Kirjailija Virpi Hämeen-Anttila on rakentanut itsestään kuvan rohkeana ja voimakkaana ihmisenä: ”Olen eräänlainen juureva Äiti Maa”

Kirjailija Virpi Hämeen-Anttila kertoo olleensa lapsena ja nuorena hyvin synkeä ja pessimistinen. Kirjallisuus, musiikki ja kuvataide tekivät maailmastani kauniin, mutta ihmisiä hän kavahti.

”Minulla oli vahva tunne erilaisuudesta. Koin olevani vääränlainen. Se vaikutti itsetuntoon ja oikeastaan kaikkeen, mitä tein. Olisin pystynyt paljon, paljon parempaan. Mutta kriitikko istui koko ajan olkapäällä kertomassa, että en kelpaa mihinkään.

Minun oli vaikeata sopeutua kouluun ja toisiin lapsiin. Olin arka ja vähän friikki, pikkuaikuinen, joka oli huolissaan maailman tilasta ja tulevaisuudesta ja itsestäni. En tiedä, olinko jokin sortin asperger. Vai johtuiko erikoisuuteni siitä, että kodin ilmapiiri oli ahdistava. Isäni kärsi mielenterveysongelmista. Hän kierrätti lapsuutensa traumoja omassa perheessään eikä pystynyt myöntämään ongelmiaan. Se olisi ollut heikkouden merkki, ja isäni oli hyvin maskuliininen mies. Sen sijaan hän räjähteli säännöllisesti.

Nyt pystyn jo tuntemaan myötätuntoa isää kohtaan ja muistamaan hyviä asioita, joita häneltä sain. Isä hankki minulle maalaustarvikkeita, taidekirjoja ja jopa pianon. Niiden avulla jaksoin elää.

Tilanteeni alkoi korjaantua lukiossa, kun kävi ilmi, että olen akateemisesti terävä. Muut huomasivat, että tuohan osaa vaikka mitä. Aloin saada aitoa hyväksyntää ja tunsin viimein kuuluvani joukkoon.

Lopullisen muutoksen myönteiseen suuntaan aiheutti tutustuminen mieheeni 24-vuotiaana. En todellakaan valinnut isäni kaltaista­ puolisoa. Myös Jaakolla on voimakas persoona, joka tarvitsee ison tilan ympärilleen. Mutta toisin kuin isäni, hän on rauhallinen ja tyyni. Onnellinen lapsuudenkoti oli otollinen kasvualusta Jaakon itsevarmuudelle.

Oma onneton lapsuuteni tuotti hauraan itsetunnon, jota piti aiemmin koko ajan paikkailla ja korjata. Puolisoni hyväksyi minut heti ehdoitta: kelpaat juuri tuollaisena, sinun ei tarvitse muuttaa itsessäsi mitään. Se on ollut tärkeä eheyttävä tekijä.”

Virpi Hämeen-Anttila: ”Olen eräänlainen juureva Äiti Maa”

”Voi kai sanoa, että olen vahva. Isäni kerrotaan olleen sodassa täysin peloton, ja olen perinyt tämän ominaisuuden. Fyysisesti vaarallisissa tilanteissa en panikoi, vaan toimin kylmän rauhallisesti. En tunne mitään, painelen vain läpi. Serpentiinitiellä vuorenrinteellä ajattelen, että auto putoaa, jos putoaa. En voi sille mitään.

Enemmän kuin itsestäni kannan huolta läheisistäni. Pelkään, että heille sattuu jotakin pahaa. Omasta puolesta pelkään ehkä vain sitä, että tuotan itselleni pettymyksen. Olen rakentanut itsestäni kuvan rohkeana, vahvana ja voimakkaana ihmisenä, joka osaa ja uskaltaa. Olen eräänlainen juureva Äiti Maa. Jos ratkaisevalla hetkellä en osoittautuisikaan sanojeni mittaiseksi, minäkuvani romahtaisi ja menettäisin itsekunnioitukseni. En tiedä, pystyisinkö elämään sen pettymyksen kanssa.

Buddha on sanonut, että elämän vaikeudet ovat meille tilaisuuksia osoittaa, millaisia todella olemme. Uskon siihen. Vaikeudet tarjoavat tilaisuuden näyttää, mitä kaikkea minusta löytyy.

Lapsena en itkenyt muiden nähden. Olin kovakasvo, en halunnut paljastaa kenellekään, mitä tunnen. Ollessani mieheni kanssa ensi kertaa elokuvissa nolostelin etukäteen mahdollisia liikutuksen kyyneliä. Kun ne sitten tulivat, huomasin helpotuksekseni, että käsivarteni kastui. Myös Jaakko itki! Se vahvisti yhteenkuuluvuutta. Enää en pidättele kyyneleitä. Itken paitsi surusta, myös ilosta, liikutuksesta ja myötäelämisestä. Kyyneleet ovat merkki siitä, että tunteet läikkyvät yli. Siinä ei ole mitään häpeämistä.”

Luit juuri lyhennelmän Annan jutusta, jonka on kirjoittanut Miia Siistonen. Jutussa Virpi Hämeen-Anttila kertoo muun muassa hänen ja Jaakko Hämeen-Anttilan pitkästä suhteesta ja etäsuhteesta. Lue koko juttu Annasta 19/2020 tai digilehdestä. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!