Näyttelijä Kristiina Halttu
Näyttelijä Kristiina Halttu odottaa, mitä parisuhteen uusi vaihe tuo tullessaan.
Julkkikset

Näyttelijä Kristiina Halttu löysi naisellisen puolensa vasta 38-vuotiaana tultuaan äidiksi: ”Opettelen tuomaan naiseuttani rohkeasti esiin”

Näyttelijä Kristiina Halttu eli maatilalla tasa-arvoisen ja ulkonäköpaineista vapaan lapsuuden. Siksi hän hämmentyi aikuisena, kun hänen ulkonäköään alettiin arvostella. – Enää en häpeile ja vaadi itseltäni täydellisyyttä.
Teksti: Rosanna Marila Kuvat: Mirva Kakko

Kun näyttelijä Kristiina Halttu, 57, pyörähteli syyskuussa eteerisesti Tanssii tähtien kanssa -ohjelman parketilla parinsa Aleksi Seppäsen kanssa, katsojille tuskin tuli esityksistä ensimmäisenä mieleen sana häpeä. Se oli kuitenkin tunne, joka Kristiinan omassa päässä pyöri.

– Tanssiessani jouduin kiipeämään joka kerta oman häpeän kynnykseni yli. Yleensä, kun menen näyttämölle, tiedän mitä teen ja tiedän osaavani sen, mutta nyt jouduin menemään lavalle paljon epävarmempana.

Häpeän tunteen taltuttamista ei auttanut sekään, että Kansallisteatterin konkarinäyttelijälle sanottiin: helppohan sinun on olla esillä ja säteillä lavalla.

– No kun ei ollut! Tanssi ja näytteleminen ovat aivan eri asioita. On hassua, että näyttelijöihin liittyvä mielikuva on, että olemme ekstrovertteja narsisteja, jotka tekevät mitä tahansa ollakseen esillä. Moni päätyy näyttelijäksi, koska haluaa voittaa sisällään olevan ujouden.

Kristiina Halttu pohtii nyt elämäänsä Annan Tässä iässä -juttuformaatissa.

Letit päässä jänismetsällä

”Olen aina ollut isin tyttö. Kasvoin aikuiseksi Oulun lähellä Kuivaniemellä maatilalla, jolla isäni oli syntynyt. Vanhempani hoitivat tilaa yhdessä, mutta äitini teki sen lisäksi töitä sosiaalitoimistossa ja oli paljon poissa kotoa.

Vietin lapsuuteni maatilalla isäni kanssa, enkä koskaan mennyt päiväkotiin tai hoitoon. Sain elää kirjaimellisesti pellossa. Kuljin viisivuotiaana letit päässä miesten mukana jänismetsällä.

Maatilalla asui perheemme lisäksi mummini ja Janne-pappa, joka oli invalidisoitunut. Myöhemmin kuulin, ettei Janne ollut biologinen pappani, vaan hänen veljensä, mutta väliäkö sillä.

Koska Janne ei voinut osallistua tilan fyysisiin töihin, hän katsoi minun perääni. Hän ja koiramme Mosse olivat parhaat kaverini. Vierailimme Jannen kanssa usein muilla maatiloilla, ja minä kuuntelin vierestä, kun sotaveteraanit vertailivat kokemuksiaan rintamalla. Silloin ei ajateltu, että puheet eivät välttämättä olleet lapsen korville sopivia. Minusta se oli vain jännittävää, en osannut pelätä.”

Lepo pitää ansaita

”Olen perheemme esikoinen, ja minulla on kolme nuorempaa veljeä. Kun kaksosveljeni syntyivät, olin 15-vuotias. Muistan, kuinka kannoimme heidät isäni kanssa synnytyslaitokselta autoon – toinen vauvoista oli minun sylissäni, toinen isälläni.

Hoidin veljiäni paljon. Kun 18-vuotiaana kirjoitusten jälkeen olin kevään kotona, kaksoset otettiin pois päivähoidosta ja jäin hoitamaan heitä. Äitini oli edelleen sosiaalitoimistossa töissä ja isäni työskenteli ambulanssinkuljettajana, joten he saattoivat olla pitkiä aikoja pois kotoa. Ruokaa oli vain laitettava itse ja tilan eläimet ruokittava.

”Olen varmaan perinyt tunnollisuuden äidiltäni, sillä olimme todella perfektionisteja esimerkiksi joulusiivouksen kanssa.”

Olen perusluonteeltani tunnollinen ja ajattelen, että minun pitää ansaita lepo. Maatilalla totuin tekemään paljon töitä. Olen varmaan perinyt tunnollisuuden äidiltäni, sillä olimme todella perfektionisteja esimerkiksi joulusiivouksen kanssa. Muistan edelleen, kuinka hinkkasin kaakelinvälejä puhtaiksi vanhalla hammasharjalla.

Ymmärsin olevani suorittamiseen taipuvainen vasta tavattuani aviomieheni Teron. Kun olin vapaalla, pohdin koko ajan, mitä tekisin seuraavaksi. Pitäisikö minun mennä lenkille tai kirjastoon? Silloin Tero kysyi, että miksi sinun pitäisi tehdä yhtään mitään, etkö voisi vain olla.

Minulla on tässä asiassa yhä vaikeuksia. Kun minulla oli pitkästä aikaa vapaailta ja olin juonut yhden lasin viiniä ruoan kanssa, pohdin ääneen, voisinkohan ottaa toisenkin lasillisen. Tuntuu hassulta, että tarvitsin siihen ääneen sanotun luvan itseltäni.”

Ulkonäkökapinaa

”Lapsuudessani elimme lestadiolaisyhteisön ympäröimänä. Kaikki tunsivat toisensa, eikä meillä ollut nettiä tai somea. Televisiossakin näkyi vain kaksi kanavaa.

Ulkonäkö ei ollut keskiössä eikä millään tavalla olennaista, en ajatellut sitä yhtään. Myös kasvatukseni oli ­tasa-arvoinen: isä ja äiti eivät koskaan sanoneet, että en voi tehdä jotain, koska olen tyttö. Ajoin traktoria, ohjastin ravihevosia, tein heinätöitä.

Kun muutin Rovaniemelle Lapin yliopistoon opiskelemaan kasvatustieteitä, päädyin näyttelijäksi ylioppilas­teatteriin ja myöhemmin opiskelemaan Teatterikorkeakouluun Helsinkiin. Yhtäkkiä nuorena näyttelijänä aloin saada kehuja ulkonäöstäni. Olin hämmentynyt, se tuntui kamalan kiusalliselta. Enhän ollut tottunut siihen, että kukaan kommentoi sitä, miltä näytän.

Oli häkellyttävää, että vaikkapa tv-sarjan ohjaaja saattoi arvostella naisnäyttelijöiden ulkonäköä aika vapaasti. Ja että se oli ihan ok. Samaan aikaan en itse osannut nauttia naiseudestani ja siihen kuuluvista ihanista asioista.

Koska minut arvotettiin niin vahvasti muiden silmissä naiseuteni kautta, aloin kapinoida. En halunnut olla söpö tai nätti. Pukeuduin löysiin vaatteisiin ja leikkasin peppuun asti ulottuvat hiukseni sivuilta siiliksi. Päälaelle jäi pitkiä, kuparinvärisiä, piikkisuoria soiroja. Kun isäni näki kampaukseni, hän huokaisi: oliko ihan pakko?”

Sinuiksi itsensä kanssa

”Teatterikorkeakoulussa opiskelu oli hyvin fyysistä, mistä nautin. Yritin tehdä punnerruksia ja sprinttejä saman verran kuin jätkätkin, pärjätä heille.

Oloni oli silti ristiriitainen: halusin sekä olla hyvä jätkä että samaan aikaan kaipasin hyväksyntää naisena. Se aika oli vahvasti oman identiteetin etsimistä.

Pääsin paremmin sinuiksi naiseuteni kanssa, kun sain 38-vuotiaana oman lapsen. Silloin kehoni konkreettinen tehtävä oli täytetty, se oli tehnyt sen, mitä kuuluikin. Enää en välittänyt, vaikka joku sitä arvostelikin.

Nykyään haluan kannustaa naisia pois ikäajattelusta ja siitä mielikuvasta, että nainen on kaunis vain nuorena. Meidän pitäisi oppia pitämään kaikenikäisiä ihmisiä kauniina. Otetaan yhdessä mallia Välimeren maiden naisista, jotka kantavat kilonsa, kurvinsa ja ryppynsä ylpeydellä!

Opettelen tuomaan naiseuttani rohkeasti esiin muun muassa juhlissa, etten ainakaan alipukeutuisi, vaan ennemminkin ylipukeutuisin. Olen ollut pukeutumisen suhteen aika varovainen ja vaatimatonkin.

”Ennen häpeilin vartaloani, mutta nyt olen alkanut hyväksyä sen. Jos en olekaan ihan täydellinen, niin ainakin ihan hyvä juuri tällaisena.”

Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa päätin uskaltaa pukeutua näyttäviin ja paljastaviin mekkoihin, joita en parikymmentä vuotta sitten olisi kehdannut pukea päälleni. Tuntuu hyvältä unohtaa liika itseni rajoittaminen.

Ennen häpeilin vartaloani, mutta nyt olen alkanut hyväksyä sen. Jos en olekaan ihan täydellinen, niin ainakin ihan hyvä juuri tällaisena.

On kai jotenkin suomalainen ajatus, että kaikki, mikä ei ole tarpeellista ja käytännöllistä, on turhuutta. Elämä täällä on ollut aika kovaa, joten meihin on ehkä juurtunut ajattelu siitä, että ulkonäköön panostaminen on turhaa ja pinnallistakin. Eikä siihen ole ollut aina varaakaan.

Näyttelijä Kristiina Halttu

Kristiina Halttu sai kasvaa maatilalla ulkonäköpaineista vapaan lapsuuden ja nuoruuden.

Uusilla sukupolvilla ei minun silmissäni ole naiseutensa kanssa samanlaisia haasteita kuin minulla aikanani oli. He osaavat nauttia naisellisuudestaan vaivattomammin, vaikka toki heilläkin on omat haasteensa.

Ihailen esimerkiksi ystävääni, näyttelijä Anna-Maija Tuokkoa, joka pukee itsevarmasti päälleen minihameen ja tietää näyttävänsä siinä hyvältä. Hän on esikuvani tässä asiassa. Ja katsokaa nyt Aira Samuliniakin: ei tietyn ikäisenä tarvitse pukeutua tietynlaisiin vaatteisiin tai hankkia tietyntyyppistä kampausta.

Olen oppinut, että kauneudesta on lupa nauttia kaiken ikäisenä, sillä se tuo itselle hyvää oloa. Ja hyvä olo taas tekee ihmisestä kauniin.”

Suhteen alussa äitipuoleksi

”Teron myötä minusta tuli 30-vuotiaana yksivuotiaan Venla-tytön äitipuoli. En pelästynyt, koska minulla oli nuorempien veljieni hoitamisesta niin paljon kokemusta. Tiesin, mitä lastenhoito on.

Toki äitipuolen rooli myös koetteli suhdettamme. Minulla oli lapsesta vastuu, mutta ei oikeuksia päättää häneen liittyvistä asioista.

Pahimmat ristiriitamme Teron kanssa taistelimmekin suhteemme alkuvuosina. Olemme molemmat tempperamenttisia, emmekä niin vain anna periksi.

Se, että olemme taideammateissa, on kuitenkin helpottanut perhe- ja yhteiselämää. Ymmärrämme toistemme insensiiviset työt.

Tero ei ole keikkaillut vuosiin aktiivisesti, mutta aikanaan hän kiersi tiiviisti Suomea rumpalina muun ­muassa Kauko Röyhkän kanssa. Kun hän tuli kotiin parin viikon rundilta, ei auttanut marista, että olen täällä hoitanut yksin perheen ja nyt haluaisin ravintolaan syömään. Toinen tarvitsee silloin tilaa ja aikaa palautua – ja ihan tavallista kotiruokaa syötyään milloin missäkin kuppilassa.

Tero ei ole ikinä yrittänyt rajoittaa minua enkä minä häntä. Ja hyvä niin, sillä en olisi voinut elää muuten.

Kun poikamme Eelis oli pieni, jaoimme vastuun niin, että toinen otti koppia perheestä, kun toinen teki töitä. Jos meille osui töitä päällekkäin, mietimme raa’asti, kummasta tulee enemmän rahaa tai kumman työ on mielenkiintoisempi.

Meidän molempien töitä yhdistää se, että olemme kotona välillä hyvin poissaolevia. Kun Tero teki levyjä, hän oli fyysisesti kotona, mutta levytysprosessin aikana hän ei nähnyt eikä kuullut mitään.

Minä olen aina pari viikkoa ennen ensi-iltaa samanlainen – kärttyisä ja omissa ajatuksissani. Silloin elän pääni sisällä näytelmän todellisuudessa. Tero kutsuu esityksiä edeltäviä viikkoja piinaviikoiksi, sillä elämme silloin perheenä poikkeustilassa. Mutta tiedämme kaikki kokemuksesta, että se on ohimenevää.”

Lue myös: Näyttelijä Kristiina Halttu: ”Ihmissuhteiden hoito on tässä ammatissa hankalaa”

Liikutus loppuaplodeissa

”Syksyllä ensi-iltansa saaneessa Kansallisteatterin Kaikki äidistäni -näytelmässä pääasiassa laulan, joten silloin äänestä ja kropasta on pidettävä erityisen hyvää huolta.

Tuntuu vähän hassua katsella lavalta käsin tyhjiä paikkoja ja ihmisiä kasvomaskeissaan. Katsojista kuitenkin huokuu tunne siitä, että he ovat kiitollisia saadessaan olla teatterissa. Syksyn ensimmäisessä näytöksessä koronasulun jälkeen tunnelma oli niin intensiivinen, että aloin itkeä liikutuksesta loppuaplodeissa.

Kaikki äidistäni -näytelmä aiheutti juuri ennen ensi-­iltaa kohun sanatulkintavirheen vuoksi. Me teatterintekijät törmäsimme todellisuuteen, josta emme tienneet tarpeeksi etukäteistyöstä huolimatta. Onneksi asia ratkesi sillä, että termit ja määritelmät tarkistettiin transtaustaisen ammattinäyttelijän kanssa asianmukaisiksi. Jos näin vähällä voimme saada toiset huomioitua, se pitää tehdä.”

Tyhjentyvä pesä

”Poikani on nykyään 18-vuotias ja muuttaa varmaan pian pois kotoa. Kun katson häntä, näen hänessä edelleen pienen poikani, vaikka hän on yli 180-senttinen. Sanotaan, että jokainen askel, jonka lapsesi ottaa, on poispäin sinusta. Se on haikeaa, mutta niinhän sen kuuluu mennä. Teron tytärkin on jo 28-vuotias.

”Jää nähtäväksi, mitä tyhjentyvä pesä tekee parisuhteellemme. Pitääköhän meidän ottaa koira?”

Kun Eelis muuttaa pois, olemme Teron kanssa ensimmäistä kertaa koko suhteemme aikana ihan kahdestaan. Jää nähtäväksi, mitä tyhjentyvä pesä tekee parisuhteellemme. Pitääköhän meidän ottaa koira?

Voi myös olla, että tyhjä pesä tuo suhteeseemme lisää vapautta. Sain siitä hiljattain maistiaisia.

Oli poikkeuksellisen kuuma päivä, kun olimme jokin aika sitten Teron kanssa kesämökillämme. Olimme juuri ostaneet toisen mopon ja päätimme lähteä ajelulle.

Se tunne, kun hurautimme mopoilla hiukset viuhuen pitkin kyliä ja metsiä, oli huumaava. Yhtäkkiä tuntui kuin 20 vuotta olisi hävinnyt ja muistin, että tällaisia vallattomia ihmisiä me aikanaan olimme. Ehkä meistä tulee vielä uudestaan sellaisia – villejä ja vapaita.”

Kuka historiallinen henkilö haluaisit olla?

– Näyttelijä Ida Aalberg, joka esiintyi 1800-luvulla rohkeasti ympäri Eurooppaa. Hän on ollut suomalaisille naisnäyttelijöille tienraivaaja, joka ei jäänyt odottelemaan roolitarjouksia, vaan loi ne itse.

Kenet kutsuisit päivällispöytään?

– Kirjailijapariskunta Paul Austerin ja Siri Hustvedtin, joita ihailen. Olen kerran tavannutkin Paul Austerin, kun hän oli vierailemassa Kansallisteatterin lukijatapahtumassa pienellä näyttämöllä. Se oli pökerryttävän hienoa.

Kehen historialliseen henkilöön haluaisit tutustua?

– Taidemaalari Marianne Northiin. Hän syntyi 1830-luvulla yläluokkaiseen brittiperheeseen, mutta päättikin ruveta tutkimusmatkailijaksi. Poikkeuksellista oli, että hänen isänsä tuki siinä häntä. Hän matkusteli 17 maassa, keräsi kasveja ja löysi kuusi uutta lajia.

Kuka oli lapsuuden idolisi?

– En nuorena fanittanut ketään. Ensimmäisen nimmarinikin pyysin vasta aikuisena Duudsoneilta. Poikani oli silloin pieni ja katsoi nonstopina heidän ohjelmiaan. Kaikkea sitä lapsensa puolesta tekeekin.

Kristiina Halttu, 57

Työ: Näyttelijä.

Perhe: Aviomies Tero Kling, poika Eelis, 18, ja tytärpuoli Venla, 28.

Asuu: Helsingissä.

Harrastukset: Lukeminen, pitkät kävelylenkit, jumpassa käyminen.

Ajankohtaista: Kaikki äidistäni -näytelmä Kansallisteatterissa. Näyttelee leffan pahista Dorista Risto Räppääjä ja väärä Vincent -elokuvassa, nyt leffa­teattereissa.

X