Julkkikset

Kolmannen kerran avioitunut Kirsi Piha: Nämä asiat olen oivaltanut rakkaudesta

Kirsi Piha on miettinyt viimeisen puolen vuoden aikana paljon rakkautta. Häntä on viime syksynä kosittu, hän on mennyt naimisiin ja tehnyt miehensä kanssa kirjan rakkaudesta.

Teksti:
Sanna Wirtavuori
Kuvat:
Paula Kukkonen/Otavamedia

Kirsi Piha on miettinyt viimeisen puolen vuoden aikana paljon rakkautta. Häntä on viime syksynä kosittu, hän on mennyt naimisiin ja tehnyt miehensä kanssa kirjan rakkaudesta.

Kun ihminen kirjoittaa tai puhuu rakkaudesta, hän kertoo huomaamatta melkoisesti itsestään. Tämä on yksi niistä oivalluksista, jotka Kirsi Piha sai kootessaan miehensä Marco Mäkisen kanssa äskettäin ilmestynyttä essee-kirjaansa Rakkaus – Mitä tapahtuu huomenna.

Kirsi sanoo huomanneensa, että kaikki kirjoittajat – niin poliitikot, runoilijat kuin taiteilijatkin – suhtautuvat rakkauteen kunnioittavasti mutta ihmetellen.

– Kukaan ei kyseenalaistanut rakkauden merkitystä ihmisen elämässä, Kirsi sanoo.

– Rakkaudesta kirjoittaminen tai puhuminen on myös paljastavaa, siinä kertoo väistämättä melkoisesti myös itsestään. Nämä ovat tärkeimmät asiat, jotka olen oppinut aihetta pohtiessani:

1.Ymmärtämisen tarve

Vastoin raamatullisia oppeja toiselle ei pidä pyrkiä tekemään kuten toivoisit itsellesi tehtävän. On tärkeää yrittää ajatella asiaa toisen ihmisen näkökulmasta ja selvittää ja kysyä, mitä hän itse toivoo tai tarvitsee.

Lue myös: Horoskooppimerkkien yhteensopivuus – testaa, ovatko tähdet rakkautenne puolella!

2.Antamisen ilo

Rakkauden kokemus ei ole se mitä saa, vaan se mitä antaa. Antaminen on suurempi asia kuin saaminen.

Lue myös: Michael Monroe elämästään vaimonsa Johannan kanssa: ”Kissat ovat meidän lapsiamme”

3.Tavoittelemisen taito

Toista kohti kannattaa pyrkiä, vaikka se olisikin pelottavaa. Rakkaus on aina tavoittelemisen arvoista, ei pidä kyynistyä eikä pelätä epäonnistumisia.

4.Tunteiden arvostus

Kielteisiä tunteita ei kannata pelätä, nekin kuuluvat rakkauteen. Rakkaus ei pakene kielteisiä tunteita tai ajatuksia, se voi mennä niiden läpi.

Lue myös: Opettele ymmärtämään tunteitasi

5.Tärkeintä on lempeys

On suurta rakkautta olla lempeä itselle ja muille – vaikka se tuntuukin vaikealta.

Lue myös: Kirsi Piha: Lapsen jakaminen avioerossa oli kauheinta

 

X