Julkkikset

Kohonnut verenpaine sai Sanna Saarijärven lisäämään liikuntaa ja tarkistamaan elämäntapojaan: ”Tarvitsin terveyttä koskevan herätyksen”

Viime kevään rutiinitarkastuksessa Sanna Saarijärvi, 51, säikähti. Kävi ilmi, että näyttelijän verenpaineet olivat nousseet vaarallisen korkeiksi. Siitä alkoi matka kohti viisaampia valintoja.

Teksti:
Annan Toimitus
Kuvat:
Liisa Valonen

– Elämästä pitää nauttia tässä ja nyt, Sanna sanoo.

Viime kevään rutiinitarkastuksessa Sanna Saarijärvi, 51, säikähti. Kävi ilmi, että näyttelijän verenpaineet olivat nousseet vaarallisen korkeiksi. Siitä alkoi matka kohti viisaampia valintoja.

Näyttelijä Sanna Saarijärven viime vuosiin on mahtunut näyttäviä ammatillisia onnistumisia. Muun muassa rooli Helsingin Kaupunginteatterin Merenneito-musikaalin Ursulana kirvoitti niin yleisön kuin kriitikoidenkin kehut. Hänen elämässään näyttää olevan kaikki juuri nyt kohdallaan. Asioilla on kuitenkin kääntöpuolensa, Sanna muistuttaa.

Perheellä on ollut myös raskaita menetyksiä. Kaksi vuotta sitten Bertan ja Womman (Sannan bonuslapsien) äiti menehtyi syöpään. Korona on vienyt taiteilijoilta töitä ja aiheutti huolta myös Sannan perheessä, kun kesäteatterityöt menivät uusiksi.

Ja vaikka teatterityö on antoisaa, kaksiosaisina päivinä Sanna on kotona vasta iltamyöhällä. Uni ei näytöksen adrenaliiniryöpyn jälkeen tule sekään kovin äkkiä. Elämäntyyli vaikutti siihen, että viime keväänä rutiinitarkastuksen yhteydessä Sannan verenpaineet olivat nousseet vaarallisen korkeiksi.

– Tietenkin se säikäytti, sillä olen aina ollut terve ja arvoni ovat olleet normaalit. Olen ollut itseeni tyytyväinen sellaisena kuin olen, joten tarvitsin selvästi jonkin terveyttä koskevan herätyksen, että aloin miettiä valintojani myös omaan hyvinvointiini liittyen.

Sannalle tulee tänä vuonna 30 vuotta täyteen Helsingin Kaupunginteatterin näyttelijänä.
Sannalle tulee tänä vuonna 30 vuotta täyteen Helsingin Kaupunginteatterin näyttelijänä.

”Tähän ikään liittyvät vahvasti valinnat”

Kun musikaalinäytelmä Tatu ja Patu Helsingissä sai syksyllä Helsingin Kaupunginteatterin lavalla ensi-iltansa, yleisössä huomattiin Sannan hoikistunut olemus. Sanna itse puhuu mieluummin terveydestä kuin painosta.

– Verenpaineen kohoamiseen vaikuttaa myös ikä. Koen, että tähän ikään, viisikymppisyyteen, liittyvät vahvasti valinnat. Täytyy miettiä, jatkaako näin, kuten on tähän asti pärjännyt, vai haluanko jaksaa hyppiä musikaalirooleissa ja Fannyn (tytär Fanny-Amanda) urheiluharrastuksessa mukana vielä vuosien päästä.

Sanna on entinen SM-tason juoksija ja myöntää, että sai aikanaan tarpeekseen rankoista punttitreeneistä. Keski-iässä liikunta on painottunut fyysisen näyttämötyön lisäksi kävelylenkkeihin ja golfin pelaamiseen.

– Keväällä ymmärsin, että ne eivät enää riitä. Vaikka Bobby-koira on ihana lenkkikaveri, se jää haistelemaan matkalla aina koko maailmaa, ja lenkkimme eivät ole tainneet olla kovin tehokkaita.

”Olen palannut punttisalille vuosien tauon jälkeen.”

Entisenä urheilijana elämäntapoja tuntui luontevimmalta muuttaa liikunnan kautta. Sanna innostui keväällä padelista, ja myös Fannyn yleisurheiluharjoitusten ajat hän on alkanut käyttää hyödyksi kuntosalilla.

– Lihaskunnon ylläpitäminen on iän myötä yhä tärkeämpää, joten olen palannut punttisalille vuosien tauon jälkeen.

Muuten liikunnan täytyy olla Sannan mielestä ennen kaikkea hauskaa. Padelissa Sannalla on oma tyttöporukkansa, ja kerran viikossa pelataan myös pariskunnittain.

– Huomaan, että padelin ansiosta kunto on noussut. Kun palasin kesätauon jälkeen lavalle, en hengästynyt enää laulaessa ja tanssiessa. Se on ehkä konkreettisin vaikutus, joka perusliikunnan lisäämisellä on ihan työhönikin ollut.

Luit juuri lyhennelmän Annan kansijutusta 1/2022, jonka on kirjoittanut Emilia Saloranta. Miten Sanna viettää mieluiten aikaa ystäviensä kanssa? Mitä Sanna uskoo perineensä edesmenneeltä äidiltään? Entä millaisia oivalluksia liikunnan lisääminen on Sannalle tuonut? Lue koko juttu numerosta 1/2022 tai digilehdestä. Voit tilata digilehden täältä!

X