Julkkikset

Kirjailija Milja Kaunisto, 44, alkoi syödä minipillereitä, ja viikkoa myöhemmin hän vajosi pimeään: ”Itkin päivittäin enkä halunnut nousta sängystä”

Milja Kaunisto epäilee, että minipillerit laukaisivat hänellä masennuksen. Hän sai pillereistä myös fyysisiä oireita.

Teksti:
Tyyne Pennanen
Kuvat:
Tommi Tuomi

Milja Kaunisto arvelee minipillereiden laukaisseen hänen masennuksensa.

Milja Kaunisto epäilee, että minipillerit laukaisivat hänellä masennuksen. Hän sai pillereistä myös fyysisiä oireita.

Ranskassa asuva kirjailija Milja Kaunisto, 44, alkoi syödä viime marraskuun lopussa minipillereitä. Hän oli syönyt niitä viimeksi parikymppisenä ja muisteli, että jostakin syystä ne eivät olleet tuolloin sopineet hänelle. Hän mainitsi asiasta gynekologille, joka kuitenkin rauhoitteli: Milja söisi pelkkää keltarauhashormonia eli progestiinia sisältäviä minipillereitä vain pari kuukautta, sen jälkeen vaihdettaisiin hormonikierukkaan.

Viikko myöhemmin Milja putosi syvään, pimeään kuoppaan. Hän ei jaksanut nousta sängystä, ja oli kuin olisi kulkenut sumussa. Ihan kaikki itketti.

– Tajusin, miten huonosti minulla menee vasta siinä vaiheessa, kun katsoin surusilmäisen labradorinnoutajan kuvaa lastenkirjasta. Purskahdin itkuun. Menin pesemään meikit pois ja ajattelin samalla, että pitääpä ostaa vedenkestävää ripsiväriä, kun itken joka päivä.

Hetkinen, mistä tässä nyt on oikein kyse, Milja pysähtyi miettimään. Hän varasi ajan omalääkäriltään, koska ei saanut nopeasti vastaanottoaikaa pillerit määränneeltä gynekologilta.

Lue myös: Mikä ehkäisy sinulle sopii parhaiten? Selvitä muutaman kysymyksen avulla

Milja Kauniston oireet alkoivat pian sen jälkeen, kun hän oli aloittanut pillerit

Pian Milja huomasi, että hänellä oli myös koko vartalon kattava hiivatulehdus. Se alkoi ihan yhtäkkiä, kuten itkuisuus, väsymys ja ärtyneisyyskin.

Vastaanotolla Milja kysyi itkien lääkäriltä, että pitäisikö hänen lopettaa pillereiden syöminen ennen kuin hän masentuu.

– Lääkäri katsoi minua ja sanoi: ”Rakas rouva, minulla on syytä olettaa, että teillä on jo masennus.”

Lääkäri epäili, että minipillerit olivat aiheuttaneet hiivatulehduksen, jonka lisäksi ne olivat saattaneet laukaista myös masennuksen. Sekä hiivatulehdus että masennus oli mainittu mahdollisina sivuoireina pakkausselosteessakin.

– Masennus oli mainittu yleisimpänä oireena, Milja sanoo ihmeissään.

Milja jätti minipillerit pois ja alkoi syödä lääkärin määräämiä SSRI-masennuslääkkeitä. Hiivatulehdus parantui nopeasti, mutta masennus ei ole helpottanut vielä yhtään. Pillereitä hän ehti syödä kolme viikkoa.

Tutkimukset ovat kesken, eikä lopullista diagnoosia vielä ole, Milja painottaa.

– Jos tämä ei ala helpottaa parin viikon sisään, niin sitten on selvä, että tarvitsen psykologin apua. Täällä Ranskassa on vain koronan vuoksi vaikeutunut pääsy lähes kaikkeen hoitoon, ja niin kuin Suomessakin, nopeaa psykiatrista apua on vaikea saada.

Koronavuosi on ollut rankka

Milja ei ole kärsinyt aikaisemmin masennuksesta. Nyt hän miettiikin, missä määrin masennus on hormonaalista, missä määrin syynä on koronan aiheuttamat vaikeudet.

– Jos on iloinen, nauravainen ja sanavalmis, ei se tarkoita sitä, etteikö takana olisi jotakin synkeää. Meillä jokaisella on omat puolustusmekanismimme. Missään nimessä en syytä pelkästään pillereitä, mutta uskon, että ne laukaisivat tämän.

Lue myösAlle yksi kymmenestä naisesta kärsii e-pillerien aiheuttamista mielialaoireista – gynekologi kertoo, voivatko ehkäisypillerit aiheuttaa masennusta

Takana on poikkeuksellisen vaikea vuosi. Koronan takia hänen muusikkomiehellään ei ole ollut töitä, minkä takia perheen taloudellinen tilanne on kiristynyt. Miljan vanhemmat ja sisko ovat taiteilijoita, ja heidänkin työnsä ovat joko vähentyneet tai kokonaan loppuneet. Myös merillä työskentelevä veli menetti työnsä. Matkustusrajoitteiden takia Milja ei ole nähnyt sukulaisiaan pitkiin aikoihin.

Arkea on raskauttanut sekin, että Ranskassa lapset ovat olleet keväästä saakka enemmän tai vähemmän etäkoulussa.

–  Olen hyvin taitava piilottamaan negatiiviset tunteet itseltäni, se on aina ollut supervoimani. Minulla on roskakori, jonne heitän ikävät tunteet. Tätä roskakoria ei vain valitettavasti voi tyhjentää. Olen vain mennyt eteenpäin hampaat irvessä.

– Koronavuosi on aiheuttanut todellista hätää. Uskon, että vasta nyt sen satoa aletaan korjata, Milja sanoo.

Milja Kaunisto
Milja sai mielialan laskuun ensiavuksi masennuslääkkeitä.

Työ on auttanut vaikeassa elämäntilanteessa

– Mielestäni liian vähän tutkitaan esimerkiksi sitä, miten minipillerit vaikuttavat ikäisiini, niin sanotusti esivaihdevuosissa oleviin naisiin. Onko niin, että naisen terveys ole riittävän tärkeä aihe? hän kysyy.

Vaikeassa elämäntilanteessa työ on Miljalle henkireikä. Hän kirjoittaa parhaillaan isänsä, laulaja Pasi Kauniston elämäkertaa.

– Kirjoittaminen on elannon tuovaa eskapismia. Se tuo iloa, kun kaikki muu väsyttää.

Myös musta huumori auttaa.

– Terveys, pääkoppa ja elämänhalu menivät, mutta enpähän tullut raskaaksi!

X