Julkkikset

Konsta ja Aami Hietasen teinisuhteena alkanut rakkaus on kestänyt 20 vuotta – nyt heidän viidestä lapsestaan vanhin on leffatähti

– Toimivan parisuhteen salaisuus on meillä ollut ehdottomasti avoin keskustelu – ja aivan kaikesta, Aami sanoo. Pari on pian pitänyt yhtä 20 vuotta.

Teksti:
Emilia Saloranta

Konsta ja Aami Hietanen.

– Toimivan parisuhteen salaisuus on meillä ollut ehdottomasti avoin keskustelu – ja aivan kaikesta, Aami sanoo. Pari on pian pitänyt yhtä 20 vuotta.

Laulaja-näyttelijä Konsta Hietasen, 37, uusi tuleminen alkoi kaksi vuotta sitten, kun mies palkattiin Salatut elämät -sarjaan. Hän myös yllätti voittamalla Tähdet tähdet -laulukilpailun.

Samalla kansalle selvisi, että ex-tenavatähdellä on viisi lasta, nyt 3–14-vuotiaita, ja hän oli avioitunut nuoruudenrakkautensa Aami Hietasen, 34, kanssa.

– Olemme olleet tänä vuonna yhdessä kaksikymmentä vuotta, uutena vuonna tulee täyteen. Silloin on isot juhlat, jos silloin saa juhlistaa, pari suunnitteli.

Kahdenkymmenen yhteisen vuoden aikana pari on ehtinyt käydä läpi monta vaihetta. Suhde alkoi aikanaan, kun Konsta tutustui Aamin isoveljeen. Aami oli taas fanittanut tenavatähti-Konstaa ja meni shokkiin, kun tämä ilmestyi perheen keittiöön. Pari tutustui, ja myöhemmin uudenvuodenjuhlissa Aami paljasti tunteensa Konstalle. Hän oli silloin 15-vuotias.

– Toimivan parisuhteen salaisuus on meillä ollut ehdottomasti avoin keskustelu – ja aivan kaikesta, Aami linjasi.

Kotiäitivuodet nyt ohi

Konstan julkisuuden myötä myös kotiäitinä koko aikuisikänsä olleeseen Aamiin on kohdistunut mielenkiintoa. Hän pitää suurperheen elämästä blogia, jossa on kertonut perheen tiukoista älylaitesäännöistä. Esimerkiksi televisiota lapset eivät saa katsoa joka viikko.

Aami ja Konsta ovat kertoneet avoimesti myös taloudellisesti tiukoista vuosista, kun vanhemmat lapset olivat pieniä. Kotiäidiksi jääminen oli Aamille 20-vuotiaana arvovalinta.

– En tiedä muusta, sillä olen koko aikuisikäni ollut lasten kanssa kotona ja lapsuudenkodissa taas olin sisarusteni kanssa. Kotiäitinä teki huomaamatta miljoonaa asiaa, en edes huomannut sitä kaikkea, mitä tein päivän aikana.

Nyt Aami on totutellut uuteen elämänvaiheeseen päivisin tyhjässä kodissa, kun Hietasten kuopus aloitti päiväkodissa.

Salkkarikuvausten ohessa Konsta taas toivoo, että pääsisi koronan jälkeen palaamaan myös bändin kanssa keikoille.

– Tällä hetkellä olen tosi tyytyväinen työtilanteeseeni ja elämääni. En missään nimessä ole nyt lähdössä Salkkareista mihinkään, Konsta kertoi Pohjolan satoa -elokuvan kutsuvierasensi-illassa. Konstalla on elokuvassa pieni rooli.

Myös Hietasten esikoinen, 14-vuotias Veetu Hietanen, juhli tällä viikolla ensi-iltaansa, kun Etsivätoimisto Henkka ja Kivimutka -elokuva julkaistiin. Veetulla on elokuvassa rooli. Pari on painottanut, että Veetu on hakeutunut alalle täysin omasta aloitteestaan.

– Hänestä on ihan pienestä asti nähnyt palon lavalle ihmisten eteen. Se tulee hänen sydämestään. Saamme olla todella ylpeitä hänestä monellakin osa-alueella, vanhemmat totesivat.

Veetu Hietanen ja Mikael Ehn ovat uuden lastenelokuvan tähtiä. Kuva: Mátyás Stoller
Konsta oli 13-vuotias, kun hän tähditti uransa suuren menestyselokuvan Poika ja ilves. Kuva: Wildcat Production

Uraa alkuun kirjoittamalla

Aami on näin alkuun työllistänyt itseään blogillaan sekä kirjoittamalla kirjan.

– Loppupeleissä lasten arki ei ole muuttunut juurikaan. Olen kotona, kun he tulevat koulusta. Mutta minulla on ensimmäistä kertaa aikaa tehdä viisi tuntia päivässä omia juttuja.

Se on tuntunut ihanalta ja haastavalta.

– Se on ollut iso muutos henkisesti ja ihan oman identiteetin kannalta. Lapset ovat isompia ja elämä muuttuu, nyt minulla on aikaa ajatella itseäni ja omaa uraa.

Vaikka kotona työskentely on lasten kannalta ideaalia, Aami etsii myös uusia työmahdollisuuksia.

– Kaipaan 14 kotiäitivuoden jälkeen töihin aikuisten seuraan. Toivon ainakin, että voin jatkossa työssäni auttaa muita vanhempia jaksamaan paremmin.

X