Julkkikset

Kirjailija Kaari Utrio miehensä äkillisen kuoleman jälkeen Kotiliedessä: ”Kai oli elämäni suuri rakkaus”

Kirjailija Kaari Utrion mies Kai Linnilä menehtyi elokuussa. ”En halua vaipua itsesääliin”, sanoo Kaari Kotilieden haastattelussa.

Teksti:
Outi Pippuri
Kuvat:
Tommi Tuomi/Otavamedia

Kaari Utrio ei ole halunnut jäädä pois kirjailijatilaisuuksista edes surun keskellä.

Kirjailija Kaari Utrion mies Kai Linnilä menehtyi elokuussa. "En halua vaipua itsesääliin", sanoo Kaari Kotilieden haastattelussa.

Kirjailija Kaari Utrion, 75, puoliso Kai Linnilä menehtyi äkillisesti sydänkohtaukseen elokuun lopulla. Vain viikkoa aiemmin oli ilmestynyt Kaarin viimeisin teos Hupsu rakkaus.

”Yritän pysyä aktiivisena, sillä en halua vaipua itsesääliin”, Kaari sanoo Kotilieden haastattelussa.

Vuodessa 1973 asti yhdessä ollut taiteilijapari perusti yhdessä Amanita-kustantamon. Parilla on vuonna 1977 syntynyt poika Lauri.

”Kai oli elämäni suuri rakkaus”, Kaari sanoo.

Ennen liittoaan Kain kanssa Kaari oli kahdeksan vuotta naimisissa upseerimiehen kanssa. Perhe asui Vekarajärvellä varuskunnassa. Avioerossa Kaarin vuonna 1969 syntynyt esikoispoika Karri Virkajärvi ja pari vuotta myöhemmin syntynyt Antti Virkajärvi jäivät isälleen.

Työt jatkuvat

Kaari sanoo käsittelevänsä miehensä kuoleman synnyttämää surua jatkamalla töiden tekoa.

”Yritän jatkaa töitäni. Mitä minä muuten tekisin? En voi kuvitella, että jäisin johonkin nurkkaan torkkumaan.”

X