Julkkikset

Kirjailija Sirpa Kähkönen: ”Oli pettymys, että lapsiluku jäi vain yhteen”

Kun Sirpa Kähkösen tytär pienenä ihmetteli, miksi hänellä ei ole siskoja tai veljiä, Sirpaa vihlaisi. – Mutta elämän vaikeuksien mittakaavassa kyse oli pienestä asiasta, rintasyövänkin kokenut Sirpa sanoo.
5.12.2016 Teksti: Miia Siistonen Kuvat: Ari Heinonen/Otavamedia

Kello käy vasta aamuyhdeksää, mutta Sirpa Kähkönen, 52, on jalkeilla jo neljättä tuntia. Hän on lenkittänyt koiran, syönyt aamupalaa tyttärensä kanssa ja valmistautunut päivän toimiin. Ennen ensimmäistä palaveria on aikaa nauttia toiset aamukahvit Senaatintorin laidalla sijaitsevassa El Fant -kahvilassa.

Viikonloppuna koittaa tärkeä päivä, kun perheen ainokainen, Aino, täyttää 18. Kaukana ovat ne ajat, jolloin synttärit tarkoittivat hassuja hattuja ja ongintaa. Nyt tytär lähtee kavereineen ulos syömään.

Ensi keväänä Ainon on määrä valmistua ylioppilaaksi, ja kohta sen jälkeen hän muuttanee omilleen. Äidin on täytynyt opetella luopumaan.

– Onneksi irtautuminen on hidas prosessi. Se alkoi jo sinä päivänä, kun Aino aloitti koulutien. Pikku hiljaa täytyy hyväksyä, etten voi enää säätää lapsen elämää. Voin antaa apua ja tukea vain silloin, kun sitä pyydetään.

”Vain pyhimys pystyy säilyttämään kasvattajana aina tyyneytensä”

Mikään ei ole Sirpan mukaan muuttanut häntä niin kuin äitiys. Ajatus perheenlisäyksestä ehti muhia pinnan alla pitkään. Sirpa oli yli kolmenkymmenen, kun ystävättärelle syntynyt ”maailman ihanin vauva” havahdutti hänet tosissaan haluamaan omaa lasta. Toiveen toteutuminen vei muutaman vuoden, ja lisääkin vauvoja olisi saanut tulla.

– Oli pettymys, että lapsiluku jäi yhteen. Mutta elämän vaikeuksien mittakaavassa kyse oli pienestä asiasta. Meillä oli kuitenkin tämä yksi tytär, joka oli mielestäni ihmeellinen ja paras lapsi minulle. Se hieman vihlaisi, kun Aino pienenä ihmetteli, miksi hänellä ei ole siskoja tai veljiä. Lohdutin häntä sanomalla, että ystäviäkin voi pitää sisaruksina.

Kun Sirpasta tuli kasvattaja, hänen aiemmat periaatteensa joutuivat koetukselle ja kiiltokuvamaiset käsitykset itsestä särkyivät.

– Vain pyhimys tai Muumimamma pystyy säilyttämään kasvattajana aina tyyneytensä. Uhmaikäinen on kuin luonnonvoima, jonka kanssa ihminen on paljaimmillaan. Tilanteet tulevat nopeasti ja aina en pystynyt toimimaan niin fiksusti kuin olisin halunnut. Mutta yksi keskeisiä oppimiani asioita on, että lapsen kanssa voi keskustella, sopia ja pyytää anteeksi omaa käytöstään. Omassa lapsuudessani vanhemmat olivat etäisiä auktoriteetteja. Onneksi nykyään aikuinenkin saa olla keskeneräinen.

”Ennen syöpäleikkausta pelkäsin: mitä jos en herääkään?”

Joudunko luopumaan lapsestani? Se oli Sirpan ensimmäinen ajatus, kun hänellä vuonna 2008 diagnosoitiin pahanlaatuisen kasvaimen esiaste toisessa rinnassa. Löydös tehtiin ajoissa, ja ennuste oli hyvä.

– Älyn tasolla ymmärsin, että minun pitää nyt vain kestää tämä pitkä leikkaus. Silti pelkäsin: mitä jos en herääkään?

Siltä varalta Sirpa alkoi järjestellä asioitaan. Hän kirjasi toiveensa kirjallisen jäämistönsä suhteen ja vannotti tyttären kummitätiä pysymään yhteyksissä Ainoon.

Sytostaatteja tai sädehoitoa ei tarvittu, joten sairaus ei näkynyt päälle päin. Siitä tiesivät vain lähimmät. Silti sairastuminen oli käännekohta.

– Päätin, että jos saan elää, minun on käytettävä taiten jäljellä oleva aika. Olenkin tehnyt työtä sydämen halusta. Viisivuotisen apurahan turvin on syntynyt kolme romaania ja kaksi näytelmää. Halusin myös käydä teatterissa ja musikaaleissa Euroopan isoissa metropoleissa. Päätin tarjota itselleni ja läheisilleni elämyksiä, maksakoot vaikka pilvenpiirtäjän verran.

”Kahden vahvatahtoisen yhteiselo ei ole aina ollut helppoa”

Lapsen aikuistuessa myös vanhemmat joutuvat uuteen tilanteeseen. Sirpa oli 17-vuotias alkaessaan seurustella nykyisen puolisonsa kanssa.

– Kahden vahvatahtoisen ihmisen yhteiselo ei aina ole ollut helppoa. Olemme kuitenkin halunneet, että Ainolla on koti, jossa asuvat sekä isä että äiti. Kun hän muuttaa pois, joudumme varmasti arvioimaan suhdettamme uudestaan.

Sirpan puoliso on häntä yli kymmenen vuotta vanhempi. Nuorena aikuisena ikäeroa ei juuri huomannut, nyt se alkaa näkyä.

– Toinen jo lähestyy vanhuutta, kun toinen vasta katsoo sinne suuntaan. Omalta vanhuudeltani toivon, että vaikka tahti hidastuu, saisin yhä tehdä sitä, mitä rakastan. Eli kirjoittaa.

Lue lisää:

Rankoissa rintasyöpähoidossa käyvä Heidi Sohlberg: ”Puhuminen on minun tapani selviytyä”

Terapeutti Kari Kiianmaa: Näin vältät pitkän parisuhteen ”varmat” kriisit

Katariina Kaitue: ”Kun katson lapsiani, tajuan ajan kulumisen”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *