Julkkikset

Terhi Kokkonen Vain elämää -kohusta: ”Onneksi olen aika hyvä käsittelemään asioita”

Laulaja Terhi Kokkonen lähti Vain elämää -ohjelmasta kesken kuvausten. Lähdöstä aiheutunut kohu on ollut laulajalle uutta. – Minulle on tärkeää, että syy miksi olen julkisuudessa on työni eivätkä jotkin muut asiat, Terhi sanoo.

Teksti:
Johanna Jantunen
Kuvat:
Nelonen Media

Jatkosssa Terhi Kokkonen haluaa tehdä paitsi musiikkia myös elokuvia.

Laulaja Terhi Kokkonen lähti Vain elämää -ohjelmasta kesken kuvausten. Lähdöstä aiheutunut kohu on ollut laulajalle uutta. – Minulle on tärkeää, että syy miksi olen julkisuudessa on työni eivätkä jotkin muut asiat, Terhi sanoo.

Ultra Brasta ja Scandinavian Music Groupista tunnettu laulaja Terhi Kokkonen, 43, ei ole aiemmin kokenut julkisuutta, jota Vain elämää -ohjelma toi mukanaan.

Kuvaukset jäivät Terhin osalta kesken, eikä häntä nähdä Sanin ja Aki Tykin jaksoissa eikä duettojaksossa. Tilanne synnytti lööppejä ja mediapyöritystä.

– Ei tämä kivaa ole ollut, ja tilanne on ollut minulle erikoinen. Tämän tyyppinen julkisuus ei ole sitä, mihin olen itse tottunut tai mihin olisin hakeutunut. Onneksi olen aika hyvä käsittelemään asioita, Terhi kertoi Annalle Vain elämää -ohjelman lehdistötilaisuudessa.

”Yksityisyys on minulle tärkeää”

Helsingin Sanomien artikkelissa Terhi paljasti, että Vain elämää -ohjelman tekotapa tuli hänelle yllätyksenä. Hän luuli osallistuvansa musiikkiohjelmaan. Musiikin lisäksi ohjelmassa kuitenkin käsitellään myös artistien henkilökohtaisia asioita.

Onko yksityisyydestä kiinni pitäminen siis sinulle hyvin tärkeää, Terhi?

– Olen jollain tapaa ollut julkisuudessa jo aika pitkään. Minulle on ollut tärkeää, että syy miksi olen siellä on minun työni eivätkä jotkin muut asiat. Eli sillä tavalla voi sanoa, että kyllä yksityisyys on minulle tärkeää.

Kuvausten kesken jääminen harmittaa Terhiä etenkin musiikin vuoksi.

– Olisi ollut kiva vetää ne biisit. Musiikki oli minulle ihana osa ohjelmaa. Toivon, että ohjelmasta ihmisten mieleen jäisivät kappaleet eikä tämä kohu.

Terhi Kokkonen haluaa tehdä jatkossa myös elokuvia

Terhin kevät ei ole ollut ainoastaan Vain elämää -pyöritystä. Hänen lyhytelokuvansa Bellboy oli mukana huhtikuussa järjestetyillä Season Film Festivaleilla. Kyse oli hänen lopputyöelokuvastaan Aalto-yliopistoon, josta hän on valmistumassa syksyllä.

– Vähän jännitti kieltämättä, mutta hyvällä tavalla. On jännää olla uuden äärellä ja alussa.

Terhin toiveena on elokuvanteko myös jatkossa.

– Ei ole yhtä teemaa tai asiaa, josta ajattelisin, että tästä minun on tehtävä elokuvia. Mutta haluaisin käsitellä aiheita, joita ei ehkä ole nähty elokuvakankailla niin paljon.

Elokuvahaaveet eivät kuitenkaan tarkoita sitä, että Terhi jättäisi musiikin.

– Haluan pitää musiikin rinnalla aina. Se on minulle tosi tärkeää. SMG:llä on normaalisti festarikiertue kesällä, ja olemme jopa tekemässä vähän uutta materiaalia.

Niin elokuvanteossa kuin musiikissakin Terhi haluaa käsitellä niin yhteiskunnallisia kuin henkilökohtaisiakin asioita.

– Kun teen mitä tahansa taidetta, haluan, että se on merkityksellistä myös muiden ihmisten kannalta. Mutta myös henkilökohtainen asia voi olla taiteessa yhteistä.

Vain elämää perjantaisin ja torstaisin kello 20 Nelosella.

X