Julkkikset

Kirjailija Maria Peura: ”En ole yhtä epävarma itsestäni kuin silloin, kun olin nuori ja hehkeä”

Kirjailija Maria Peura, 47, on uudessa elämäntilanteessa. Lasten kasvettua ystävien merkitys on kasvanut Marian elämässä. – Olen samalla tullut tarkemmaksi siitä, kenen kanssa vietän aikaa, hän sanoo.

Teksti:
Maria Tojkander
Kuvat:
Paula Kukkonen/Otavamedia

Maria Peuralla on parhaillaan työn alla elokuvakäsikirjoitus historiassa tapahtuneesta tavaroiden salakuljetuksesta Ruotsin ja Suomen välillä.

Kirjailija Maria Peura, 47, on uudessa elämäntilanteessa. Lasten kasvettua ystävien merkitys on kasvanut Marian elämässä. – Olen samalla tullut tarkemmaksi siitä, kenen kanssa vietän aikaa, hän sanoo.

Maria Peuran, 47, kotona Vanhassa Porvoossa on kaksi sänkyä. Toinen on tytärtä varten, joka asuu puoliksi äitinsä luona. 19-vuotias poika on juuri muuttanut omaan asuntoon.

– Hän ei tarvitse minua enää. Se on hätkähdyttävää ja haikeaa, Maria sanoo.

On ihmisiä, jotka takertuvat lapsiinsa. Marian mielestä ajatuskin on karmea. Lapsen itsenäistyminen on luonnollinen tapahtumaketju. Lasten kasvettua ystävien merkitys on kasvanut Marian elämässä.

– Olen samalla tullut tarkemmaksi siitä, kenen kanssa vietän aikaa. Nuorempana saatoin uhrautua ja olla jonkun seurassa, vaikken ihan tiennyt, miksi.

”On helppoa olla sinkku nyt”

Ystävät ovat korostuneet siksikin, että Marian yli 15 vuotta kestänyt parisuhde hänen tyttärensä isään on päättynyt.

– Olen sinkku. On helppoa olla sinkku nyt, koska minulla ei ole tarvetta lisääntyä enää. En myöskään ole yhtä epävarma itsestäni kuin olin silloin, kun olin nuori ja hehkeä.

Haaveileeko Maria uudesta rakkaudesta?

– Haaveileminen on lempiharrastukseni! On vain hyväksi haaveilla miehistä. Siten voi vahvistaa omaa maskuliinista puoltaan.

Todellisen elämän miestä Marian ei ole mikään pakko vierelleen saada.

– En tahdo tehdä kompromisseja ja ottaa kumppania, joka ei olisi minulle hyväksi. On tärkeää, ettei rakkaussuhteessa menetä itseään ja että on kokonainen myös ilman toista. Monet pitkät parisuhteet ovat pelkkiä riippuvuussuhteita. Sellaista pitkää suhdetta en halua.

Luit lyhennelmän Annan jutusta, jossa Maria kertoo häntä koko elämän seuranneesta ulkopuolisuudentunteesta. Millaisista kokemuksista se kumpuaa ja millaisia selviytymiskeinoja Maria on kokeillut? Lue juttu Annasta 48/2017. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

Otsikko ja ingressi vaihdettu 4.12. klo 10.26.

X