Julkkikset

Kuntoiluhuone, integroitu kahvikone… Häitään suunnittelevat Janni Hussi ja Joel Harkimo pääsevät pian muuttamaan unelmiensa taloon 

Janni Hussin ja Joel Harkimon tuleva koti sijaitsee Sipoossa luonnon rauhassa. – Olemme yrittäneet saada uuteen kotiimme kaiken, mitä olemme loppuelämän kodilta haaveilleet, Janni sanoo. 

Teksti:
Annan Toimitus
Kuvat:
Liisa Valonen, Janni Hussin Kotialbumi

Nyt kolmekymppisenä Janni Hussi tuntee olevansa lähempänä tasapainoa kuin koskaan aikaisemmin.

Janni Hussin ja Joel Harkimon tuleva koti sijaitsee Sipoossa luonnon rauhassa. – Olemme yrittäneet saada uuteen kotiimme kaiken, mitä olemme loppuelämän kodilta haaveilleet, Janni sanoo. 

Elämä on nykyään hyvin toisenlaista kuin vielä nelisen vuotta sitten, jolloin Janni Hussi eli sinkkuna. Tuolloin hän teki paljon lyhyitä projekteja ja työskenteli viikonloput tapahtumajuontajana eri puolilla Suomea.

– Tuntui, että sitoutuminen mihinkään pidemmäksi ajaksi kuin kuukaudeksi kahlitsi tai tuntui ahdistavalta. Nyt kaikki on rauhallisempaa, tasapainoisempaakin.

Janni uskoo, että ikä ja parisuhde Joel Harkimon, 31, kanssa ovat vaikuttaneet tasapainon löytämiseen. Syksyllä, Jannin 30-vuotissyntymäpäivänä, kihlautunut pari suunnittelee häitä ja rakentaa taloa Sipooseen. Rajoja siihen, mikä on sopiva määrä työtä ja tekemistä, Janni arvelee hakevansa yhä.

– Minulla on energiaa, ja tykkään tehdä paljon asioita. Vaikka Jollella on ollut hatussa pitelemistä vauhtini kanssa, hän on aina kannustanut minua kaikessa. Tasapainoisessa ja vakiintuneessa suhteessa on myös helpompi peilata itseään ja omia heikkouksiaan, kun ei tarvitse enää jännittää toisen reaktiota tai hylkäämistä.

Rakennusprojekti Sipoossa on välillä viivästynyt, mutta nyt näyttää siltä, että Janni ja Joel pääsevät muuttamaan uuteen kotiinsa kesällä.
Rakennusprojekti Sipoossa on välillä viivästynyt, mutta nyt näyttää siltä, että Janni ja Joel pääsevät muuttamaan uuteen kotiinsa kesällä.

”Toivomme häihimme rentoa ja maanläheistä meininkiä”

”Minulla on aika pieni mutta tiivis lähipiiri. Heidän puolestaan olen valmis tekemään paljon. Kaksi pitkäaikaista ystävääni toimivat kaasoinani, kun menemme tänä vuonna naimisiin. He vastaavat enemmän käytännön järjestelyistä, mutta halusin myös yläkouluikäisen pikkusiskoni kaasokseni seisomaan alttarille minun vierelleni.

Minulla on täysi luotto, että ystäväni järjestäisivät häämme vaikka päivässä, mutta huomaan, että en itse halua olla liikaa vaivaksi tai vaativa morsian. En ole ikinä haaveillut isoista prinsessahäistä, eikä sellaisia ole meille tulossa. Enemmän toivomme rentoa ja maanläheistä meininkiä.

Järjestelyjen suhteen olisin voinut tehdä enemmänkin. Vihkipaikat ja -ajat ovat olleet täynnä, sillä tänä vuonna tuntuvat avioituvan kaikki viimeisen kahden koronavuoden ajalta. Toivon, että saisimme häät kuitenkin järjestettyä vielä tämän vuoden puolella.

En ole vielä tehnyt päätöstä siitäkään, vaihdanko sukunimeni. Nimi on niin iso osa identiteettiä, että en tiedä, tuntuisiko hassulta, jos nimi vaihtuisi. Hääpuku sentään on nyt valmiina.”

Janni Hussin ja Joel Harkimon perheeseen kuuluu myös Harri-koira.
Janni Hussin ja Joel Harkimon perheeseen kuuluu myös Harri-koira.

”Luonnonläheisyys ja rauha tuntuvat keskustaelämää houkuttelevammilta”

”Elämässä tapahtuu nyt paljon isoja asioita. Nyt näyttää siltä, että pääsisimme kesän aikana muuttamaan uuteen kotiin.

En ole ikinä haaveillut tai suunnitellut, että kolmekymppisenä olisin naimisissa. Tai että minulla olisi lapsia, se punainen mökki ja perunamaa. Mutta osa näistä on pian totta. Kun Jolle ehdotti muuttoa Sipooseen, alkoivat luonnonläheisyys ja rauha tuntua keskustaelämää ja lyhyttä työmatkaa houkuttelevammilta. Olemme yrittäneet saada uuteen kotiimme kaiken, mitä olemme loppuelämän kodilta haaveilleet.

Itse toivoin integroitua kahvikonetta, joten saan pian kahvini suoraan seinästä. Lisäksi meille tulee taloon kuntoiluhuone. Kimmoke siihen syttyi korona-aikana, kun salit olivat kiinni. Takapihalta pääsee myös suoraan hiihtämään ja luontoon.

Olen huomannut, että viime aikoina herkkyyteni on noussut enemmän esiin. Pitkään ajattelin, että minulla ei ole varaa olla heikko tai tehoton. Varmaan sellainen ajatus oli jäänyt urheilumaailmasta. Ny­kyään sallin itselleni herkistymisen ja kyyneleet.

Huomaan, että minun tekee yhä useammin mieli vetää ylleni verkkarit farkkujen sijaan ja kaivautua sohvan nurkkaan. Huomaan myös ajattelevani, että tämäkin on ihan okei.”

Luit juuri lyhennelmän Annan kansijutusta 9/2022, jonka on kirjoittanut Emilia Saloranta. Tässä iässä -sarjan jutussa Janni kertoo, miksi hän tuntee nyt olevansa tasapainoisempi kuin koskaan ennen. Mitä hän ajattelee nyt fitnessvuosistaan? Miten sarkoomaan sairastuminen vaikutti Janniin? Entä miksi hänelle iskee yhä silloin tällöin huijarisyndrooma radiotyössä? Lue koko juttu numerosta 9/2022 tai digilehdestä. Voit tilata digilehden täältä!

X