
Kirsi Salo: 15 vuotta nuorempi mies käveli elämääni
Kirsi Salo, 49, ei voi kuvitellakaan seurustelevansa ikäisensä miehen kanssa. Onnen on tuonut parisuhde 15 vuotta nuoremman kumppanin kanssa. Nykyisessä suhteessaan Kirsi on opetellut luopumaan ympärilleen rakentamastaan suojamuurista.
Kirsi Salo, 49, ei voi kuvitellakaan seurustelevansa ikäisensä miehen kanssa. Onnen on tuonut parisuhde 15 vuotta nuoremman kumppanin kanssa. Nykyisessä suhteessaan Kirsi on opetellut luopumaan ympärilleen rakentamastaan suojamuurista.
Kirsi Salo, 49, luonnehtii itseään vanhaksi tietäjäksi nuoren tytön vartalossa. Elämänkokemus ja tantrafilosofia ovat parantaneet itsetuntemusta. Luonnonmukainen ruokavalio taas on jopa nuorentanut kehoa.
Virtaa elämään tuo myös uusi kumppani, joka on Kirsiä 15 vuotta nuorempi.
– Pelkään näyttää itseäni kokonaan ja antautua toisen rakastamaksi. Nyt eteeni on annettu kumppani, jonka kanssa voin työstää tätä pelkoani, Kirsi Salo kertoo Tässä iässä -haastattelussaan.
Ruoaksi nokkosia ja voikukanlehtiä
”Täytän ensi talvena 50 vuotta. Nykyisin arvostan tyttömäisyyttäni, jota aiemmin yritin peitellä. Nuorekkaan ulkonäköni ansiosta minun ei tarvitse laittautua. En värjää hiuksiani, enkä yleensä käytä meikkiä. Näytän hyvältä luonnonkauniina.
Lapsena ajattelin viisikymppisten olevan mummoja. Se kuulostaa iältä, jolloin elintapasairaudet puhkeavat ja ryhti muuttuu kumaraksi. Tunnen itseni kuitenkin nuoreksi ja elinvoimaiseksi naiseksi.
Olen paremmassa kunnossa kuin moneen vuoteen. Olen timmi ja terve ja voin kaikin puolin hyvin. Hoikka vartaloni on superterveellisen ruokavalioni ansiota. Syöminen tarkoittaa minulle yhteyttä luontoon. Syön mahdollisimman puhtaita ja ravitsevia kasviksia. Lihan syönnin olen jättänyt kokonaan ja maitotuotteita käytän vain vähän.
Aamuisin haen nokkosia ja voikukanlehtiä takapihaltani. Lisään niitä mustikoista, hampusta ja banaanista tekemäni aamusmoothien sekaan.”
Ruokavalio nuorensi vartaloa
”Terveellinen syöminen ei tarkoita minulle herkuista kieltäytymistä, päinvastoin. Herkuttelu on minulle kehon ravitsemista terveellisillä ruoilla. Makeanhimoon nappaan hedelmän tai raakasuklaata. Kunnioitan ja rakastan itseäni niin paljon, etten halua laittaa sisälleni ravintoköyhää moskaa.
Ruokavalioni muutos alkoi henkisestä kehityksestäni. Kun mieleni puhdistui, myös kehoni rupesi puhdistumaan. Jotkut kehoni osat ovat jopa nuorentuneet. Muotoni ovat alkaneet asettua oikeille paikoille, esimerkiksi peppuni on nykyisin pyöreämpi kuin ennen, vaikka vartaloni on muuten pysynyt hoikkana. Kroppani nuortuminen lienee selitettävissä ruokavaliollani. Terveellisen syömiseni takia hormonitoimintani pysyy tasapainossa ja saan riittävästi tärkeitä ravinteita. Se johtaa näköjään siihen, että lihakset pysyvät hyvässä kunnossa ilman treenaamistakin ja rasvakudosta kertyy oikeisiin paikkoihin.”
Nuori mies tuli elämään
”Olen onnellisesti parisuhteessa. Mieheni tuli luokseni niin kuin ihmiset nykyään elämääni tulevat: yllättäen. Minun ei tarvinnut etsiä häntä mistään, sillä kumppanini käveli yhtenä päivänä ovesta sisään osallistuessaan järjestämääni tilaisuuteen.
Olen seurustellut usein aikaisemminkin itseäni nuorempien miesten kanssa, ja nykyinen kumppanini on minua yli 15 vuotta nuorempi. Minun on mahdotonta kuvitella itseäni parisuhteeseen oman ikäiseni miehen kanssa. Minusta tuntuu, että näyttäisin aivan pikkutytöltä viisikymppisen miehen vierellä. Hiljattain, kun olin vielä sinkku, etsin seuraa netin deittipalstalta. Kokeiluni jäi lyhyeen, sillä ikäiseni miehet tuntuvat papparaisilta.
Minun ja kumppanini ikäero ei tule parisuhteessamme esille juuri mitenkään. Koen olevani hänen kanssaan niin henkisesti kuin fyysisestikin samalla tasolla, ja ymmärrämme toisiamme erinomaisesti. Tietenkin pidempi elämänkokemukseni mahdollistaa sen, että pystyn näkemään joitakin asioita esimerkiksi työelämässä laajemmasta perspektiivistä kuin minua nuorempi mieheni. Ikäeromme ei ole aiheuttanut mitään ikävää välillemme.”
Syvä yhteys kumppanin kanssa
”Opettelen nykyisessä parisuhteessani päästämään irti muurista, jonka suojaan olen itseni kätkenyt koko elämäni ajan. Olen aina pitänyt itseäni avoimena ja helposti lähestyttävänä ihmisenä. Vasta viime aikoina olen pitkän itsetutkiskelun tuloksena ymmärtänyt, että olen rakentanut ympärilleni vankan suojamuurin.
Muurini kertoo pelosta. Minun on paljon helpompi antaa rakkautta kuin ottaa sitä vastaan. Pelkään näyttää itseäni kokonaan ja antautua toisen rakastamaksi.
Nyt eteeni on annettu kumppani, jonka kanssa voin työstää tätä pelkoani. Minulla on todella syvä keskusteluyhteys mieheni kanssa. Sen sijaan, että riitelisimme, pystymme suhtautumaan toisiimme myötätuntoisesti, päästämään toisen ihmisen hyvin lähelle.
Jos toinen on surullinen, vihainen tai minkä tahansa tunnetilan vallassa, analysoimme yhdessä, miksi tältä tuntuu. Osaan hillitä tunteeni. Suuttumisen sijaan keskityn kuuntelemaan itseäni ja kumppaniani. Haluan oppia joka päivä enemmän itsestäni ja toisista ihmisistä.”
Katkelma Annan nro 23 kansijutusta.
Lue myös: Kuusi askelta jumalattareksi – tantraohjaaja Kirsi Salon vinkit
Kommentit
50-kymppinen nainen näyttää vain ja ainoastaan omasta mielestään tyttömäiseltä, vaikka kuinka söisi voikukkaa. Lähinnä Kirsi vaikuttaa lapselliselta, sillä monella samanikäisellä naisella on ihan muut asiat päälimmäisenä kuin se, minkä muotoinen peppu on juuri nyt. Moni 50-kumppinen on hoikka ja hyvinvoiva, vaikka syö ihan tavallista ruokaa ja pysyttelee kohtuudessa herkkujen ja nautintoaineiden kanssa. Ei siihen mitään tantraa tai hamppua tarvita. Mielestäni tämä kuullostaa jotenkin pimahtaneelta ja ikäkriisissä kamppailevalta naiselta. LÄhinnä luulen, että samanikäiset miehet eivät vaan yksinkertaisesti halua vierelleen tämäntyyppistä naista, joka tuijottaa vaan omaan napaansa ja syömisiinsä.
Kommentit
Viiskymppinen nainen on viiskymppisen näköinen vaihdevuosivaivoineen, vaikka itselleen muuta yrittää uskotella! Surullista…
http://static.iltalehti.fi/viihde/tantra_juttu_ju1811_vi.jpg
Jaa, mielestäni Kirsi näyttää ihan viisikymppiseltä perusmammalta.
Meillä ollaan oltu ja ollaan yhä onnellisesti avioliitossa. Meillä on keskenämme 17 vuotta ikäeroa. Eli nainen on vanhempi miestä. Ikäero ei ole ollut haitaksi. Yhteiseloa meille on kertynyt jo 7 vuotta, eikä suotta. Rakkaus on edelleen kuin vasta rakastuneilla ❤
Pienenä tarkennuksena vielä että mies on 43 vuotias ja nainen +17v.
Me rakastamme toisiamme ihan aidosti?
Kirsi on kaunis, häikäisevän upea, viisikymppinen. Mielestäni kauneus ja nuoruus ei synny meilillä ja hiusvärillä, kauneus on silmissä, hymyssä ja olemuksessa. Monasti meikki vanhentaa. Olen -63 syntynyt ja tunnen itseni nuoremmaksi, olen nuorekas ja nuoremmat miehet katsovat ”sillä silmällä”. Olen sitä mieltä, ettei viisikymppisen tarvitse näyttää ikäiseltään, suorine housuineen, jakkuineen ja kauluspaitoineen, farkut ja toppi käyvät hienosti. Miehet antavat itsensä ”rapistua aiemmin” ja silti katsovat nuorempia. Kuka on koskaan sanonut, että 40 v mies voi jo alkaa kasvattaa mahaa tai 40 v nainen ei enää voisi näyttää 30 v. Ikä on vain numero, älä anna sen lokeroida sinua. Olen yli 50 v ja nautin katseista.
Timo Hauho. Minulla vaihdevuodet olivat 45 vuotiaana ja sen jälkeen aurinko on paistanut. Miksi lokeroit naiset tiettyyn ikään. Ihmiset ovat erilaisia ja vahvasti sen ikäisiä kuin haluavat olla, jotkut ovat viisikymppisinä jo 60 v. Huomioisin myös ne naiset, jotka sisäisesti ovat vielä nuoria, mutta joiden iän määrittelee esim.aviomies tai jokin muu taho, tuollaiset naiset saattavat kärsiä valtavasti sisäisesti.
Aila ja reiska, ei se ole se ikäero, te kuulutte toisillenne. Onnea tulevaisuuteen ja pitkää yhteistä elämää, älkää antako muiden sanojen ja ajatusten määritellä rakkauttanne. Äitini on 30 vuotta ollut naimisissa 10 v nuoremman miehen kanssa ja muistan kuinka raskas alkutaival heillä oli kun ihmiset eivät uskoneet suhteeseen. Vakka valitsee kantensa, rakkaus on kahden keikka, älkää ihmiset puuttuko. Ja Kirsi, olet aidosti kaunis, miehesi varmasti rakastaa sinua sellaisena kuin olet.
Eerika, kuinka vanha oletkaan, 15, 16,20. Olisi kiva nähdä sinut viisikymppisenä, voisin vaikka vannoa ettet enää näytä 18 vuotiaalta ?
Väkisinkin tulee aina mieleen Sinkkuelämää-sarjan Carrie ja muut naiset jotka yhdessä jaksossa kävivät tutustumassa tantra-seksiin. Sehän on Kirsinkin mielenkiinnonkohteena ollut. Huvittavaa!
Ikävuosien ulkoinen ilmeneminen on yksilöllistä. Esim. tupakointi, runsas ylipaino, alkoholin suurkulutus, auringon palvonta ja negatiivinen ajattelutapa vanhentavat. Elintapojen vaikutuksen alkaa nähdä jo kolmekymppisillä. Kirsi Salo on kaunis, fiksu ja tyttömäinen aikuinen nainen. 🙂
50-kymppinen nainen näyttää vain ja ainoastaan omasta mielestään tyttömäiseltä, vaikka kuinka söisi voikukkaa. Lähinnä Kirsi vaikuttaa lapselliselta, sillä monella samanikäisellä naisella on ihan muut asiat päälimmäisenä kuin se, minkä muotoinen peppu on juuri nyt. Moni 50-kumppinen on hoikka ja hyvinvoiva, vaikka syö ihan tavallista ruokaa ja pysyttelee kohtuudessa herkkujen ja nautintoaineiden kanssa. Ei siihen mitään tantraa tai hamppua tarvita. Mielestäni tämä kuullostaa jotenkin pimahtaneelta ja ikäkriisissä kamppailevalta naiselta. LÄhinnä luulen, että samanikäiset miehet eivät vaan yksinkertaisesti halua vierelleen tämäntyyppistä naista, joka tuijottaa vaan omaan napaansa ja syömisiinsä.
Kirsi on vanhan naisen näköinen, ei minkään nuoren naisen vartalo eikö kasvot. Ikä tekee tehtävänsä vaikka kuinka toisin haluut olla nuori.
Ei seksikäs ollenkaan, en haluis.
Olipas taas negatiiviset liikkeellä – Moni taitaa olla vähän kade Kirsille, joka osaa ja uskaltaa, lähteä maapallon toiseen laitaan ja vielä nuoremman miehen löytänyt – herregud sentään ! Voi sitä paheksunnan määrää.
Jotenkin tuntuu, että olen kokenut vastaavaa ja nyt olen tyytyväinen suunnilleen ikäiseni miehen kanssa. Mekin voimme keskustella kaikesta ja mies ymmärtää, myös yksin reissanneen vapauden kaipuuta ja turvallisuuden tarpeita. Rentoutta tulee iänkin myötä, kun on saanut toteuttaa itseään. Sehän ei ole koskaan liian myöhäistä, kenellekään. Siitä vain aloittamaan ! – Onnea Kirsin elämään, itsestä saa ja pitää voida puhua avoimesti, kukaan ei voi sitä kieltää. Huomiot itsestä, mielestä, kehosta ja omista tunteista, ovat tärkeitä ihmiselle, ihan konkreettisesti. Kuten aurinko ja vesi avocadoille.
…ja lisään vielä, etten näe samanikäisyyttä, minään ”normaali” olotilana, tai suhteiden normina. Kaikki rakkaussuhteet, aikuisten ihmisten välillä, kun ne perustuvat vapaaehtoisuuteen ja arvostukseen, ovat hyvästä.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous