Julkkikset

Kotiliesi: Kati Outinen uskoo sairastuvansa Alzheimeriin: ”Raskainta muistisairaudessa on, jos huumori ja elämänilo katoavat”

Isänsä muistisairaudelle menettänyt näyttelijä Kati Outinen kertoo Kotiliedessä, että hän uskoo itsekin sairastuvansa Alzheimeriin. – Totta kai ajatus kauhistuttaa minua, mutta yritän pitää elämäntapani sellaisina, että sairaus puhkeaisi mahdollisimman myöhään.

Teksti:
Outi Pippuri
Kuvat:
Kari Santala/Otavamedia

Isänsä muistisairaudelle menettänyt näyttelijä Kati Outinen kertoo Kotiliedessä, että hän uskoo itsekin sairastuvansa Alzheimeriin. – Totta kai ajatus kauhistuttaa minua, mutta yritän pitää elämäntapani sellaisina, että sairaus puhkeaisi mahdollisimman myöhään.

Näyttelijä Kati Outinen, 56, on elää raskasta elämänvaihetta.

”Kolmen vuoden sisällä olen jättänyt jäähyväiset sekä isälleni että äidilleni. Lisäksi viisi muuta minulle tärkeää ihmistä on kuollut ja kaksi läheistä ystävääni on saanut diagnoosin vakavista sairauksista. Olen toiminut kuin autopilotilla”, Kati sanoo Kotilieden haastattelussa.

Katin isän muisti oli hapertunut hiljalleen kymmenen vuoden ajan ennen kuin hän sai Alzheimer-diagnoosin 2010-luvun alussa.

”Raskainta muistisairaudessa on, jos huumori ja elämänilo katoavat”, Kati sanoo.

Isä menehtyi aivoverenvuotoon vuonna 2014.

”Kun näin isän kuolleena, tunsin helpotusta: ymmärsin, että kuoren sisällä ei ole isästä jälkeäkään. Hänellä ei ollut enää tuksaa tai kärsimystä. Hän sai rauhan.”

Kati Outinen uskoo sairastuvansa itsekin Alzheimeriin

Vuosi isän kuoleman jälkeen Kati alkoi kirjoittaa monologia muistisairaudesta ja minuudesta. Hän sanoo, että näytelmän tekeminen on ollut osa surutyötä.

”Välillä itskin hulluna ja välillä piti pitää viikkojen tauko, koska kirjoitusprosessi oli niin rankka.”

Kati uskoo, että Alzheimer saattaa olla hänen suvussaan perinnöllinen.

”Olen ihan varma siitä, että minäkin sairastun Alzheimeriin jonakin päivänä. Totta kai ajatus kauhistuttaa minua, mutta yritän pitää elämäntapani sellaisina, että sairaus puhkeaisi mahdollisimman myöhään.”

X