Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen: ”Lapsia on suojeltava myös silloin, kun he eivät ole suloisia ja kilttejä”
Elina Pekkarisen tie äidiksi ei ollut kaikista tyypillisin. Lapsiasiavaltuutettuna hän muistuttaa, että aikuisten on suojeltava lapsia aina – myös silloin kun lapset ovat syljeskeleviä tai jopa väkivaltaisia teinejä.
– Lasten ja nuorten pitäisi saada tuntea, että he ovat osallisia yhteiskunnassamme.
Elina Pekkarisen tie äidiksi ei ollut kaikista tyypillisin. Lapsiasiavaltuutettuna hän muistuttaa, että aikuisten on suojeltava lapsia aina – myös silloin kun lapset ovat syljeskeleviä tai jopa väkivaltaisia teinejä.
Viisivuotiaana Elina otti ensimmäisen lemmikkinsä. Se oli kissa nimeltään Misukka, ja sen jälkeen tuli marsuja ja kaneja, gerbiilejä ja rottia, gekkoja ja kilpikonnia, vaikka mitä.
– Aina niistä käytiin hirveää vääntöä. Vaadin ja vänkäsin eläimiä niin kauan, kunnes sain tahtoni läpi, Elina Pekkarinen, 45, muistelee.
Hän on neljästä sisaruksesta toiseksi nuorin.
– En ollut huomion keskipiste mutta huolehdin itse siitä, että sain huomiota. Olen ollut kovaääninen ja määrätietoinen lapsi.
Nykyään Elina pitää ääntä niiden lasten puolesta, jotka jäävät vähemmälle huomiolle. Hänen työtään lapsiasiavaltuutettuna on edistää lasten oikeuksia muun muassa vaikuttamalla päätöksentekoon ja varmistamalla, että uusien lakien valmistelussa huomioidaan lapset.
Pandemia on saanut monet perheet ottamaan yhteyttä lapsiasiavaltuutettuun
Usein lapsiasiavaltuutetun toimistoon tulee yhteydenottoja lasten huolestuneilta vanhemmilta, isovanhemmilta, opettajilta ja muilta läheisiltä. Yksittäisen perheen asiaa lapsiasiavaltuutettu ei voi lähteä ajamaan, mutta yhteydenottojen pohjalta esiin tulleisiin seikkoihin hän voi virkansa puolesta kiinnittää huomion yleisellä tasolla.
Pandemian aikaiset rajoitukset ovat esimerkiksi vaikuttaneet siihen, etteivät vankien lapset ole voineet tavata vanhempiaan. Tästä lapsiasiavaltuutettu sai kuulla juuri yksittäisten viestien kautta, ja niiden pohjalta toimistosta otettiin yhteyttä Rikosseuraamuslaitokseen.
– Varmistimme, että siellä on huomioitu YK:n lapsen oikeuksien komitean lausunto siitä, että vankien ja heidän lastensa välisiä suhteita pitää tukea. Lapsen etu pitää arvioida ensisijaisesti.
Pandemia-aikana lapsiasiavaltuutettu on puuttunut lukuisiin muihinkin epäkohtiin esimerkiksi etäopetusjärjestelyissä, koulukuljetuksissa ja kasvomaskien käytössä. Erityisesti eroperheiden kohdalla on ollut epätietoisuutta. Lapsiasiavaltuutettu on ollut yhteydessä oikeusministeriöön tapaamisoikeuksista ja vaatinut ohjeistusta rajoitusten soveltamisesta.
Elina Pekkarinen: ”Näin korona-aikaan moni lapsi kasvaa pelon ja huolen ilmapiirissä”
Lapsuutensa ”vapaana viipottanut” Elina on huolissaan siitä, miten lukuisat rajoitukset vaikuttavat lapsiin. Hän vietti lapsuutensa 1980-luvun alussa Helsingin Töölössä, lähellä pääkaupungin keskustaa. Akateemisesti koulutettu isä kävi töissä ja ajan tavan mukaisesti äiti hoiti kotona jälkikasvua ja hoitolapsia.
– Kasvatus oli aika huoletonta siihen aikaan. Saimme liikkua vapaasti, vaikka oli paljon liikennettä ja kaduilla kaikenlaisia kulkijoita. Yhdessä pärjääminen toi luottamusta siihen, että hankalistakin tilanteista selviää lapsiporukalla.
Siihen aikaan toki lasten tapaturmatilastot näyttivät aivan erilaisilta kuin nykyään, Elina huomauttaa.
– On hyvä ehkäistä onnettomuuksia ja tapaturmia. Mutta kun se menee liiallisuuksiin, lapsista kasvaa arkoja, ahdistuneita aikuisia. Näin korona-aikaan moni lapsi kasvaa pelon ja huolen ilmapiirissä.
Koko 2000-luvun ajan ahdistusoireet ovat lisääntyneet lasten keskuudessa. Elina uskoo, että tähän on vaikuttanut huolestunut suhtautuminen ympäröivään maailmaan. Nopean tiedonvälityksen ansiosta olemme aiempaa tietoisempia siitä, mitä kaikkea kauheaa voi tapahtua. Riskipitoinen suhtautuminen on hiipinyt osaksi useimpien meidän ajatusmaailmaa, niin Elinankin.
– Olin juuri hoitamassa kummilastani, joka on alle vuoden vanha. Huomasin jännittäväni sitä, että entä jos hänelle sattuukin jotain. Jos hän vaikka lakkaa hengittämästä yöllä!
– Voimakas reaktio yllätti minut. Olen kuitenkin hoitanut niin paljon mukuloita elämäni aikana, etteivät sormet riitä laskemaan.
Lähipiiri suhtautui nuivasti nuoren Elinan raskauteen: ”Silloin päätin, että minähän teille näytän”
Elinan kolme poikaa ovat jo aikuisia ja muuttaneet omilleen. Äidiksi hän tuli verrattain nuorena, 22-vuotiaana. Aluksi lähipiiri ei ottanut asiaa kovinkaan hyvin. Esikoista odottaessaan Elina sai kuulla epäilyjä opintojen keskeytymisestä.
– Silloin päätin, että minähän teille näytän. Ei äitiys estä minua etenemästä.
Esikoinen oli vuoden ja neljä kuukautta, kun Elina ja hänen silloinen miehensä saivat kaksoset. 24-vuotiaana hänellä oli kolme lasta ja asuntolaina. Mies kävi töissä, Elina opiskeli ja hoiti lapsia kotona kolmen ja puolen vuoden ajan. Hän valmistui maisteriksi samaa tahtia kuin opiskelukaverinsakin ja väitteli sittemmin tohtoriksi.
– Olen halunnut osoittaa, ettei monilapsisuus ole este tehdä asioita, joita elämässä haluaa tehdä, Elina sanoo.
Pelkällä tahdonvoimalla se ei kuitenkaan ole onnistunut.
– Jos minulla ei olisi ollut puolisoa, joka on täysjärkinen ja työssä käyvä sekä auttaa lastenhoidossa, minulla olisi ollut kolmen alle 1,5-vuotiaan lapsen äitinä aika mahdoton kakku leivottavaksi.
Elina tietää, miltä tuntuu, kun kädet eivät riitä kaikille syliä tarvitseville.
– Kun oli kolme lasta ja kaikilla korvatulehduskierre, en olisi pärjännyt ilman ulkopuolista apua, jos puolisolla olisi ollut vakavia ongelmia.
Eräällä neuvolakäynnillä Elina kertoi valvoneensa kuukausia.
– Neuvolan terveydenhoitaja totesi siihen, että sitten sun täytyis varmaan vähän nukkua.
– Se oli tyrmäävää. Enhän minä nyt tyhmä ole – olisin tietenkin nukkunut, jos olisin voinut!
Hoitajan vastaus herätti kuitenkin Elinan toimimaan. Hän ryhtyi miehensä kanssa valvomaan vuoroissa: joka toinen yö toinen sai nukkua ja toinen hoiti lapsia.
– Mies kävi töissä ja oli sitten vielä uupuneempi kuin minä. Mutta siinä kohtaa hän uskoi, että järjestystä pitää muuttaa.
Ero tuli, kun lapset olivat 10- ja 11-vuotiaita.
– Se oli kamala paikka. Rakkaustarina päättyi siihen, ja erosin miehestä, jonka kanssa olin ollut yli puolet elämästäni. Ja kuitenkin olin vasta kolmikymppinen.
Vaikeassa paikassa Elinaa auttoi perusluottamus siihen, että asiat menevät hyvin. Kuormittavissa tilanteissa hän on aina ajatellut, että kyllä tästä selvitään.
”Me aikuiset olemme vastuussa siitä, että meillä on väkivaltaa ihannoiva viihdemaailma”
Sellaista vahvaa perusluottamusta ei ole kaikilla. Varmasti ei tiedetä, kuinka paljon siihen vaikuttavat perintötekijät ja kuinka paljon toisaalta ympäristötekijät.
– Vaihtelun huomaa niiden lasten kohdalla, joilla on erittäin traumaattinen tausta. Toiset selviävät ja kokevat vahvaa elämänluottamusta. Toiset traumatisoituvat pysyvästi. On myös lapsia, joiden elinympäristö ei ole lainkaan hankala, ja heillä on silti vahvaa epäluottamusta ja he voivat psyykkisesti huonosti.
Siksi lapsiasiavaltuutettu pitää tärkeänä sitä, että yhteiskunnassamme on valmius tukea perheitä silloin, kun tilanne on hankala.
– Koronakriisi on tehnyt näkyväksi sen, että meidän potentiaalimme on aika ohut. Kun tulee jokin yhtäkkinen kriisi, järjestelmän kantokyky on ykskaks aivan tavattoman heikko.
Lapsiperheiden kriisitilanteita Elina näki erityisen läheltä vielä 12 vuotta sitten, kun hän työskenteli sosiaalityöntekijänä lastensuojelussa. Kenttätyötä tehdessään hän ajatteli tietävänsä, mikä on lapsen parhaaksi.
– Kyllä minä silloin kirkasotsaisena sosiaalityöntekijänä ajattelin, että me pelastamme lapsia, kun otamme heidät kodeistaan pois ja sijoitamme muualle. Nyt ymmärrän, ettei se todellakaan ole aina lapsen kannalta paras vaihtoehto.
Lapsiasiavaltuutettuna hän haluaa kiinnittää huomiota siihen, että lopulta joka ikinen aikuinen on osallinen siinä, millaisessa ympäristössä lapset kasvavat. Tämä pätee esimerkiksi huoleen lasten ja nuorten lisääntyneestä väkivaltaisesta käytöksestä.
”Lapset imevät ympäristöstään vaikutteita. Me aikuiset olemme vastuussa siitä, että meillä on väkivaltaa ihannoiva viihdemaailma.”
– Lapset imevät ympäristöstään vaikutteita. Me aikuiset olemme vastuussa siitä, että meillä on väkivaltaa ihannoiva viihdemaailma. Myös maailmanpolitiikka on ollut aina äärimmäisen väkivaltaista. Suomessa meillä on väkivaltaiset ihmissuhteet; naiset joutuvat väkivallan kohteiksi useammin kuin muualla Euroopassa. Meillä keski-ikäisten miesten yksi yleisimmistä kuolinsyistä on se, että heidät pahoinpidellään hengiltä, Elina Pekkarinen listaa.
– Ei ole ihme, että lapset ja nuoret käyttävät väkivaltaa ja ajattelevat, että se on hyvä tapa saada kunnioitusta ja valtaa.
Aikuisten näköalattomuus vaikuttaa myös lapsiin
Pekkarisen mukaan 1990-lukuun verrattuna lasten ja nuorten välinen väkivalta on vähentynyt. Silti kansainvälisesti vertailtuna suomalainen nuoriso on edelleen väkivaltaisempaa kuin muualla Pohjoismaissa tai Euroopassa.
– Viime vuosi erottuu piikkinä, joka vielä odottaa tilastojen valmistumista.
Ennen koronapandemiaa väkivalta lasten ja nuorten parissa vähentyi Pekkarisen mukaan luultavasti siksi, että täällä tehtiin oikeita asioita: koululaisille järjestettiin vapaa-aikana ohjattua toimintaa ja turvallisia paikkoja, joissa he pystyivät viettämään aikaa keskenään. Se rakennelma mureni vuonna 2020. Nuorisotilat, harrastustilat ja koulutkin menivät kiinni. Aikuiset poistuivat julkisilta paikoilta.
– Väkivalta on ollut yleisintä 15–20-vuotiaiden keskuudessa. He ovat jääneet koronakriisin aikana heitteille, koska he olisivat tarvinneet ohjattua toimintaa. On turha ihmetellä, miksi väkivalta on nyt lisääntynyt.
Pekkarinen vertaa 2020-luvun alkua 1990-luvun lamaan.
– Meissä kaikissa on näköalattomuutta, etenkin niissä perheissä, jotka ovat kohdanneet työttömyyttä tai konkursseja.
Se näköalattomuus vaikuttaa myös lapsiin.
”Olemme onnistuneet säilyttämään uskomme tulevaisuuteen”
Silti Suomi on maailman onnellisin maa, jo kolmatta kertaa peräkkäin. Mitä se Elinan mielestä kertoo?
– Se kertoo jotain myönteistä tästä hiukan parjaamastani kulttuurista. Olemme onnistuneet säilyttämään uskomme tulevaisuuteen ja luottamuksemme toisiin ihmisiin.
Elinan mukaan huomiota pitäisi kiinnittää siihen, että nuorisobarometrin mukaan nuorten luottamus toisiin ihmisiin on heikentynyt. Jos heikentyminen alkaa nuoressa polvessa, se leviää seuraaviin sukupolviin.
Miten tätä luottamusta toisiin ihmisiin sitten voisi kohentaa?
– Lasten ja nuorten pitäisi saada tuntea, että he ovat osallisia yhteiskunnassamme ja että heidän asiansa ovat tärkeitä.
Elinan mukaan kulttuurissamme on valuvika: lapset ja nuoret huomioidaan vasta, kun he ovat tehneet jotain pahaa tai kiellettyä. Positiivisen käytöksen sivuuttaminen alkaa jo varhain. Kun vaunuikäinen moikkailee vastaantulijoita, useimmat kääntävät katseensa pois.
– Lapselle muodostuu hyvin äkkiä kokemus siitä, ettei hän ole merkityksellinen. Kulttuurimme voisi vähitellen muuttua, jos aikuiset tervehtisivät takaisin. Sanoisivat vain moikka-moikka.
Myönteinen huomio saa aikaa itsetunnoltaan vahvoja aikuisia
Sama koskee kehumista. Täällä on perinteisesti ajateltu, että lapsi ylpistyy, jos häntä liikaa kehutaan.
– Kaikki tutkimukset osoittavat, että myönteinen huomio ja lapsen vahvuuksien huomioiminen johtavat itsetunnoltaan vakaampaan aikuisuuteen kuin se, että kiinnitetään huomio virheisiin tai epäonnistumisiin.
”Yleensä ihminen, jonka oikeuksia kunnioitetaan, kasvaa myös kunnioittamaan muiden oikeuksia. Ja tavoitteemmehan on kasvattaa humaaneja ihmisiä.”
Lapsiasiavaltuutetun toimessaan Elina on havainnut, että lapsia ollaan valmiita kohtelemaan hyvin, jos he käyttäytyvät hyvin. Mutta ostarilla pyöriville ja räkiville teineille ei suoda samoja oikeuksia, vaikka hekin ovat lapsia.
– Ikään kuin lapset olisivat suojeltavia vain niin kauan kuin he ovat suloisia ja kilttejä. Kun heistä tulee aktiivisia toimijoita, joilla on oma tahto – ja siihen heillä on täysi oikeus – halutaan ottaa kovat keinot käyttöön. Edelleen neljännes suomalaisista hyväksyy lapsen fyysisen kurittamisen kasvatuskeinona. Etenkin mitä vanhempi lapsi on, sitä helpommin ajatellaan, että häntä ei ole pidetty nuhteessa.
Lapsiasiavaltuutetun tehtävä on valvoa, että YK:n lapsen oikeuksien sopimusta noudatetaan Suomessakin.
– Yleensä ihminen, jonka oikeuksia kunnioitetaan, kasvaa myös kunnioittamaan muiden oikeuksia. Ja meidän tavoitteemmehan on kasvattaa humaaneja ihmisiä, jotka huomioivat muut ja ympäristön, osaavat käyttäytyä ja ymmärtävät yhteisen hyvän.
Tavoitteet koskevat myös esimerkiksi lastensuojelua. Sen sijaan, että lapsilta vietäisiin oikeuksia, heitä pyritään kohtelemaan siten, että he kasvavat humaaneiksi aikuisiksi.
Kaikki eivät ymmärrä, että päättäjätkin ovat ihmisiä
Näitä tavoitteita eivät allekirjoita kaikki. Lapsiasiavaltuutettuna Elina on saanut kuulla huorittelua ja vähättelyä.
– Kaikki eivät ymmärrä, että päättäjätkin ovat ihmisiä, jotka ihan oikeasti lukevat esimerkiksi Twitter-viestejä. Siinä saa aika paksun nahan kasvattaa, etteivät ne tunnu missään.
Lue lisää:
Silti Elina ei ota herjoja henkilökohtaisesti.
– Koen vihapuheen raskaaksi sen takia, että se kertoo jonkinlaisesta lapsivihamielisyydestä tai kyvyttömyydestä ymmärtää, millaisia asioita tässä ollaan edistämässä. Mielestäni on aika absurdia, että lasten asioiden edistäminen koetaan uhkana.
Halu auttaa ja parantaa maailmaa vei Elinan tälle uralle. Hän ajattelee, että lapsiasiavaltuutetun tehtävä on kokonaisvaltainen. Hän ei ole koskaan täysin vapaa työstään.
– En voi viilettää kaupungilla ajatellen, että olen yksityishenkilö. Olen tavallaan antanut itseni tälle tehtävälle.
Elina Pekkarinen: ”Lapset ovat aikuisten armoilla”
Elinalla on aina ollut tarve auttaa haavoittuvassa asemassa olevia. Opiskeluaikana hän keskittyi päihteidenkäyttäjien ja vankien oikeuksiin. Väitöskirjassaan hän tutki sitä, miten yhteiskunta kohtelee normeja rikkovia lapsia.
– Lapset ovat aikuisten armoilla. Heidän asemansa voi olla hyvin heikko, jos yhteiskunnasta ei löydy ihmisiä, jotka edistäisivät heidän asioitaan.
Elina on aina ajatellut, että lapsiin tulee suhtautua kuten muihinkin ihmisiin. Kouluvierailuilla hän on huomannut, että parhaat ratkaisut ongelmiin tulevat yleensä lapsilta itseltään. Äskettäin hän keskusteli vammaisten lasten kanssa koulukiusaamisesta ja yhdenvertaisuudesta.
Lapset kertoivat toiveitaan: Kunpa heitä kohdeltaisiin asiallisesti ja ystävällisesti. Tervehdittäisiin ja otettaisiin huomioon. Kuunneltaisiin mielipiteitä ja puututtaisiin konflikteihin siten, että ne selvitettäisiin loppuun asti. Otettaisiin vakavasti erilaiset näkökulmat.
Samanlaisia toiveita kuin kenellä tahansa meistä.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous