Julkkikset

Kwanista tuttu Mariko Pajalahti osallistui Farmi-ohjelmaan, kun hänen esikoisensa oli alle vuoden ikäinen: ”Jouduin miettimään, onko hyvä juttu lähteä”

Laulaja Mariko Pajalahti, 43, sai puolisoltaan täyden tuen osallistumisestaan Farmi-ohjelmaan. Lähtö ei kuitenkaan ollut aivan läpihuutohomma.

Teksti:
Linda Martikainen
Kuvat:
Om-Arkisto

Mariko Pajalahti on iloinen, että uskaltautui mukaan Farmi-ohjelmaan.

Laulaja Mariko Pajalahti, 43, sai puolisoltaan täyden tuen osallistumisestaan Farmi-ohjelmaan. Lähtö ei kuitenkaan ollut aivan läpihuutohomma.

Laulaja ja joogaohjaaja Mariko Pajalahti nauttii lähestyvästä keväästä ja kasvavasta valon määrästä. Kwan-yhtyeestä tutun laulajan olo on jälleen toiveikas ja elinvoimainen.

Pimeä aika ei Marikolle sovi.

– Se ei sovi psyykelleni eikä fysiikalleni. Atopiani ei tule toimeen pimeyden ja kylmyyden kanssa. Silloin tuntuu, ettei herää koko pimeän aikana, varsinkaan kun täällä Stadissa ei ole luntakaan heijastamassa valoa, Mariko kertoi Farmi-ohjelman pressitilaisuudessa ravintola Zetorissa Helsingissä.

Farmiin osallistunut Mariko nautti tv-projektista muun muassa siksi, ettei siinä ollut kiusaamisfiilistä.

– Totta kai käpy palaa itse kullakin, mutta ilkeilyn tuntua ei minusta ollut. Jotkut realityt pohjaavat sellaiselle psykologiselle sorkkimiselle. Olen iloinen, että lähdin mukaan.

Mariko osallistui ohjelmaan tilanteessa, jossa hänen esikoisensa oli ihan pieni. Lähtö ei ollutkaan aivan läpihuutohomma.

– Jouduin paljon miettimään itseni, neuvolan ja puolisoni kanssa, onko hyvä juttu lähteä alle yksivuotiaan äitinä tekemään pitkää duunikeikkaa. Tulimme kaikki siihen tulokseen, että kyllä, jos se homma kerran minua kutsui. Olen iloinen, että minulla oli himasta tuki siihen, että tee vain omaa juttuasi.

Marikon puoliso on Atomirotta-yhtyeestä tuttu muusikko Jykä Pajulaakso. Isä ja lapsi tuntuivat hitsautuneen entisestään yhteen Marikon Farmi-keikan aikana.

– Sehän on ihan mieletön juttu, että he saivat olla niin pitkän ajan kahdestaan. Luulen, että se on vaikuttanut myös partnerini varmuuteen vanhemmuudessa.

Tulevaisuudessa Marikon Kwan-yhtye on aktivoitumassa uudelleen. Milloin, sitä ei Mariko osannut vielä sanoa.

– Ehkä tämä kesä tulee vähän liian äkkiä, Mariko hymyili.

Farmi Suomi nähdään Nelosella ja Ruudussa 2023.

X