Arman Alizad avasi kansainvälisenä tyttöjen päivänä alle 15-vuotiaiden äitien elämästä kertovan näyttelyn Sanomatalossa.
Julkkikset

Kolmen tytön isä Arman Alizad: ”Meidän perheessämme ei ole sukupuolirooleja”

Paljon eriarvoisuutta maailmalla nähnyt Arman Alizad kasvattaa omia tyttäriään rakkaudella. – Tekisin heidän puolestaan mitä tahansa.
Teksti: Virpi Valtonen Kuvat: Pekka Mustonen

Televisiopersoona Arman Alizadilla on kolme tytärtä, joista kaksi on alle kouluikäisiä. Lapset ovat erityisen lähellä Armanin sydäntä.

– Rakastan lapsiani niin paljon, että tekisin heidän puolestaan mitä tahansa. He ovat kaikkeni. Se, kuinka paljon heistä tykkään, ohjaa paljon tekemistäni ja kasvattamistani, Arman tunnustaa.

Arman sanoo saaneensa itse aikanaan vapaan kasvatuksen.

– Meidän perheessämme ei ollut mitään sukupuolirooleja: kaikki tekivät kaikkea ja osallistuivat kaikkeen. Minulla ei ole ikinä ollut sellaista oloa, että tiedostaisin että minä olen poika ja siskoni on tyttö. Sen asian suhteen en ole eroa kasvatuksessamme huomannut, enkä sitä ole myöskään tehnyt omille lapsilleni. Roolitus ei ole tarpeen.

Arman sanoo nähneensä matkoillaan paljon eriarvoisuutta.

– Monessa maassa pojat ovat edelleen suosiossa. Patriarkaalinen yhteisö ja kulttuuri vaikuttavat siihen, että pojat ovat arvokkaampia ja tytöillä on vähemmän oikeuksia. He saavat monessa maassa tehdä vain tiettyjä asioita ja heidän kohtalonsa on etukäteen määrätty, Arman sanoo ja muistuttaa, että tilanne voi muuttua ainoastaan asennemuutoksen kautta.

– Minun maailmani on ollut todella mustavalkoinen ja olen elänyt omassa kuplassani. Kaikkea ei aina tarvitse suvaita tai hyväksyä, mutta yksi askel kohti muutosta on yritys ymmärtää.

Käänteentekevä matka Kamputseaan

Arman on tehnyt yhteistyötä lastenoikeusjärjestö Planin kanssa siitä lähtien kun hänen Viimeinen ristiretki -ohjelmansa ensimmäistä kautta tehtiin eli noin kolmisen vuoden ajan.

– Kiinnostukseni lasten asioista kasvoi, kun teimme Kamputseassa jakson perheestä, joka teki kaatopaikalla töitä ja tienasi elantonsa keräämällä pulloja. Perheen lapsista tuli kummilapsiani, ja nyt minulla on myös Planin kummilapsi Kamerunista.

Arman Alizad avasi eilen Helsingin Sanomatalolla lastenoikeusjärjestö Plan Internationalin ja UNFPA:n #childmothers-näyttelyn, joka kertoo alle 15-vuotiaiden äitien elämästä eri puolilla maailmaa. Samalla julkistettiin tyttöjen asemaa luotaava Näkymättömät näkyviin -raportti.

Arman LIVE -talk show, Nelonen ti klo 22.00

Lue myös:

Nämä merkit paljastavat, että sinut on kasvattanut vahva nainen

Vahvan naisen mallin oppinut Krista Kosonen: ”En halua kasvattaa tytöstäni liian kilttiä”

Arman Alizad: ”Rasismi on mielen laiskuutta”

 

X