Julkkikset

Kirja: Lähipiiri kertoo Kirkan viimeisistä hetkistä – Muska huolestui veljensä oudosta oireesta: ”Jotakin oli pahasti vialla”

Laulaja Muska kertoo uudessa elämäkerrassaan huolestuneensa veljensä Kirkan terveydentilasta ennen tämän äkillistä kuolemaa. Mediamyllytys Kirkan poismenon jälkeen oli Muskalle raskasta aikaa.

Teksti:
Roosa Roivainen
Kuvat:
Muskan Kotialbumi, Kirjasta Muska / Like Kustannus, Ari Heinonen/Otavamedia

Muskan elämäkerta avaa tapahtumia ennen Kirkan kuolemaa.

Laulaja Muska kertoo uudessa elämäkerrassaan huolestuneensa veljensä Kirkan terveydentilasta ennen tämän äkillistä kuolemaa. Mediamyllytys Kirkan poismenon jälkeen oli Muskalle raskasta aikaa.

Laulaja Muskan,69, uudessa elämäkerrassa avataan hänen veljensä Kirka Babitzinin kuolemaa ja artistilegendan viimeisiä hetkiä.

Kirka menehtyi 56-vuotiaana äkilliseen sairaskohtaukseen vuonna 2007. Ennen poismenoaan laulaja oli kärsinyt oudoista oireista, joita tutkittiin useaan kertaan lääkärissä.

Muska pisti silmälle Kirkan turvonneen rintakehän

Muska kertoo avoimesti tuosta ajasta Muska-elämäkerrassaan, jonka on kirjoittanut Sauli Miettinen.

Loppuvuodesta 2006 Kirka oli sairastunut rotavirukseen, ja toipuminen kävi hitaasti. Samoihin aikoihin Kirka harjoitteli Tanssii tähtien kanssa -kisaan, johon laulajan oli tarkoitus osallistua keväällä 2007.

Kirjassa kerrotaan, että myös Muska oli huomannut veljensä huonovointisuuden. Kun Kirka vieraili Meilahden sairaalassa, johon Muskan kumppani Hannu Salakka oli joutunut haimatulehduksen takia, Muska pisti merkille veljensä oudosti kohollaan olevan rintakehän.

Huoli kasvoi, kun Kirka osallistui siskonsa keikalle Porvoossa alkuvuodesta 2007. Elämäkerrassa kuvaillaan Kirkan pysytelleen koko keikan ajan erillisessä huoneessa lepäämässä.

”Muska huomasi, että jotakin oli pahasti vialla ja patisti veljeään menemään uudestaan lääkäriin. Sitä ohjetta Kirkan oli pakko noudattaa, sillä hänen nenästään vuoti verta monena päivänä peräkkäin. Verisuonet poltettiin ja kaiken piti olla taas kunnossa, joten hän esiintyi tammikuun 25. päivänä helsinkiläisessä Lux-yökerhossa”, Muskan elämäkerrassa kerrotaan.

Pepe Willberg osallistui Kirkan viimeiselle keikalle

Laulaja Pepe Willberg ja vaimo Pauliina Visuri osallistuivat Kirkan Lux-yökerhon keikalle. Myös Pepe oli pistänyt merkille Kirkan muuttuneen olemuksen:

”Soitin Kirkalle, mutta hän ei kutsunut meitä backstagelle, mikä oli vähän kummallista. Huomasin keikan alettua, että Kirka ei ollut ollenkaan oma itsensä. Laulu ei sujunut, ja vaikutti siltä kuin hän olisi ollut humalassa. Meille tuli niin huono fiilis hänen takiaan, että lähdimme pois kesken keikan. Emme aavistaneet, että hän oli sairas.”

Kyseinen keikka jäi Kirkan viimeiseksi. Kirka menehtyi kuusi päivää myöhemmin, 31. tammikuuta.

Laulajan tarkkaa kuolinsyytä arvuuteltiin pitkään. Vuonna 2019 varmistui, että Kirka menehtyi aortan repeämään.

Kuvassa Kirka ja Muska.
Kirka ja Muska Babitzin 1970-luvulla.

Veljen kuolema pakotti tauolle

Kirkan kuolema ajoi Muskan pitkäkestoiseen shokkitilaan. Laulaja teki kevään 2007 aikana vain pari keikkaa ja piti muuten taukoa esiintymisestä.

Myös lehdistö kiinnostui Muskan pitkästä suruajasta. Laulaja muistaa tuon aikakauden ja huomion elämäkerrassaan raskaana.

”Minun kerrottiin esimerkiksi odottavan Kirkalta puhelinsoittoa. Eläessään hän usein soittelikin, mutta en todellakaan ole niin hullu, että odottaisin kuolleen ihmisen soittavan. Silloin se vaan meni niin: vierivää rullaa on vaikea pysäyttää, vaikka tahtoisikin.”

Laulaja käy edelleen säännöllisesti hoitamassa edesmenneiden veljiensä hautoja. Raskaat menetykset eivät ole kaikesta huolimatta kyynistäneet Muskaa.

”Tulevina vuosina läheiset huomasivat, miten tärkeitä ja läheisiä edesmenneet isoveljet olivat hänelle olleet.”

Kursivoidut kohdat ovat Sauli Miettisen kirjoittamasta elämäkerrasta Muska (Like Kustannus 2022).

X