Julkkikset

Kirjailija Tuula-Liina Variksen kolmas avioliitto on kestänyt jo yli 40 vuotta: ”Elämä ei ole idylli, eikä mikään avioliitto ole täysin harmoninen”

Kirjailija Tuula-Liina Variksella on ollut kolme aviomiestä. Yksi heistä oli legendaarinen Pentti Saarikoski. Viimeinen liitto Mikko-puolison kanssa on kestänyt, vaikka on sitäkin koeteltu.
Teksti: Annan toimitus Kuvat: Riikka Hurri

Siellä ne uinuvat, ohuen lumihunnun alla: idänsinililjat, kevätkaihonkukat, varjoliljat ja vuohenputket. Tuula-Liina Varis katselee kodin ikkunasta ulos ja haaveilee jo päivistä, jolloin voi taas istua pihakeinussa ihailemassa puolivilliintynyttä puutarhaansa.

Kirjailija laskee asuneensa seitsemällä paikkakunnalla viidessätoista eri osoitteessa. Mutta tänne hän on juurtunut, Joensuun Niinivaaraan. Mansardikattoinen harmaa hirsitalo on 82-vuotias. Neljän vuoden päästä Tuula-Liina on yhtä vanha kuin talonsa nyt.

– Täältä en lähde kuin jalat edellä, hän sanoo.

On maaliskuun kuudestoista, iltapäivä. Parin tunnin kuluttua hallitus ilmoittaa, että koronaviruksen takia vierailuja ikäihmisten luona tulee välttää. Mutta tässä me nyt istumme, liki kahdeksankymppisen pariskunnan olohuoneessa, jonka seiniä kiertävät täpötäydet kirjahyllyt. Tuula-Liinan puoliso Mikko Varis nukkuu päivätorkkuja viereisessä huoneessa.

On hyvä hetki puhua vanhenemisesta ja kirjoittamisesta. Ja rakkauksista, joita pitkään elämään on mahtunut.

Tuula-Liina Varis: ”Joku hulluus täytyy miehessä olla.”

Jokos täällä kohta saa kahvia ja porkkanakakkua? viereisestä huoneesta huhuillaan. Mikko Varis on herännyt torkuiltaan ja käy sohvalle pötkölleen. Elopainosta on sairastelun takia kadonnut viitisenkymmentä kiloa alle vuodessa, ja mies on edelleen toipilas.

Voisi ajatella, että läänin poliisineuvos ja entinen nimismies olisi puolisona täysi vastakohta epäsovinnaiselle runoilijalle. Ehei, Tuula-Liina korjaa. Virastaan huolimatta Mikko on aina ollut ennen kaikkea kulttuuri-ihminen, kiinnostunut kirjoista, elokuvista ja musiikista.

– Mikossa on paljon boheemia, en minä muuten häneen olisi rakastunutkaan. Joku hulluus täytyy miehessä olla.

Pari kohtasi kotibileissä Helsingissä kesällä 1978 ja päätyi jo samana iltana naulakon alle pussailemaan. Sen, että suhteesta tuli pysyvä, ratkaisi osaltaan tuolloin seitsenvuotias Anna-tytär, jonka isä on kirjailija Pentti Saarikoski. Arka lapsi käveli ensi kerran Mikon nähdessään suoraan hänen syliinsä. Ja tasoitti Mikon tien Tuula-Liinan sydämeen.

Uusperhe muutti ensin Heinävedelle, josta Mikko sai nimismiehen paikan, ja sieltä Joen­suuhun. Yhteinen tytär syntyi 1981. Maija-Liisa asuu puolisoineen Joensuussa ja työskentelee psykologina. Naapurikunnassa asuva Anna on puutarhuri, ja hänellä on kaksi aikuista poikaa.

Kolmannessa liitossaan Tuula-Liina Varis sai totutella siihen, että hänen ei tarvitse yksin vastata kaikista käytännön asioista. Puoliso on hoitanut muun muassa asuntojen hankinnat ja remontit.

– Mutta ruokakaupassa määrään minä. Myös raha-asiat ovat minun vastuullani.

Yhteisiä vuosia on nyt takana 41. Mikä on saanut liiton kestämään? Tuula-Liina naurahtaa: pystyykö semmoista edes määrittelemään.

– Elämä ei ole idylli, eikä mikään avioliitto ole täysin harmoninen. Hirveästi meilläkin on riidelty ja sitten sovittu. Onneksi olemme molemmat lyhytvihaisia. Meillä ei jäädä kantamaan kaunaa, Tuula-Liina Varis sanoo.

Luit juuri lyhennelmän Annan jutusta, jonka on kirjoittanut Miia Siistonen. Jutussa Tuula-Liina Varis kertoo muun muassa siitä, kuinka hänen entinen miehensä Pentti Saarikoski ja nykyinen mies Mikko Varis makasivat Mikon ja Tuula-Liinan sängyllä parrat pystyssä vierekkäin kuin Lenin ja Stalin. Lue koko juttu Annasta 15-16/2020 tai digilehdestä. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

Tuula-Liina Varis, 77

Työ: Kirjailija.

Asuu: Joensuussa.

Perhe: Puoliso Mikko Varis, kaksi aikuista tytärtä perheineen.

Ajankohtaisia: Kirja Sattunut syntymään ilmestyy 20.4.

X