Julkkikset

Kristiina Komulainen ei pelkää näyttää hyviä ja huonoja puoliaan: ”Kaikissa menestyjissä on herkkyyttä”

Iholla-sarjassa elämäänsä kuvaava juontaja Kristiina Komulainen on oppinut hyväksymään rumat ja kauniit puolensa. – Karrikoidusti sanottuna, en piittaa siitä, mitä muut minusta ajattelevat, Kristiina sanoo.

Teksti:
Virpi Valtonen
Kuvat:
Pekka Nieminen

Kristiina Komulainen kuvasi elämäänsä Iholla-sarjaan.

Iholla-sarjassa elämäänsä kuvaava juontaja Kristiina Komulainen on oppinut hyväksymään rumat ja kauniit puolensa. – Karrikoidusti sanottuna, en piittaa siitä, mitä muut minusta ajattelevat, Kristiina sanoo.

Juontaja ja extremeurheilija Kristiina Komulainen, 38, kertoo, että päällä on juuri nyt hyvä jännitys: kihelmöi ja värisee hyvällä tavalla, muttei kuitenkaan pelota.

Kristiina on mukana huhtikuussa alkavassa Iholla-sarjassa. Ohjelmaa varten hän muutaman kuukauden ajan kuvannut videokameralla elämäänsä iloineen ja suruineen.

– Tämä oli ehdottomasti pelottavin projekti, missä olen ikinä ollut, Kristiina sanoo.

Kommentti tuntuu aika yllättävältä, sillä Kristiina on yksi maamme kokeneimmista ja sanavalmiimmista juontajista.

– Mehän haluamme kaikki tulla kuulluiksi ja nähdyiksi – jokainen meistä yksilöistä. Itse haluan tulla nähdyksi sellaisena kuin olen, hyvine ja huonoine puolineni, hän toteaa.

Kristiina uskoo monella olevan hänestä ennakkoluuloja, mutta hän ei anna asian haitata itseään.

– Karrikoidusti sanottuna, en piittaa siitä, mitä muut minusta ajattelevat. Muutenhan minun pitäisi lähteä muuttamaan itseäni. En tiedä, mitä minusta on kelattu ja mitä ohjelman jälkeen tullaan kelaamaan. En voi olla muuta kuin minä. Haluan kunnioittaa ympäristöäni ja kohdella sitä hyvin, mutta en voi vaikuttaa siihen, mitä ihmiset minusta miettivät.

Kristiina kysyi äidiltään ja isältään vähän aikaa sitten ruokapöydässä, millainen lapsi hän oli ollut pienenä.

– Molemmat olivat hetken hiljaa. Tajusin, että he miettivät, miten muotoilisivat vastauksensa. Lopulta isä sanoi vain: oman arvon tunteva.

Järkeä ja tunnetta

Kristiina sanoo olevansa vahvasti sekä järki- että tunneihminen.

– Moni sanoo elävänsä vain tunteella, mutta ei meille ole turhaan järkeä annettu. Ei ainakaan minulle. Molemmat ovat tärkeitä. Minä ikään kuin kävelen nuoralla toisessa kädessäni tunteet, toisessa aivot. Välillä toinen vie enemmän kuin toinen.

Myös yhdeksänvuotiaan lapsen äitinä ja extremelajeissa, kuten Kristiinan harrastamassa endurossa, tarvitaan Kristiinan mielestä molempia.

– Jos mietitään vaikka enduroa, niin herrajumala, jos siellä menisi pelkällä voimalla, niin eihän hommasta tulisi mitään. On pakko olla järki ja tunteet mukana – ja herkkyyttä! Sitä on kaikissa menestyjissä.

Kutsumus kirkastui

Kristiina irtisanoutui yllättäen esimiestyöstään radiokanava Loopin ohjelmapäällikkönä viime vuoden helmikuussa.

Nyt, kun aikaa irtisanoutumisesta on kulunut reilu vuosi, ovat ajatukset tulevastakin kirkastuneet.

– Kutsumukseni kirkastumista olen hakenutkin siitä lähtien, kun otin loparit edellisestä duunista. Olen oppinut, mitkä ovat vahvuuteni ja heikkouteni, mitkä ovat rumat ja kauniit puoleni.

Tällä hetkellä Kristiina tekee useampaakin työtä ja projektia päällekkäin.

– Ystävältäni kysyttiin työhaastattelussa mikä karkki olet. Minä olisin sanonut, että olen irtokarkki. Haluan tehdä montaa asiaa päällekkäin. Minulle ei sovi se, että olen yhdessä ja samassa paikassa, hän toteaa.

– Juuri nyt rakennan yhtä isoa kokonaisuutta, mutta vielä en voi kertoa, mistä on kyse. Samalla mentoroin henkilöitä ja firmoja – ja olen kuvannut toistakin tuotantoa. Seuraavat kaksi kuukautta tulen tekemään paljon duunia keskenäni. Mahdollisesti tulen työskentelemään radiossakin aika piankin.

Iholla, AVA, 3. huhtikuuta alkaen klo 22.00

Lue lisää:

Kristiina Komulainen: ”Treenasin itseni lähes sairaaksi

Enduroon hurahtanut Kristiina Komulainen: ”Parempaa meditaatiota kuin jooga”

X