Julkkikset

Kotiliesi: Mika Aaltola kertoo arjesta vauvan kanssa sekä parisuhteensa alusta: ”Huomasin, että siinäpä nainen, joka osaa puhua”

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola kertoo Kotiliedessä isyytensä ensi viikoista.

Teksti:
Lilli Berghäll
Kuvat:
Marjo Tynkkynen

Mika Aaltolasta tuli huhtikuussa työnimellä Geo kutsutun poikavauvan isä.

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola kertoo Kotiliedessä isyytensä ensi viikoista.

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola, 53, kertoo tuoreessa Kotiliedessä, miten arki poikavauvan isänä on lähtenyt käyntiin. Samaan aikaan Mika on Ukrainan sodan takia ollut työnsä puolesta kiireisempi kuin koskaan eikä ole voinut unohtaa työvelvollisuuksiaan odotetun esikoisen syntymästä huolimatta. Hän sanoo olevansa isänmaan asialla. Synnytykseen Mika kuitenkin ehti mukaan.

– Synnytyksessä oli dramatiikkaa, ja viimeisen kahden tunnin aikana mentiin vauhdilla nollasta sataan, Mika kertaa haastattelussa huhtikuisia tapahtumia.

Nyt Mikan ja puoliso Kirsi Aaltolan, 36, perheessä on luotu jo rutiinit vauvan hoitoon: Mika ottaa vauvan hoiviinsa aamuviideltä, jotta äiti saa hieman lisää unta. Aamuseitsemältä vuoro vaihtuu taas, ja Mika lähtee juoksulenkille.

Mika kertoo Kotiliedessä huomanneensa lapsen muuttaneen häntä jo nyt: hän suhtautuu maailmaan levollisemmin.

– Lapsi on tuonut elämään vakautta.

Suunnitelmissa on jäädä vauvan kanssa kotiin heinä-elokuuksi. Mika arvelee voivansa kirjoittaa kolumneja ja lausuntoja vauvan nukkuessa.

Kunnon konkkaronkka

Mika kertoo Kotilieden jutussa myös parisuhteensa alusta. Mika tapasi julkisia palveluita kehittävässä HAUS:ssa liiketoiminnan johtajana toimivan Kirsin joitakin vuosia sitten Santahaminassa turvallisuusalan seminaarissa. Se johti pian uuteen tapaamiseen, jonka aikana molemmat huomasivat, että kyse oli jostain muusta kuin työpalaverista.

– Huomasin, että siinäpä nainen, joka osaa puhua, Mika kertoo ensivaikutelmastaan.

Perheeseen, josta Mika puhuu laumanaan, kuuluu myös kolme karvatonta koiraa.

– Nyt meitä on kunnon konkkaronkka.

Vauvan synnyttyä Mika jakoi Twitterissä rakkaudentäyteisen kuvan Naistenklinikan synnytysosastolta. Hän kuvaili päivityksessä puolisoaan ”tutkimusmatkailijaksi, jonka kanssa löytää asioita, joista aikaisemmin ei osannut unelmoida”. Seuran haastattelussa maaliskuussa Mika pohti isäksi tulemisensa hetkeä:

– Elämä on mennyt niin nopeasti, se on ollut kuin vilahdus. En tiedä, milloin olisi ollut oikea hetki tulla isäksi, mutta ehkä se on juuri nyt.

Mika Aaltolan haastattelu on julkaistu kokonaisuudessaan Kotilieden numerossa 11/2022.

X