Julkkikset

Olen julkkis -voittaja Kyösti Mäkimattila hämmästytti katsojia soittamalla viidakosta bändikaverille eikä kotiin – kertoo syyn: ”Tiedän sen verran”

Olen julkkis…päästäkää minut pois! -kisa tuli laulaja Kyösti Mäkimattilalle juuri oikeaan saumaan. Taukoa oli nimittäin kaivattu jo pitkään. ”Mikä tahansa vaihtelu kuulosti houkuttelevalta”, Kyösti kertoo.

Teksti:
Roosa Roivainen
Kuvat:
Mtv

Kyösti Mäkimattila voitti Olen julkkis -kisan.

Olen julkkis…päästäkää minut pois! -kisa tuli laulaja Kyösti Mäkimattilalle juuri oikeaan saumaan. Taukoa oli nimittäin kaivattu jo pitkään. ”Mikä tahansa vaihtelu kuulosti houkuttelevalta”, Kyösti kertoo.

Olen julkkis…päästäkää minut pois! -kisan voittajaksi kruunattiin finaalijaksossa laulaja Kyösti Mäkimattila.

Kilpailun voitto on ollut kuukausien ajan varjeltu salaisuus. Laulajan pokerinaamaa on testattu sen tiimoilta moneen otteeseen kevään aikana.

– Keikat ovat alkaneet huhtikuussa ja ohjelma on ollut jokailtainen puheenaihe. Tässä yksi mies tuli ovela ilme kasvoillaan ja kysyi: ”kerro nyt, kuka tuli toiseksi”. Kyllä sitä on saanut ihmisille iskeä silmää monta kertaa, Kyösti kertoo.

Nyt voitosta on lupa puhua.

– Tuntuu uskomattomalta, että voitto osui itselle. Se oli onnellinen sattumien summa.

Kyösti Mäkimattila: ”Mittani oli täynnä”

Olen julkkis…päästäkää minut pois! -ohjelmassa elettiin yksi kuukausi viidakossa ja kisattiin eri haastetehtävissä. Kilpailun voittaja sai rahapotin, joka lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.  Kyösti valitsi tukevansa voittorahoilla Mielenterveyden keskusliittoa.

Kyösti lupautui ohjelmaan alun perin, koska tarjous kisaan tuli juuri oikeaan saumaan. Tauko arjesta oli enemmän kuin tervetullut.

– Halusin saada kelan poikki, joka täällä Suomessa silloin oli. Mittani oli täynnä tapahtuma-alan tilanteeseen ja olin aivan loppu koronaepävarmuuden takia. Mikä tahansa vaihtelu kuulosti houkuttelevalta.

Viidakossa vietetyt viikot tarjosivat kunnollisen irtioton – Kyöstin mukaan jopa rajun. Kisaajat suljettiin ulkomaailmasta täysin. Päivät ilman älylaitteita ja ylimääräisiä ärsykkeitä opettivat hetkessä elämistä.

– Minua on aina viehättänyt askeettisuus ja yksinkertaisuus. Tuolla huomasin, että se pitää paikkansa. Ymmärsin pärjääväni vähemmällä, ja että nautin pelkistetystä elämäntavasta.

Haastavissa olosuhteissa suurta voimavaraa toivat varsinkin toiset kilpailijat. Kanssakilpailijoista jäi Kyöstin elämään uusia, mahtavia tyyppejä.

– Kun olimme loppumetreillä pienellä porukalla Esko Eerikäisen, Jaakko Parkkalin, Nuppu Oinaan ja Sini Sabotagen kanssa, heidän kanssaan syntyi jonkinlainen side. Ryhmähenki ei ollut mitään teeskentelyä. Kilpailijoiden yhteinen Whatsapp-ryhmä on laulanut perustamisesta asti, ja keskustelemme muistakin asioista kuin ohjelmasta.

Lue myös: Radiojuontaja Esko Eerikäinen oppi säästämään vasta, kun hänestä tuli isä: ”Puhun raha-asioistani avoimesti ystävilleni”

Kuvassa Kyösti Mäkimattila Olen julkkis...päästäkää minut pois! -ohjelmassa.
Kyösti oppi viidakossa nauttimaan pelkistetystä elämäntavasta.

Koti-ikävä esti puhelun kotiin

Kyöstin koti-ikävä oli ohjelman loppua kohden kova. Hän teki ratkaisun jättää soittamatta perheelleen, kun sai yhden puhelun kotipuoleen. Sen sijaan hän soitti hyvälle ystävälleen ja pianistilleen Juha Maunulle.

– Olen reissannut työn puolesta paljon ja tiedän sen verran koti-ikävästä, ettei siitä jutustelusta olisi tullut ikävän takia mitään. Ei täällä päässä, eikä siellä päässä. En halua tehdä sellaista perheelleni, kun ei ole pakko. Oman ikävän kanssa olen oppinut elämään. Päätökseen vaikutti sekin, että olen pitänyt perheen poissa julkisuudesta kaikki nämä vuodet.

Kotona kilpailuun suhtauduttiin kannustavasti, vaikka kisamatka pääsikin aluksi yllättämään läheiset.

– Äitini ja isäni olivat kauhuissaan ja kysyivät, eikö viidakosta voi saada malarian. Niin kuin olisi voinut saadakin. Olen saanut perinteisen kotikasvatuksen ja esimerkiksi ruoalla leikkiminen ei ole kuulunut perheemme arvomaailmaan. Ohjelma on ollut äidille ja isällekin jonkinlainen kasvun paikka.

Televisio ei kuorinut Kyöstistä esiin yllättäviä puolia. Viidakosta kotiutui sama ja tuttu mies.

– Perheeni tuntee minut.  He tietävät, että olen rauhallinen tyyppi ja minulla on hirvittävän pitkä pinna. Moni oli sitä mieltä, että tulen pärjäämään. Olen kilpailuhenkinen ja voimakastahtoinen. Se on kodin perintöä.

”Pitkillä ajomatkoilla soittamisesta on syntynyt jopa perinne.”

Sama määrätietoisuus vei iskelmäyhtyeessä laulaneen rumpalin myös Tangokuninkuuden voittoon vuonna 2013. Kokemuksina molemmat kilpailut ovat olleet järisyttäviä, mutta aivan eri tavoilla.

– Kisa oli leikkiä, mutta Tangomarkkinat oli minulle aivan muuta – siinä olin melko tosissani. Olin päättänyt, että osallistun yhden kerran. Tangokuninkuuden voitto muutti elämäni. Varjokuva-yhtyeen rumpusetin takaa minua ei olisi tultu kysymään solistiuralle, vaikka samanlainen laulaja olin jo silloin.

Kyösti Mäkimattila: ”Kollegat ovat pitäneet minut järjissäni”

Ohjelman kuvaukset loppuivat joulun alla, ja sen jälkeen Kyösti on pyrkinyt keskittymään musiikin tekemiseen.

– Ennen koronaa en ole osannut hakea apurahoja, mutta nyt olen hakenut niitä sekä yrittäjänä että taiteilijana. Niiden avulla olen pystynyt toimimaan ja keskittymään olennaiseen. Ohjelmiston uudistamiseen, harjoitteluun, studiotyöskentelyyn, kirjoittamiseen, säveltämiseen ja sanoittamiseen.

Tapahtuma-alan elpyessä keikkakalenteri on alkanut täyttyä. Tuleva keikkakesä näyttäisi olevan edellisiä kiireisempi. Erityisen tärkeänä tulossa on juhlakonsertti Varjokuva-yhtyeen 20. juhlavuoden kunniaksi.

Vaikka ajat ovat olleet ammatillisesti haastavat, Kyösti on kiitollinen siitä, miten laaja tukiverkosto hänellä on toisten muusikoiden kanssa.

– Kollegat ovat pitäneet minut järjissäni korona-aikana. Aina on joku numero, johon soittaa, ja jos joku ei ole juttutuulella, niin seuraava on. Pitkillä ajomatkoilla soittamisesta on syntynyt jopa perinne. Kun ajan tutun paikkakunnan ohi, muistuu mieleen, että soitanpa Amille tai Pepelle.

X