Isän äkkikuoleman myötä Krista Siegfrids ymmärsi, että elämä on lyhyt ja se kannattaa käyttää hyvin.
Isän äkkikuoleman myötä Krista Siegfrids ymmärsi, että elämä on lyhyt ja se kannattaa käyttää hyvin.
Julkkikset

Krista Siegfrids on nuoruuden tragedian jälkeen kiitollinen perheonnestaan: ”Teinivuosiani varjostivat suru ja pelko”

Laulaja Krista Siegfrids eli monen vuoden ajan urakeskeistä elämää ja kaipasi uudenlaista sisältöä arkeensa. Sisäisen rauhan hän löysi vasta tultuaan äidiksi.
Teksti: Anneli Juutilainen Kuvat: Liisa Valonen ja Krista Siegfridsin kotialbumi

Miten tämä kuvio voisi ikimaailmassa onnistua? Mitä minä vastaan? Kysymykset poukkoilivat laulaja Krista Siegfridsin, 35, mielessä, kun häntä viime kesänä pyydettiin mukaan MTV3-kanavan Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kilpailijaksi.

Krista oli jo useamman vuoden ajan haaveillut pääsevänsä mukaan sarjaan. Mutta miksi pyyntö tuli juuri nyt, kun hän eli pikkulapsiarkea hollantilaisen Rutger-puolisonsa ja Lizzy-vauvansa kanssa? Miten elämä pienen lapsen kanssa ja runsaasti aikaa vievä projekti voisivat olla yhdistettävissä?

Onneksi Rutgerilla oli ratkaisu valmiina: Krista ottaisi pestin vastaan, ja perhe muuttaisi syksyksi Suomeen.

– Mieheni sanoi, että tähän on tartuttava. Hän tietää, miten paljon rakastan esiintymistä ja työtäni. Tuntuu hyvältä, kun hän on ylpeä minusta, Krista sanoo nyt.

Pikkutyttönä Krista haaveili laulajan urasta. Esiintymisistä Suomessa ja ulkomailla, Euroviisuista, musiikkivideoista ja omasta musiikista. Showbisnes veti häntä puoleensa kuin vimmattu.

Vuosien varrella haaveet kävivät toteen, ja hän sanoo elävänsä lapsuuden unelmaansa. Silti hyvinvointiin ja tasapainoon tarvitaan paljon muutakin. Nyt Krista kertoo ihmisistä ja asioista, jotka tekevät hänet onnelliseksi.

”Sieluni lepää Kaskisissa”

”Olen kotoisin Kaskisista suomenruotsalaisesta nelilapsisesta perheestä. Minulla on isoveli ja isosisko sekä pikkuveli. Heistä jokaisella on kaksi tytärtä. Meidän perheeseemme kuuluu siis seitsemän tyttölasta. Heistä vanhin on kahdeksanvuotias ja nuorin minun tyttäreni Lizzy, joka täyttää marraskuussa vuoden. Kun serkukset kohtaavat, meno on välillä aika kreisiä.

Juureni ja perhe ovat aina olleet minulle tärkeät. Oman lapsen saamisen myötä niiden merkitys on korostunut entisestään. Viime kesänä tuntui erityisen hyvältä palata lapsuudenkotiini ja tuttuihin maisemiin Lizzyn kanssa, koska hän vietti ensimmäistä kesäänsä.

Kaskinen edustaa minulle kotia ja turvaa. Lapsuuteni siellä oli onnellinen. Elin villiä ja vapaata saaristolaiselämää. Päivät viiletettiin kavereiden kanssa ulkona pyöräillen ja leikkien. Kotiin mentiin syömään joskus, kun tuli nälkä. Niiden vuosien aikana opin luottamaan ihmisten hyvyyteen.

Sain lapsuudessani valtavasti rakkautta osakseni. Perheemme on yhä tiivis ja viihdymme hyvin yhdessä. Välillämme vallitsee voimakas yhteenkuuluvuuden tunne. Osittain siihen vaikuttaa varmasti se, että isäni kuoli äkillisesti kotonamme 51-vuotiaana sydänkohtaukseen. Olin silloin 15-vuotias.

Sokki oli suuri. Kohtaus ei ollut antanut mitään varoituksia itsestään ennen isän äkkikuolemaa. Yhtenä yönä hän oli poissa.

Sen jälkeen ymmärsin, miten lyhyt elämä voi olla. Kukaan ei tiedä, mitä huomenna tapahtuu. Pitää tehdä sitä, mitä oikeasti itse haluaa. Tärkeintä on kuunnella sydäntään.

Muutin Kaskisista 18-vuotiaana, kun lähdin opiskelemaan opettajaksi Åbo Akademiin Vaasassa. Olin juuri valmistumassa, kun sain musikaaliroolin Helsingissä. Muutin saman tien Helsinkiin ja jätin opinnot kesken. Olen edelleen sillä tiellä. En ole katunut ratkaisuani kertaakaan.”

Krista ja Lisbeth-äiti Helsingissä matkalla teatteriin.

Krista ja Lisbeth-äiti Helsingissä matkalla teatteriin.

”En voi koskaan kiittää äitiäni tarpeeksi”

”Äitini Lisbeth, 66, on sankarini. En voi koskaan kiittää häntä tarpeeksi asiois­ta, joita hän on tehnyt minun ja sisarusteni eteen. Esimerkiksi juuri nyt hän on muuttanut syksyksi Kaskisista Helsinkiin voidakseen auttaa minua Lizzyn hoidossa, jotta voin osallistua ohjelmaan ja päivittäisiin tanssitreeneihin. Äiti tietää, miten tärkeä projekti tämä on minulle.

Yritystapahtumia järjestävä yrittäjämieheni joutuu reissaamaan Helsingin ja Amsterdamin välillä. Olemme vuokranneet äidin kanssa vierekkäiset kalustetut asunnot Helsingin Katajanokalta.

On ihanaa, että äiti asuu hetken aikaa naapurissamme. Meillä on enemmän yhteistä aikaa kuin vuosiin. Nyt huomaan, miten kova ikävä minulla on ollut häntä. Juttelemme paljon vieretysten sohvalla. Käymme läpi päivän tapahtumia, katsomme telkkaria ja teemme yhdessä ruokaa. Äiti jaksaa aina kuunnella minua, mutta ei koskaan tuomitse. Jos minä myrskyän, hän rauhoittaa.

Äiti jäi viime vuonna eläkkeelle. Lapsuudessani hän työskenteli viestintätehtävissä ja myöhemmin Punaisella Ristillä auttamassa Suomeen tulleita turvapaikanhakijoita. Myös monet heistä kutsuivat häntä äidiksi. Hänestä huokuu poikkeuksellinen lämpö ja lempeys.

Äiti kannusti minua pienestä pitäen olemaan kiltti muille ihmisille – ketään ei saa kiusata ja jokaista pitää kunnioittaa. Se kantaa tänäkin päivänä, koska haluan olla mukava kaikille. Pieni hymy ventovieraalta voi piristää paljon.

Joskus teini-iässä mollasin omaa ulkonäköäni. Muistan edelleen, miten äiti sanoi: ”Krista, ulkonäkö ei saa koskaan olla tärkein asia. Teot merkitsevät, ei kuori.”

Äiti ei ole koskaan puhunut omasta tai muiden ulkonäöstä negatiivisesti minun kuulteni. Saman esimerkin haluan antaa myös Lizzylle.

Kun isä kuoli, äiti jäi yksin neljän lapsen kanssa. Se oli raskasta aikaa. Pari vuotta isän kuoleman jälkeen äiti sairastui akuuttiin leukemiaan. Pelkäsin todella paljon: Mitä jos äitikin kuolee? Miten me lapset pärjäämme ilman häntä?

Teinivuosiani varjostivat suru ja pelko. Niiden vuosien aikana harrastukset olivat minulle henkireikä. Tanssiessani ja laulaessani sain ajatukseni hetkeksi muualle. Ehkä juuri näiden kokemusteni vuoksi osaan nyt nauttia ja iloita hyvästä elämästä aidosti.

Olen kiitollinen siitä, että äiti toipui ja on terve. Isäkin nautti elämästä. Uskon, että hän olisi ylpeä siitä tavasta, millä olen elänyt omaa elämääni.”

Krista Siegfrids ja hänen elämänsä rakkaus Rutger uudenvuodenaattona 2020.

Krista ja Rutger uudenvuodenaattona 2020. Krista haaveilee siitä, että voisi yhdistää jatkossakin uran ja perhe-elämän sulavasti. – Äitiys on minulle maailman tärkein asia, mutta haluan myös edetä urallani. Onneksi mieheni ymmärtää intohimoni ja kannustaa tarttumaan uusiin haasteisiin.

”Rutger osaa myös haastaa minua”

”Tapasin hollantilaisen avomieheni Rutgerin yhteisten ystäviemme välityksellä muutama vuosi sitten. Heti ensikohtaamisella tiesin, että hänessä on jotain poikkeuksellista. Tunne oli hyvin voimakas ja nopea. En ollut koskaan ennen kokenut mitään sellaista.

Suhteemme toimii käsittämättömän hyvin. Haluamme samoja asioita: matkustella, juhlia ystäviemme kanssa ja kokea kaikenlaista uutta ja jännää. Olemme molemmat kunnianhimoisia töissämme ja tsemppaamme toisiamme.

Meillä on samanlainen maku taiteen ja sisustuksen suhteen. Haaveilemme suuresta kodista, johon molempien perheet mahtuisivat kyläilemään suuriin sukujuhliin. Olemme puhuneet myös kakkoskodista Ibizalla. Unelmoimme toistemme kainalossa usein iltaisin sohvalla ja katselemme kuvia laitteiltamme.

Rutger on rehellinen, ja rakastan sitä, että voin aina luottaa häneen. Ja on hän myös todella komea. Hän on puolisona huolehtivainen ja kiltti, mutta osaa myös haastaa minua. Tarvitsen sitä, koska muuten rupean määräämään liikaa. En todellakaan saa tai edes halua päättää kaikista perheemme asioista. Olemme hyvin tasavertaisia kumppaneita.

Vanhempina emme voi olla yhtä spontaaneja kuin ennen. Aiemmin saatoimme lähteä reissuun hetken mielijohteesta, mutta nyt pitää säätää ja suunnitella.

Olemme vielä vastarakastuneita emmekä ole kokeneet suhteessamme kriisejä tai vaikeita aikoja. Vain pieniä kulttuuritörmäyksiä on tullut vastaan. Minulle oli pieni kulttuurisokki huomata, miten rehellisiä ja suorapuheisia hollantilaiset ovat. Suomalaiset ovat usein kohteliaampia ja pidättyväisempiä. Olen silti oppinut pitämään tästä piirteestä. Hollantilaisten kanssa ei tarvitse pohtia, mitä toinen todellisuudessa ajattelee.

Rutger pitää Helsingistä ja Kaskisista ja ihastelee molempien kauneutta. Suhteemme alussa yritin saada hänet syömään rakastamiani karjalanpiirakoita. Oli pienoinen pettymys, kun hän ilmoitti, etteivät ne ole hänen juttunsa. Hän ihmetteli myös, miksi niin monen suomalaisen kotoa löytyy muumimukeja. Häntä kummastutti, miksi aikuiset ihmiset ostelevat piirroshahmoilla koristeltuja astioita. Hän ei ollut koskaan kuullutkaan muumeista.”

Krista Siegfrids tyttärensä Lizzyn kanssa Sisiliassa.

Kristan tytär Lizzy täyttää marraskuussa vuoden. Kuvassa äiti ja tytär ovat kesällä Sisiliassa. – Lizzy on energinen ja temperamenttinen tyttö. Hän on selkeästi tullut luonteessaan minuun. Halkean ylpeydestä aina kun hän oppii jonkin uuden taidon, ihan naurettavan pikkuisenkin asian. Olin pakahtua, kun hän oppi seisomaan kahdeksan kuukauden iässä.

Krista Siegfrids: ”Lizzy on elämäni ykkönen”

”Olin aina ajatellut, että haluaisin jonakin päivänä äidiksi. Vuodet vierivät, eikä koskaan tuntunut sopivalta hetkeltä edes ajatella asiaa. Tavattuani mieheni ymmärsin, että haluan lapsia juuri hänen kanssaan. Se tuntui luonnolliselta ja oikealta.

Ennen Lizzyn syntymää monet sanoivat, että maailma mullistuu lapsen syntymän jälkeen. Ajattelin, että joopajoo. Lizzyn synnyttyä ymmärsin, että kliseet ovat totta – elämänmuutos oli valtava.

Lizzy on elämäni ykkönen kaikessa. Elin monta vuotta showbisneksen ehdoilla ja tein paljon töitä. Kaipasin syvempää tarkoitusta.

Lizzyn syntymän jälkeen tunnen syvällisempää iloa kuin ennen. Tytön leveä hymy aamuisin saa kiireisenkin päivän tuntumaan ihanalta. Äitiyden myötä olen löytänyt myös sisäisen rauhan, jota minulla ei ennen ollut. Aiemmin minun oli vaikea rauhoittua ja olla aloillani. Nyt parhaita hetkiä ovat ne, kun otan iisisti ja hengailen Lizzyn kanssa. ”

Krista Siegfrids odotti Lizzy-tytärtään Talent-ohjelman kuvauksissa.

Talent-ohjelman kuvaukset vuosi sitten olivat Kristan viimeinen työ ennen äitiyslomaa.  – Oli erityistä aikaa olla töissä masun kanssa. Tuntui ihanalta, että Lizzy oli mukanani ja välillä potki masussa. Muistan, kuinka paljon odotin sitä, että pääsen tapaamaan häntä.

”Amsterdam on maailman kaunein kaupunki”

”Samalla kun rakastuin mieheeni, rakastuin myös hänen kotikaupunkiinsa Amsterdamiin. Se on mielestäni maailman kaunein kaupunki, jossa on ihana tunnelma. Hollantilaiset osaavat nauttia elämästä. He ovat rentoja ja hauskoja. Kaikki on trendikästä ja coolia, ravintolat ja baarit ovat ihastuttavia. Joka paikkaan liikutaan nopeasti fillarilla.

Minulla on nyt kaksi kotimaata. Vietän aikaa molemmissa maissa, sillä työni ovat Suomessa. Olen kotiutunut uusiin kuvioi­hin mainiosti. Rakastan uusia haasteita ja päätin opetella hollannin kielen heti suhteemme alussa. En silloin osannut sanaakaan hollantia, mutta palkkasin yksityisopettajan ja opin kielen etätuntien välityksellä.

Nyt puhun kieltä aika hyvin. Pystyn asioimaan hollanniksi, mikä on tärkeää myös tulevaisuuteni kannalta – täytyyhän minun ymmärtää, mitä Lizzy juttelee isänsä kanssa.

Puhun Lizzylle äidinkieltäni ruotsia, mieheni hollantia. Keskenämme Rutgerin kanssa puhumme yhä englantia, koska kommunikoimme niin seurustelumme alussa. Kielen vaihtaminen tuntuu tässä vaiheessa vaikealta.”

Krista Siegfrids edusti Suomea Malmön Euroviisuissa vuonna 2013.

Krista edusti Suomea Malmön Euroviisuissa vuonna 2013.

”Valssi on vaikeinta tanssikisassa”

”Mieleni voi hyvin, kun saan urheilla säännöllisesti. Voimistelu ja tanssiminen ovat olleet osa elämääni aina, ja aikuis­iällä olen käynyt kuntosalilla ja lenkeillä. Minulla oli aiempaa tanssikokemusta vain showdancen puolelta. Olen siis uudenlaisen ja haastavan kokemuksen äärellä.

Treenaan tanssiparini Anssi Heikkilän kanssa arkisin viisi tuntia päivässä. Tiukka tahti on vaatinut minulta opettelua ruokavalioni suhteen. Alkuun söin liian vähän ja väsyin. Anssi on onneksi ammatiltaan myös personal trainer, ja hän puuttui ruokavaliooni lisäämällä siihen proteiinia. Suurin yllätys tanssitreeneissä on ollut se, miten vaikeaa valssi voi olla. Olen tottunut tanssimaan villinä ja vapaana, mutta valssissa pitää pysyä ruodussa.”

Juttu on ilmestynyt Anna-lehdessä 38/2021 Hyvinvoinnin avaimet -sarjassa.

X