Tero Vesterinen puhuu Annassa masennuksesta.
Tero Vesterinen toipuu edelleen keskivaikeasta masennuksesta.
Julkkikset

Laulaja Tero Vesterinen paloi loppuun ja sairastui keskivaikeaan masennukseen: ”Vaikka tuosta on jo vuosia, en ole toipunut kokemuksesta täysin vieläkään”

Tero Vesterinen on lavalla täynnä positiivista energiaa, mutta suosittu laulaja on kokenut myös masennuksen, josta toipuminen on ollut pitkä tie. Viime vuosina perheenisä on yrittänyt opetella armollisuutta itseään kohtaan.
Teksti: Sanna Wallenius Kuvat: Sampo Korhonen

Valtava jäälautta iskeytyy Porvoonjoen siltaan ja halkeaa kahtia. Kevään dramaattisessa näytöksessä on symboliikkaa: laulaja Tero Vesterisen, 45, käsikin paukahti, kun hän iski sen alkuvuodesta suutuspäissään kodin seinään.

– Vietin perheen kanssa mukavaa sunnuntaita, ja paistoimme pitsaa leivinuunissa. En yleensä menetä malttiani, mutta päivän mittaan ärsytykset jotenkin kasaantuivat, ja minusta tuntui, että tein kaiken väärin. Purin sitten kiukkuani kiviseinään hölmöin seurauksin, Tero tunnustaa nolona.

Seinä pysyi ehjänä, mutta Vesterisen oikean kämmenselän luut murtuivat, ja kitaramies saapuikin helmikuiseen Iskelmägaalaan käsi kipsattuna. Apua arkitoimissa ei ollut vasemmastakaan kädestä, jonka hermoradat ovat olleet syntymästä saakka vaurioituneet.

– Ryystin aamukahvia pillillä ja pohdin avovaimoni Sannan kanssa, että tällaista se on varmasti sitten vanhana, kun raajat eivät enää toimi.

Nyt kitaramiehen käsi on jo toipumaan päin ja tapaus naurattaa. 11-vuotias Unna-tytär ja 6-vuotias Kyösti jaksavat muistuttaa isälleen, että seinää ei kannata enää lyödä.

Kävelemme Porvoon vanhalle juna-asemalle ja etsimme istumapaikat puulaiturilta. Tero tarjoaa termospullosta kahvia, minä kaivan meille pussista uunituoreet croissantit. Puussa lurittelee mustarastas.

– Porvoo on minulle rakas paikka. Täällä on kivoja ihmisiä ja leppoisa tunnelma, ja silti Helsinkiin ajaa hetkessä. Meillä on 1890-luvun hirsitalo Veckjärvellä. En osaisi enää asua missään muualla.

Tero Vesterinen toipuu edelleen keskivaikeasta masennuksesta

Tavallinen arki ja ihmiselämän peruskysymykset inspiroivat Teroa myös lauluntekijänä. Osuvista huomioista on syntynyt Vesterinen yhtyeineen -bändin kanssa jo yhdentoista vuoden ajan hittejä, jotka ovat päätyneet radiosoittoon ja hurmoksellisille keikoille.

Tänä keväänä monelle on tullut tutuksi Kolme hyvää vinkkiä -laulu, joka kertoo absurdien neuvojen keskellä rimpuilevista ihmispoloista.

– Elämme maailmassa, jossa kaikkeen on ohjeet. Se aiheuttaa monelle paineita. Poden itsekin välillä riittämättömyyden tunnetta isänä, puolisona tai vaikka talon kunnostajana, Tero pohtii.

Muusikonuransa alkutaipaleella Tero Vesterinen teki pitkää päivää työskennellessään teatterissa näyttämöteknikkona. Tahti osoittautui liian kovaksi.

– Paloin loppuun, ja minulle puhkesi keskivaikea masennus. Vaikka tuosta on jo vuosia, en ole toipunut kokemuksesta täysin vieläkään. Stressaannun helposti, jos yritän hallita kaikkea. Olen yrittänyt opetella irti täydellisyyden tavoittelusta ja muiden miellyttämisestä. Haluaisin olla armollisempi itseäni kohtaan.

Tero kiittää avovaimoaan, jonka kanssa keskustellessa monet sisäiset solmut ovat auenneet. Sanna on Teron nuoruudenrakkaus, jonka kanssa hän palasi yhteen ja perusti perheen.

– Kosin häntä vappupäivänä pienessä krapulassa jo kaksitoista vuotta sitten ja sain myöntävän vastauksen, mutta emme ole saaneet vieläkään aikaiseksi järjestää häitä, Tero naurahtaa.

”Jos keskitymme koko ajan siihen, miltä näytämme muiden silmissä, hukkaamme itsemme”

Tero Vesterinen arvelee, ettei pärjäisi tämän päivän raadollisilla sinkkumarkkinoilla. Aiheesta Vesterinen yhtyeineen on sorvannut laulunkin, parinhaun vaikeutta käsittelevän Rodeon.

– Yritämme muovata itsestämme deittisovelluksissa jotain, mitä emme todellisuudessa ole. Siinä on vaaransa. Jos keskitymme koko ajan siihen, miltä näytämme muiden silmissä, hukkaamme itsemme.

Sama pätee ystävyyssuhteisiinkin, joissa Tero sanoo olevansa onnekas. Bändissä on kymmenen rakasta ihmistä, joiden kanssa keikkailu tuntuu yhä hyvältä. Vesterinen yhtyeineen onkin esiintynyt läpi koronavuoden, pienemmille yleisöille vain.

– Soitamme aina sata lasissa, vaikka yleisössä olisi kolme ihmistä. Yhdessä tekemisessä on valtava voima.

Rakkaus musiikkiin kulkee verenperintönä. Teron isoisä oli tunnettu harmonikkataiteilija Vili Vesterinen. Isä Veli-Jussi puolestaan soitti kitaraa ja rumpuja Kirkan varhaisimmassa bändissä. Nyt harmonikasta ja laulamisesta on innostunut tytär Unna.

Koko perhe viihtyy kesäisin Kaustisen kansan­musiikkifestivaaleilla, mutta nauttii yhtä lailla hevimusiikistakin.

– Kuuntelin lasten kanssa juuri aamulla Iron Maidenia ennen kuin vein heidät kouluun ja päiväkotiin. Molemmat tuntuivat tykkäävän.

X