2000 Cheekin äiti Aini Tiihonen vei Jaren ja tämän kaksoispoika Jeren perheterapeutin vastaanotolle, sillä hän on huolissaan perheen tilanteesta. Poikien isä ja Ainin aviomies Heimo Tiihonen ei suostunut mukaan terapiaan vaan lähti kalaan.

Terapia ei ole Jarenkaan mieleen, vaan tämä alkaa haastaa terapeuttia. Kun terapeutti kysyy Jarelta, mistä tämän luottamuspula vakituisia seurustelusuhteita kohtaan johtuu, padot aukeavat.

– Siitä, että olen nähnyt, että kaikki lopulta pettävät, sanon. Olen nähnyt ja kokenut sen itse. Olen pannut varattuja muijia, eikä niillä ole ollut mitään sitä vastaan. Olen myös huomannut, että moni mimmi käyttää samaa vakiokommenttia: en voi harrastaa seksiä, koska seurustelen. Ja sen jälkeen ne ottavat suihin. Suuseksi ei vissiin ole oikeaa seksiä tai pettämistä, kysyn, Jare kertoo kirjassa.

Jare jatkaa katsomalla lattiaan katseensa painanutta äitiä ja kertomalla vuoden takaisista perjantai-illan bileistä. Kyseisistä juhlista hän oli napannut mukaansa ystävänsä pikkusiskon.

– Vein sen Kerppukadulle ja hoitelimme hommat huoneessani. Seuraavana päivänä oli uudet bileet Olkikadulla korttelin toisessa päässä. Paikalle saapui eräs liipolalaistyttö, joka tuli viereeni istumaan. Illan edetessä päädyimme isäntäväen makuuhuoneeseen. Kun tyttö ratsasti huohottaen päälläni, hän sanoi tulleensa bileisiin vain koska hänen kaverinsa – siis edellisen illan hoitoni – oli pyytänyt varmistamaan, etten säädä kenenkään toisen kanssa. Miksi siis ainoastaan meidän miesten pitäisi kokea syyllisyyttä, Cheek kysyy kirjan mukaan terapeutilta.

– Kyllähän sä nämä jutut tiedät, koska olethan sä itsekin pettänyt omaa miestäsi, Jaren kerrotaan kirjassa sanoneen terapeutille.

– Eiköhän tämä ollut tässä, terapeutin kirjoitetaan vastanneen.

3. Omakohtainen kokemus köyhyydestä

Kirjassa avataan myös paljon Cheekin mietteitä rahasta. Vuonna 1998 Jare ymmärtää, että rahalla voi ostaa muutakin kuin merkkivaatteita tai matkoja – tarkkaan ottaen juuri sellaisen elämän kuin haluaa. Cheek kertoo uskovansa, että on viisautta pelätä köyhyyttä. Se pelko iskostui häneen jo lapsena.

Cheekin vanhemmat olivat kiertäneet vuosia Suomen Tivolin mukana myymässä kirjoja. Siksi aina, kun tivoli tuli Lahteen, Jare ja Jere saivat ilmaisrannekkeet laitteisiin Mamilta, joka pyöritti Tivolia. Kerran, kun Tivoli oli jälleen Lahdessa, Mami ei ollutkaan paikalla.

– Se oli ilmeisesti kuollut. Äiti rupesi itkemään, mutta ei Mamin takia vaan siksi, ettei hänellä ollut rahaa ostaa meille lippuja laitteisiin. Olimme silloin Jeren kanssa ehkä 12-vuotiaita. Olin surullinen siitä, että äiti oli surullinen meidän takia. Miksi joskus oli rahaa ja joskus ei? En ymmärtänyt sitä. Mutta opin ymmärtämään, että köyhyys tuottaa surua ja itkua.

4. Jaren ja Jeren halu vaihtaa sukunimeä

Tiesitkö, että Cheekin sukunimi on alun perin ollut Timonen? Näin on. Kirjassa Cheekin äiti Aini kertoo tarinan siitä, miten 16-vuotiaana Jare tuli yhdessä kaksoisveljensä Jeren kanssa keittiöön ilmoittamaan, että he haluavat vaihtaa sukunimensä Tiihoseksi, koska Timonen on vieraan miehen eli Ainin ex-miehen sukunimi.

Pojat myös sanoivat, että olisi kiva, jos heidän äidilläänkin olisi sama nimi kuin isällä ja heillä. Että voisivatkohan äiti ja isä vihdoinkin mennä naimisiin. Siihen poikien isä Heimo totesi kirjan mukaan vitsikkäästi, että hänellä ei pitäisi olla enää pakoiltavia verovelkoja, mennään vaan.

5. Nolo muisto Lahden Lyseon lukion saksantunnilta

Kenties yksi huvittavimpia kuvailmia kirjassa on Jaren ensimmäinen saksantunti Lahden Lyseon lukiossa. Opettaja pyytää kaikkia nousemaan vuorotellen ylös ja esittelemään itsensä saksaksi. Jare joutuu pakokauhun valtaan, sillä ei ole yläasteella joutunut samanlaisiin tilanteisiin. Silti hän ehtii omaa vuoroaan odotellessa keskittyä myös muuhun.

– Yhdellä tytöistä on hammasraudat mutta niin hyvä perse, että minulla alkaa seisoa. Kohta kaikki tässä koulussa tietävät, että Tiihosen Jare Patarista ei osaa mitään, ei ainakaan saksaa, ja lisäksi sillä on heltta housuissa kesken tunnin. Pohjattoman noloa.

Lue myös:

Cheek kertoo seksuaalisuuttaan koskevista juoruista: ”En ole ikinä edes suudellut miehen kanssa”

Cheek kertoo naismaustaan: Klassinen kauneus puhuttelee

Cheek: Nykyään rap-tyyli on todella slimmiä

X