Koulukiusaaminen laukaisi Samae Koskisessa paniikkihäiriön: ”Olin himassa ja pelkäsin kuolevani”

Samae Koskinen kertoo nuoruutensa rajusta paniikkihäiriöstä, joka johti viiltelyyn ja eristäytymiseen. – Pahimpia olivat aamut. Uni toi hetken unohduksen, mutta silmät avattuani tajusin, että edessä on uusi päivä, jolloin kaikki alkaa uudelleen.

Vielä ala-asteella Sami ”Samae” Koskinen oli valoisa poika, joka rakasti roolipelejä ja oli koripallojoukkueensa pistehai. Seiskaluokalle siirryttäessä kaikki muuttui. Ilmapiiri yläasteella oli karu ja väkivaltainen. Eräältä luokkakaverilta katkesivat sormet, kun isommat pakottivat hänet roska-astiaan ja survoivat kantta päälle tämän pyrkiessä ulos. Samin kohdalle osui ”vain satunnaista päähän potkimista”.

Uhrit reagoivat kukin tavallaan. Jotkut pitivät puolensa ja nousivat vastarintaan, toiset vetäytyivät Samin tavoin kuoreensa.

– Maailma näyttäytyi aika rajuna paikkana, ja minusta tuli arka. Siitä alkoivat yksinäisyys ja ulkopuolisuus, jotka ulottuivat aikuisuuteen asti.

Otsaan tuli hullun leima

Lukiossa pitkään jatkunut paha olo alkoi purkautua outoina tuntemuksina. Ne ilmestyivät aluksi sunnuntai-iltaisin ennen seuraavan kouluviikon alkua. Kädet tärisivät ja hengitys muuttui pinnalliseksi. Kohta Sami ryhtyi säntäilemään ulos kesken oppitunnin. Hän pakeni kotiin peiton alle.

– En ymmärtänyt, mistä oli kyse, ja se oli saakelin pelottavaa.

Sami hakeutui hoitoon terveyskeskukseen. Oireet saivat nimen: paniikkihäiriö. Käytyään pari kuukautta psykologin vastaanotolla hän pääsi terapiaan, jossa istuntoja oli jopa päivittäin. Riihimäen kaltaisessa pikkukaupungissa tieto levisi nopeasti, ja Sami sai otsaansa hullun leiman. Huhuttiin, että hänen omituinen käytöksensä johtui huumeista. Se ei pitänyt paikkaansa.

Tilanne kärjistyi, kun nuoruudenrakkaus, ensimmäinen oikea parisuhde, päättyi. Sami oli sanojensa mukaan puolitoista vuotta pois pelistä.

– En tehnyt muuta kuin olin himassa ja pelkäsin kuolevani. Pahimpia olivat aamut. Uni toi hetken unohduksen, mutta silmät avattuani tajusin, että edessä on uusi päivä, jolloin kaikki alkaa uudelleen.

Tatuoinnit peittävät viiltelyjälkiä

Käsivarsia peittää tatuoitu kasvogalleria. Joukosta erottuvat ainakin muusikot Neil Young, Pete Townsend, näyttelijät Pirkka-Pekka Petelius ja Aake Kalliala. Toisessa kädessä on Hämähäkkimiehen ja Rautamiehen kaltaisia fantasiahahmoja. Samin sankareita kaikki.

Kuvat peittävät jäljet, joita Sami pahimman angstin aikaan viilsi ihoonsa.

– Jokaisen itsetuhoisen teinin repertoaariin kuuluu kai viiltelemällä testata, tunteeko ylipäätään enää mitään, mies hymähtää.

Suuri paradoksi oli, että elämä ei tuntunut elämisen arvoiselta. Silti Sami pelkäsi eniten sitä, että kuolisi.

Terapiassa testattiin kaikenlaisia hoitomuotoja hypnoosista hierontatuoliin. Myös lääkitystä kokeiltiin, mutta siitä ei ollut apua. Lopulta Sami päätti yrittää takaisin elävien kirjoihin käymällä koulun loppuun. Hän pääsi naapurikunta Hyvinkään lukioon, jossa oli mahdollista aloittaa puhtaalta pöydältä. Siellä hän oli uusi tyyppi vailla varjoa.

Kaksi asiaa auttoi toipumisessa. Toinen oli musiikki.

Viimeinen paniikkikohtaus

Aluksi esiintyminen tuntui välttämättömältä pahalta. ”Kun on tehnyt musiikkia, pakko kai sitä on joillekin esittääkin.” Ihmeekseen Samae sai huomata, että jos on harjoitellut riittävästi ja uskoo tekemiseensä, lavalle nouseminen voi tuntua jopa hyvältä.

Paniikkikohtaukset alkoivat harventua. Toistaiseksi viimeinen tuli pahimmalla mahdollisella hetkellä, keikalla Nosturissa.

Äkkiä näkökenttä hämärtyi ja kutistui. Lavan takaosassa hehkuvat lamput tuntuivat sulattavan niskan. Edessä vellova yleisö katosi usvaan.

Järkyttynyt Samae irrotti kitarastaan piuhan ja käveli takahuoneeseen. Hän pyöri tovin ympyrää hengitystään tasaten. Kului viisi minuuttia tai ehkä vartti, aikaa on vaikea arvioida. Samae ymmärsi olevansa veden- jakajalla: Joko hän antaa oireille vallan ja poistuu takaovesta. Tai palaa takaisin lavalle.

Hän päätti palata.

Luit lyhennelmän Annan jutusta, jossa muusikko Samae Koskinen kertoo, miten hän selvisi paniikkihäiriöstä, millaiset jäljet se on jättänyt häneen ja miten Henna-vaimon kohtaaminen muutti kaiken. Lue juttu Annasta 23/2019 tai digilehdestä. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!