Koomikko Kaisa Pylkkäseltä udellaan sinkkuudesta: ”Vastaan, ettei minulla ole puolisoa, koska pidän elämästäni”
Käsikirjoittaja ja stand up -koomikko Kaisa Pylkkänen paloi niin loppuun, ettei tunnistanut enää nälkää tai pissahätää. Keski-ikäisyydessä on hänen mielestään se hyvä puoli, että ihminen kasvaa tunnistamaan rajansa.
– Miksi en saisi elää kuten haluan?
Käsikirjoittaja ja stand up -koomikko Kaisa Pylkkänen paloi niin loppuun, ettei tunnistanut enää nälkää tai pissahätää. Keski-ikäisyydessä on hänen mielestään se hyvä puoli, että ihminen kasvaa tunnistamaan rajansa.
Ei sitten heti aamusta. Käsikirjoittaja, ohjaaja, stand up -koomikko ja tuore esikoiskirjailija Kaisa Pylkkänen, 48, ei ole aamuihmisiä. Sovimme haastattelun alkamaan klo 13, jotta Kaisa ehtii nukkua luontaisen rytminsä mukaisesti noin puolillepäivin.
– Koen väkivallaksi sen, että yhteiskunta yrittää pakottaa meidät heräämään kesken unien, Kaisa sanoo.
Nuorempana Kaisaa vaivasi se, ettei hän kokenut sopeutuvansa kahdeksasta neljään -elämään. Oli aika, jolloin hän heräsi väkipakolla aikaisin ja kävi jopa avannossa ennen työpäivää.
– Mitä oikein ajattelin? Inhoan aikaisia aamuja ja kylmää vettä. Se oli umpihulluutta.
Enää ulkopuolelta asetetut vaatimukset eivät Kaisaa juuri paina. Hän on tehnyt valintoja sekä työ- että yksityiselämässään, jotta voisi elää mahdollisimman vapaasti.
Kaisa Pylkkänen: ”Lavalla virheet ovat omiani mutta niin ovat voitotkin”
Kun Helsingissä varttunut Kaisa Pylkkänen kävi koulunsa 1980–1990-luvuilla, yleinen olettama tuntui olevan, että ’ei teistä kuitenkaan mitään tule’. Hän tiesi olevansa lahjakas kirjoittaja, mutta ei uskaltanut unelmoida kovin suuria.
– Oletin, että haaveet ovat turhaa haihattelua. Mutta ajattelin, että jos pääsisin vaikka johonkin toimitukseen kahvia keittelemään.
Kaisa valmistui ylioppilaaksi keskelle pahinta lamaa ja ajautui opiskelemaan viestintää. Sitten hän muutti Prahaan opiskelemaan tšekin kieltä, koska – no, miksi ei? Oma polku löytyi lopulta Lontoosta, jossa Kaisa alkoi opiskella pääaineinaan ohjaaminen ja käsikirjoittaminen.
– Aika pian tajusin, että nimenomaan käsikirjoittaminen on juttuni. Siinä saa olla jumala – luoda ja hallita maailmoja.
Ohjaajan töitäkin Kaisa on tehnyt, mutta paremmin hänet tunnetaan käsikirjoitustöistään, joihin lukeutuvat esimerkiksi poliittiset satiirit YleLeaks ja Itse valtiaat sekä draamasarjat Pientä laittoa, Uutishuone ja Käenpesä.
Koska televisiossa esimerkiksi poliittiset tasapuolisuusvaatimukset ja lähetysajat vaikuttavat sisältöihin, Kaisa kaipasi työn ohelle kanavaa, jossa voisi ilmaista itseään vapaasti, mitään suodattamatta. Ratkaisu oli stand up, josta hän innostui reilut kymmenen vuotta sitten.
– Lavalla tasapuolisuusvaatimus väistyy, kerrankin saan ilmaista mielipiteeni! Siellä virheet ovat omiani mutta niin ovat voitotkin.
”Oli ihanaa ja niin vapauttavaa, että sai ihan itse päättää kaikesta”
Kun koronapandemia kolme vuotta sitten murskasi kansalaisten arkirutiinit ja tyhjensi kalenterit, tuuliseen tv-alaan ja määräaikaisiin sopimuksiin tottunut Kaisa Pylkkänen ei hätkähtänyt. Ai taas tätä, hän ajatteli.
Kaisa ei ole koskaan tiennyt puolta vuotta eteenpäin työkuvioitaan – eikä sitä edes haluaisi.
– Olen spontaani ihminen. Olisi ihan hirveää tietää jo tässä vaiheessa vuotta, että mitä teen ensi jouluna.
Kun stand up -keikat jäivät määrittelemättömäksi ajaksi tauolle, Kaisa alkoi kirjoittaa esikoiskirjaansa Räjähdysvaaraa, joka julkaistiin muutama viikko sitten. Kirjoittaessaan hänen ei tarvinnut miettiä budjetteja tai muiden miellyttämistä.
– Oli ihanaa ja niin vapauttavaa, että sai ihan itse päättää kaikesta. Kukaan ei voinut estää minua kirjoittamasta kirjaani esimerkiksi puhuvaa papukaijaa.
Papukaija nimeltä Saatanan kommunisti voidaan ehkä laskea jopa kirjan päähahmoihin, niin merkittäväksi se varsinaiselle päähenkilölle, keski-iän kriisissä kouristelevalle Miinalle osoittautuu.
Vaikka kirja on fiktiota, keskeiset teemat – keski-ikäisten kohtelu työelämässä, somelynkkaus, oman tiensä löytäminen – ovat tosielämän inspiroimia, tietysti.
Viime vuosina tv- ja media-alan tapahtumiin osallistuessaan Kaisa on tuntenut tipahtaneensa keskelle vierasta todellisuutta. Keitä nämä ihmiset ovat ja miksi he kaikki ovat 22-vuotiaita?
– Minusta tuntuu, että maailma janoaa nuoria neroja, jotka olisivat heti valmiita huippuosaajia. Eihän se niin mene, kehittyminen on hidasta. Ja kirjoittajan etenkin pitää yleensä myös vähän elää, ennen kuin on jotain sanottavaa.
Kaisan kokemuksen mukaan keski-ikäisillä olisi eniten annettavaa työelämään: ymmärrystä, taitoa, perspektiiviä, kyky nähdä suurempia kokonaisuuksia ja muidenkin näkökulmia, kärsivällisyyttä… Häntä suututtaa, että juuri kun ihmiset olisivat kehityskaarensa suhteen parhaimmillaan, he lakkaavat olemasta kiinnostavia työmarkkinoilla.
– Ainakin aiemmin media-alalla oli usein käytäntönä, että töihin palkattiin erittäin tunnollisia nuoria naisia, jotka käytettiin nopeasti loppuun. Sitten uupuneiden puurtajien tilalle otettiin uudet. Se on karmeaa haaskausta.
Nyt viisikymppisenä Kaisa itse kokee olevansa työssään parempi kuin koskaan. Osaaminen on karttunut, ja pitkään kurittanut epävarmuus on alkanut viimein väistyä.
– Tässä vaiheessa alkaa olla jo vähän helpompi uskoa itseensä edes hetkittäin. Se tuo kirjoittamiseen rentoutta. Koen kirjoittavani nyt letkeämmin ja ehkä myös roisimmin kuin koskaan.
Myös tuntemus omista voimavaroista ja niiden annostelusta opitaan usein vasta vuosien kartuttua. Niin kävi myös Kaisalle.
Kaisa Pylkkänen: ”En nukkunut kunnolla puoleentoista vuoteen”
Kun Kaisa parikymmentä vuotta sitten työskenteli isossa tuotannossa käsikirjoittajana, sopimuksessa ei työn luonteen vuoksi määritelty työaikaa. Kaisa tulkitsi sen niin, että hänen pitää olla aina töissä. Hän saattoi tehdä töitä aamuseitsemästä puolilleöin ja myöntyä vielä lisäprojekteihin.
Hän heräsi aikaisin ehtiäkseen itkeä ja kasata itsensä ennen töihinmenoa. Selvittyään aamupalavereista hän käytti lounastauon itkemällä pöydän alla.
– En nukkunut kunnolla puoleentoista vuoteen enkä muista viimeisistä kuukausista mitään. Siinä vaiheessa olin niin lopussa, että kävelin päin seiniä.
Käsikirjoitukset valmistuivat ajallaan, mutta Kaisan elimistö alkoi reagoida.
– Menetin yhteyden omaan kehooni. En tunnistanut ihan tavanomaisia tarpeita – nälkää, janoa, pissahätää. Tiesin vain, että jotain oli vialla.
Kaisa jäi muutaman viikon sairauslomalle. Kun hän palasi töihin, työmäärä pöydällä oli triplaantunut. Hän irtisanoutui.
Voimat olivat alkuun totaalisen poissa. Kahvimaidon loppuminen tuntui sellaiselta takaiskulta, että Kaisa saattoi itkeä sitä kolme tuntia. Apu akuuteimpaan ahdistukseen löytyi yllättäen Erlend Loen Supernaiivi-kirjasta.
– Siinä päähenkilö paukuttaa hakkaa. Ajattelin, että tähän minäkin pystyn. Äiti kävi ostamassa sellaisen minulle, ja sitä hakkasin päivät pitkät. Auttoi.
Nyt Kaisa kokee tunnistavansa rajansa paremmin.
– Toisaalta käytin vara-akkunikin niin loppuun, etten tiedä, tuleeko minusta ikinä enää sellaista kalua, joka olin ennen burnoutia.
”Hormonien aiheuttamat oireet eivät ole asia, jota pitäisi peittää tai hävetä”
Muutama vuosi sitten Kaisa Pylkkänen havahtui siihen, kuinka vähän keski-ikäinen nainen näkyy taiteessa. Ensin hän alkoi ihmetellä asiaa stand up -keikoillaan, sitten esikoiskirjan päähenkilöksi valikoitui työ- ja yksityiselämässään kriiseilevä keski-ikäinen Miina.
Kaisaa ärsyttää se, kuinka Miinan tavoin räjähtelevät naiset on perinteisesti kuitattu hormonihuuruisina hysteerikkoina. Hän kokee, että naishormonien yllä leijuu jonkinlainen häpeän aura. Koska hormonien vaikutuksia vähätellään tai kuitataan huumorilla, naiset saattavat kokea helpoimmaksi vaieta niistä.
– Yhteiskunnan silmissä vaihdevuosi-ikäisestä naisesta tulee hyödytön, kun hän ei voi enää tuottaa uutta elämää. Vaikka silloinhan nainen saa viimein elämänsä itselleen! On surullinen ajatus, että naiseuden luonnollisessa kaaressa olisi jotain väärää. Hormonien aiheuttamat oireet eivät ole asia, jota pitäisi peittää tai hävetä.
Kaisaa on aina ihmetyttänyt myös ristiriita, jolla yhteiskunnassa suhtaudutaan mies- ja naishormoneihin.
– Miksi naishormonit ovat aina huonouden ja hulluuden merkki? Mitä pahaa on herkkyydessä ja ylitunteellisuudessa? Testosteroni sen sijaan tekee miehistä miehiä. Siihen suhtaudutaan kunnioittavasti, vaikka nähdäkseni se on aiheuttanut paljon enemmän ongelmia maailmanhistoriassa.
Kun Kaisa vitsailee naishormoneista stand up -lavalla, hän tekee sen lämmöllä. Hän on itse kärsinyt rajuista pms-oireista läpi elämänsä.
– Minusta tuli ragettava hullu ennen kuukautisia. Ehdin aika vanhaksi ennen kuin edes tunnistin, mistä hillitön raivoamiseni johtui.
Kaisa tunnustaa, että silloin tällöin äksyilyt kaatuivat perusteettomasti hänen ystäviensä niskaan. Tiettyyn aikaan kuusta mitätön pikkujuttu saattoi katkaista kamelin selän.
– Usein taustalla oli se, että jokin asia oli kiusannut jo pidemmän aikaa enkä ollut saanut otettua sitä puheeksi. Sitten hormonit pitivätkin huolen, että asia puitiin vähän isommalla metelillä.
Hyvä puoli kiukunpuuskissa oli se, että niiden mukana tuli tarve saada asiat järjestykseen. Pikkujutut ärsyttivät niin valtavasti, että koti tuli siivottua ja hommat hoidettua.
Eräänkin hajonneen auton tarinan Kaisa käsitteli loppuun vakuutusyhtiön työntekijän kanssa raivon antaman energian voimin.
– Perkele, kun minä sisuunnun. Silloin vedetään asiat kiukulla maaliin.
”Nyt minulla on jo sen verran monta ammattia, että voin valita, mitä teen”
Kaisa ajattelee, että tässä vaiheessa elämää hänen ei enää tarvitse tehdä tai sietää moniakaan asioita. Esimerkiksi työasioissa hän on oppinut sanomaan napakan ein. Jos palkkaneuvotteluissa ruvetaan heti sniiduilemaan, hän lyö pelin poikki.
– Se kertoo siitä, ettei osaamistani arvosteta tarpeeksi. Nyt minulla on jo sen verran monta ammattia, että voin valita, mitä teen.
Myös yksityiselämässään Kaisa on opetellut pitämään puolensa. Hän on viihtynyt valtaosan elämästään sinkkuna, mikä tuntuu olevan ongelma kaikille muille paitsi hänelle itselleen.
– Jatkuvasti joku kysyy, että miksei sinulla ole puolisoa. Heille vastaan, että koska pidän elämästäni.
Vapaudesta Kaisa on nauttinut suunnattomasti. Se on mahdollistanut hänelle stand up -koomikon uran, jonka vuoksi hän on tien päällä puolet vuodesta. Hänelle on myös tärkeää vaalia suhteita ystäviin ympäri maailmaa.
– Koska minulla ei ole perhettä aikaa viemässä, pystyn satsaamaan ihmisten tapaamiseen ja suhteiden ylläpitoon.
Omannäköiset valinnat ovat tuoneet rauhaa. Ja mitä enemmän ikää on karttunut, sitä helpommaksi se on käynyt.
– Elämäni on omani, eikä minua oikeastaan enää kiinnosta, miten muut sen tai minut näkevät. Miksi en saisi elää kuten haluan?
Burnoutin jälkeen, parikymmentä vuotta sitten Kaisa lomaili yhtä loppuunpalaneen ystävänsä kanssa Thaimaassa. Kun he eräänä aamuyönä valvoivat unettomina bungalowissaan, kaveri kysyi: ”Miten rentoutuminen suoritetaan?” Kysymys jäi mieleen, vaikka vastausta ei ollutkaan.
Nyt Kaisa tietää, että sitä ei voi suorittaa. Voi vain irrottaa.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous