Julkkikset

Lastenvaatemalliston suunnitellut Minttu Räikkönen Kaksplussalle: ”Olen kaivannut jotain omaa, ja se on nyt tässä”

Formulapuoliso Minttu Räikkönen esitteli yhdessä Gugguu-lastenvaatebrändin kanssa toteuttamansa lastenvaatemalliston selvästi ylpeänä saavutuksistaan. Kaksplussalle Minttu Räikkönen kertoi malliston olleen pitkäaikainen haave.
5.12.2018 Teksti: Anna.fi Kuvat: Roni Rekomaa/Lehtikuva

Minttu Räikkönen on formulavaimo, jolla on kaksi pientä lasta ja nyt myös oma Gugguu x Minttu Räikkönen –lastenvaatemallisto.

”Tämä on ollut pitkään haaveeni”, Minttu kertoo Kaksplussalle malliston lanseerauksessa Clarion Hotel Helsingissä.

Mintun mukana mallisto on hänelle erityisen tärkeä, koska perheen arjen pyörittäminen jää pitkälti hänen harteilleen aviomies, F1-kuski Kimi Räikkösen töiden vuoksi.

”Olen kaivannut jotain omaa, ja se on nyt tässä”, Minttu iloitsee haastattelussa.

Minttu on perheen pukeutumispomo

Perheen lapset Robin, 3, ja Rianna, 1, ovat päässeet jo esittelemään Gugguun vaatteita valokuvissa. Siihen, kuinka paljon lapsia nähdään tulevaisuudessa muotikuvissa, ei Mintulla ole vielä varmaa vastausta.

”Robinin kanssa voi jo keskustella asiasta. Jos Robin ei enää jossain vaiheessa halua, että kuvataan, niin ei kuvata, vaikka olisi kuinka äidin mallisto kyseessä”, Minttu sanoo Kaksplussalle.

Lastenvaatteissa Minttu kertoo arvostavansa ulkonäön lisäksi laatua. Se oli myös syy, miksi hän alunperin lähti tekemään yhteistyötä Oulusta lähtöisin olevan Gugguun kanssa.

”Jaamme Gugguun kanssa saman ajatuksen siitä, että jos jotain tehdään, se tehdään kunnolla.”

Malliston syntymisessä Minttua on tukenut myös aviomies Kimi. Tästä huolimatta pariskunnan omien lasten pukeminen on jäänyt Mintun mukaan pitkälti hänelle.

”Antaisin kyllä ehdottomasti Kiminkin osallistua, mutta ehkä tämä on kääntynyt enemmän minulle,” Minttu kertoo Kaksplussalle.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

@gugguukidsfashion 💥#gugguuxmintturaikkonencollection

Henkilön 𝓜𝓲𝓷𝓽𝓽𝓾 𝓡ä𝓲𝓴𝓴ö𝓷𝓮𝓷 (@mintturaikkonen) jakama julkaisu

Lue lisää Kaksplussasta!

Kuva vaihdettu 5.12.2018 klo 10.55.

Kommentit (1)

Jos Minttua vaatesuunnittelu kiinnostaa niin kannattaa pyrkiä opiskelemaan alaa johonkin kunnolliseen kouluun eikä hankkia ”suunnittelijan” töitä miehen maineella.

Jos Minttua vaatesuunnittelu kiinnostaa niin kannattaa pyrkiä opiskelemaan alaa johonkin kunnolliseen kouluun eikä hankkia ”suunnittelijan” töitä miehen maineella.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *