Laura Gustafsson itseään vahingoittaneista miessuhteistaan: ”Olen etsinyt rakkautta vääristä paikoista”

Kirjailija Laura Gustafsson, 34, on usein toiminut itselleen vahingollisesti suhteissaan miehiin. Kun hän kirjoitti kirjaa itsestään, heikkoina hetkinään hän mietti, kiinnostaisiko se ketään. Mutta sitten tuli varmuus: hän ei ole kokemuksineen yksin.

Kaikki alkoi päiväunista, fantasioista. Että kirjoittaisi kirjeen ex-poikaystäville ja kertoisi, miltä kohtaamiset ja eroamiset olivat oikeasti tuntuneet. Niin rehellisesti kuin ikinä voi, itseään säälimättä, uhriutumatta – tarkasti kuin ruumiinavauksessa. Näin kirjailija Laura Gustafsson, 34, kuvaa uutuusromaaninsa Pohja syntyhetkiä.

Oli marraskuu 2016, niin synkkää ja ikävää kuin marraskuussa olla voi. Laura tunsi, että hänen elämänsä oli tulossa jonkinlaiseen käännekohtaan, pisteeseen, jossa sitä täytyisi alkaa järjestää uusiksi.

– Siihen asti olin onnistunut aika hyvin välttelemään itseni kohtaamista tekemällä koko ajan ihan kamalasti kaikkea, Laura kertoo ja vilkaisee ulos lempiravintolansa Rytmin ikkunasta.

Epäfeminististä käytöstä

Laura on valmistunut Teatterikorkeakoulusta käsikirjoittajaksi ja sai esikoisteoksellaan Huorasatu kirjallisuuden Finlandia-ehdokkuuden. Yksityiselämässä asiat ovat olleet monimutkaisempia. Laura oli jo jonkin aikaa miettinyt,mistä hänen itsetuhoinen, usein samoja polkuja kulkenut käyttäytymisensä kumpusi. Miksi hän, feministi, käyttäytyi epäfeministisesti itseään kohtaan? Mistä tulivat hänen toistuvat käytösmallinsa esimerkiksi ihmissuhteissa?

– Yritin etsiä kokemuksistani niitä pisteitä, jolloin olen toiminut itselleni vahingollisella tavalla. Ajattelin, että jos laittaisin ylös kaiken minkä muistan, se selkeyttäisi, auttaisi näkemään kokonaisuuden.

Suomen Knausgårdiksi

Ajatus poikaystäville kirjoitetuista kirjeistä jäi, kun Laura alkoi kirjoittaa omaelämäkerrallista kirjaa. Sen tyylilaji on autofiktio, jonka tunnetuin edustaja on norjalainen, maailmanmaineeseen noussut Karl Ove Knausgård.

– Läpällä mietin, että minusta tulee Suomen Knausgård. En kuitenkaan halunnut paljastaa ihmisten nimiä tai tehdä heitä tunnistettaviksi. Lähinnä paljastan itseni, Laura kertoo.

Kirjoittaminen sujui sutjakkaasti, vaikka välillä Lauran mieleen nousikin epäilys.

– Mietin tosi paljon sitä, mikä kirjan kiinnostavuusarvo on. Miksi kenenkään pitäisi kiinnostua siitä, että länkytän itsestäni?

Pohdinta päätyi myös kirjaan.

– Perustelin itseni kaivelemista ja paljastamista sillä, että jos pyrin olemaan tosi, tosi rehellinen, enkä yritäkään näyttää itseäni hyvässä tai edullisessa valossa, kokemuksistani tulee tunnistettavia muillekin.

Laura on huomannut, että meneillään on yhä visuaalisemmaksi muuttuva aikakausi, jossa elämästä näytetään vain parhaat puolet.

– Halusin kertoa, että ihmisyys on muutakin kuin sitä kiiltokuvaa, jota someen laitetaan tai yleensä muille näytetään. Ehkä se lohduttaisi jotakuta.

Nykypäivän tabut

Laura luki Knausgårdin teoksista ensimmäisen osan, mutta jätti homman siihen. Hän kuitenkin lainasi norjalaiskirjailijalta idean kertoa kirjan alussa faktoja itsestään.

Täytän heinäkuussa 34. Minulla on yksi lapsi, naimisissa en ole ollut kertaakaan. Asun 58 neliön kaksiossa. Maksan asuntolainaa seuraavat 25 vuotta. Nykyinen osoitteeni on kymmenes aikuisiällä. Jos en urheile kuutta kertaa viikossa, minulle tulee paha mieli.

Laura kertoo lisäksi muun muassa älykkyysosamääränsä, partnereidensa lukumäärän parikymppisenä sekä sen, kuinka hän Teatterikorkeakoulussa opiskellessaan sairastui masennukseen ja yritti kerran vähän vahingossa tappaa itsensä.

Vaikeinta Lauralle oli – yllättävää kyllä – kertoa painonsa.

– On jännää, mitkä asiat ovat nykypäivänä tabuja. Tuntuu, että on ihan ok revitellä seksielämäänsä tai sekoilujaan, mutta oma paino on liian henkilökohtainen asia kerrottavaksi. En olisi aiemmin pystynyt kuvittelemaan, että kerron sen julkisesti. Siinä kohdassa minusta tuntui, että olen mennyt liian pitkälle.

Laura käy joka aamu vaa’alla eikä pidä sitä mitenkään epätavallisena.

– Eikö se ole jo aika tyypillistä? Minun on vaikea uskoa, että kukaan on painonsa tarkkailemisesta kokonaan vapaa.

Lauran mukaan on selvää, että ympäröivä todellisuus vaikuttaa siihen, miten omaa ruumistaan kohtelee.

– Ympäristöstä tulevat vaikutteet ovat hyvin hienovaraisia ja syvällemeneviä. On helppo vain kuvitella, että esimerkiksi painon tarkkailu on itse valittua ja että sitä myös itse hallitsee.

Käytösmalli teini-iästä

Vaikka Lauran parikymppisenä kokemien seksisuhteiden lukumäärä on noussut kirjan ilmestymisen jälkeen otsikoihin, asiasta kirjoittaminen ei Lauraa kaduta. Yllätyksenä tuli se, että juuri tämä asia nostettiin esille.

– Nykyään on olemassa tietty estottomuuden ja vapautuneisuuden vaatimus, mutta toisaalta pitäisi kuitenkin käyttäytyä säädyllisesti. On vaikea tietää, mitä itse haluaa, koska ristipaineita tulee eri suunnista.

Suhteissaan miehiin Laura on toiminut usein omaa mielenrauhaansa vastaan. Käytösmalli sai alkunsa jo teini-iässä.

En ollut tarkka siitä, kenen kanssa makasin, kenelle niin sanotusti annoin. En voinut uskoa, että kukaan pitäisi minua kauniina tai viehättävänä tai millään tavalla himoittavana, joten jokaisen pojan ja miehen halu oli odottamaton kohteliaisuus. Koin velvollisuudekseni reagoida riisuutumalla.

– Nähdyksi tai huomioiduksi tuleminen on perustava tarve, Laura miettii nyt.

– Olen etsinyt rakkautta ehkä vähän vääristä paikoista ja kuvitellut tiedostamattani, että kun muut vain rakastavat minua hirveästi, niin sitten olen ihana ja rakastettava. Vaikka oikeastaan minun pitäisi ottaa itse vastuuta siitä, millainen olen, eikä vain toimia muiden heijastuspintana.

Romanttiset odotukset

Miessuhteistaan kirjoittaessaan Laura halusi tuoda esiin sitä osaa ihmisenä olemisesta, josta harva kertoo ylpeänä: epävarmuutta, miellyttämisen tarvetta, pettymystä romanttisiin odotuksiin. Ja sitä, miten me ylipäätään toisiamme tässä maailmassa kohtelemme.

Eräs opiskelukaveri tuli luokseni joidenkin juhlien jälkeen, ehkä ensi-iltabileistä.

Olin ajatellut, että mies, poika, missä vaiheessa he muuttuvatkaan miehiksi, viettäisi seuraavan päivän kanssani vuoteessa. Voisimme pussailla ja rakastella, juoda kahvia ja kertoa, miten näemme toisemme, hän voisi pitää minua sylissä ja nauraa vitseilleni.

Todellisuudessa mies lähti heti, kun oli saanut tyydytettyä tarpeensa.

– Tuossa tarinassa oma haavoittuvaisin kohtani on se, mitä itse olin toivonut kohtaamiselta. Jouduin pettymään, kun oma haavekuvani ei toteutunutkaan, Laura kertoo.

Uhriksi hän ei kuitenkaan suostu eikä halua. Teksti jatkuu armottoman rehellisenä:

Minusta oli tullut tyttö, jolle oli ok tehdä niin. En osannut kapinoida sitä vastaan muutoin kuin heittäytymällä selälleni. Miehet eivät kunnioittaneet minua, antautumisessani oli sittenkin enemmän alistumista kuin vapaata halua. Ja se, mitä tarjosin, ei ollut niin erityistä, että jokainen, jonka halusin jäävän, olisi jäänyt.

”Miksi annan sen tapahtua?”

Ongelmat miessuhteissa eivät ole Lauran mukaan muiden aiheuttamia. Hän ei syytä pettymyksistäänkään ketään.

– En ole uhri. Olen itsekin ollut noissa suhteissa mukana, tehnyt päätöksiä ja valintoja. Se, miksi kerron niistä, on halu selvittää, miksi menen tuollaisiin tilanteisiin aina uudestaan. Miksi annan sen tapahtua? Se on itselleni henkilökohtainen ja tärkeä kysymys – ei se, miksi miehet ovat olleet minulle niin ikäviä.

Laura uskoo, että jos oman toimintatapansa tunnistaisi, osaisi ehkä vaatia parempaa kohtelua.

Kannustusta yllättävästä suunnasta

Tilanteen voisi muuttaa se, että osaisi suuttua. Olisi opeteltava kertomaan kurjista tuntemuksistaan suoraan asianosaiselle ja vaatimaan parempaa kohtelua vaikenemisen, häpeän ja haavojen nuolemisen sijaan.

Laura lähettikin kirjan tekstiotteita luettavaksi muutamille kirjassa kuvatuille miehille, myös edellä kuvatun illan opiskelijapojalle. Mies oli ollut helpottunut, koska oli pelännyt Lauran kirjoittavan jotain vielä paljon pahempaa – niin törkeästi hän tunsi itsekin toimineensa.

– Kaikille en tekstejä lähettänyt, vaan vain niille, joiden kanssa olen mielekkäissä väleissä. Kaikki ovat tykänneet tosi paljon, Laura kertoo.

Miehet ovat olleet jopa kiitollisia siitä, että ovat saaneet nyt kuulla Lauran näkökulman tapahtuneeseen.

– Ehkä olen niissä tilanteissa ollut lapsellinen tai avuton tai pitänyt omat tunteeni ja ajatukseni peitossa. Kirjassa tuuttaan ne heidän silmilleen tylylläkin tavalla. Mutta he ovat kannustaneet minua, kyllä, Laura nauraa.

Kaksi persoonaa

Ein sanominen oikeissa arjen tilanteissa voi kuitenkin olla vaikeaa, jos on luonteeltaan liian kiltti tai tottunut miellyttämään muita.

– Minun on tosi vaikea olla konflikteissa. Vältän niitä viimeiseen asti, Laura kertoo.

– Toisaalta halveksin itseäni siitä, että myöntelen ja nyökyttelen ja pidän suuni kiinni tilanteessa, jossa itseään täynnä oleva mies puhuu ja puhuu, paasaa asioista, jotka minä tiedän paremmin. Miksi en osaa reagoida – keskeyttää tai lähteä pois – jos toinen ei kunnioita tai kuuntele minua ollenkaan?

Laura kutsuu miellyttämisenhaluista osaa persoonastaan Heppatytöksi.

Sosiaalisissa tilanteissa viihtyvälle Heppatytölle on tärkeää, että kaikilla on kivaa ja hänestä tykätään. Toinen Lauran ”sivupersoona” on Pirjo, joka tulee apuun silloin, kun on pakko sanoa ei, nyt riittää, tämä peli ei vetele! Pirjo on ronski, hauska ja rempseä eikä arkaile kertoa mielipiteitään. Hän kiroilee ja töräyttelee totuuksia, mutta toisaalta myös varoittelee: tuohon ei kannata lähteä, nyt täytyy pitää omat rajani.

Heppatytöstä Laura ei niin välittäisi, mutta jokaisella pitäisi olla oma Pirjo, joka ottaa ohjat tarpeen vaatiessa.

Seksuaalinen väkivalta

On tilanteita, joita Laura ei halua kuvailla kirjassa kerrottua enempää. Hän ei esimerkiksi halua kommentoida kokemuksiaan seksuaalisesta väkivallasta kuin yleisellä tasolla.

– Seksuaalisesta väkivallasta puhumisessa suurin ongelma on se, että yleisesti hyväksytyt tarinat vaikkapa raiskauksesta eivät vastaa oikeita kokemuksia, Laura sanoo.

– Mielletään, että raiskaukseen liittyy aina ihan puhdasta väkivaltaa, kun usein siihen liittyy monia muita hämmentäviä juttuja, vaikeammin määriteltävää väkivaltaa. Itse tilanteessa tajuaa, ettei halua tätä ja että nyt minua pakotetaan johonkin, mitä en halua, mutta saattaa suostua seksiin, koska niin ajattelee pääsevänsä helpommalla.

Kun fyysisen väkivallan merkkejä ei ole, raiskaus helposti kyseenalaistetaan.

Laura muistelee vähän aikaa sitten lukemaansa uutista: raiskausilmoituksen tehnyt nainen oli saattanut raiskaajansa aamulla juna-asemalle, koska mies ei tiennyt, missä on.

– Todella kunnioitan sitä naista. Nainen saattaa tehdä jotain tuollaista ihan vain siksi, että pääsee ikävästä tyypistä eroon. Raiskauksen jälkeen on aika iso tarve tehdä se tarina itselle siedettäväksi, ettei se olisi niin karu.

Laura uskoo, että tilanteet ovat lopulta selviä myös tekijälle: kukaan ei raiskaa vahingossa vaan tietää kyllä, mitä tekee.

– Vaikka siinä olisi mitä epäselvyyttä, tahdonvastainen voimankäyttö tavalla tai toisella on molempien osapuolten tiedossa.

Mukana myös huumoria

Rankkaa ja hurjaa. Laura puhuu Pohjassa seksuaalisuuteen liittyvistä asioista ja kokemuksista, jotka ovat monelle tabuja, ehkä liian rumia, rankkoja ja henkilökohtaisia ääneen puhuttaviksi. Laura ei itse ajattele niin.

– Asiat, joista kirjoitan, ovat lopulta aika pieniä ja normaaleja. Vastaavia kokemuksia on muillakin, mutta niistä ei ole tapana huudella maailmalle. En pidä kirjaa minään kauheuksien saagana ollenkaan, päinvastoin. Ajattelen, että siinä on mukana hyvin paljon huumoria.

Se on puoli, josta Laura itsessään pitää: hän osaa nähdä asioiden hauskat puolet.

– Ihmiselämä ei ole traagista ,vaan koomista, ja välillä tragikoomista. Hirveätkin asiat ovat yleensä aika huvittavia. Ehkä se on myös selviytymiskeinoni, että pystyn näkemään itseni aika nopeasti ulkopuolelta ja huomaamaan asioiden huvittavat puolet. Asiat eivät ikinä ole joko tai. Varsinkin tunnejutuissa vivahteita riittää.

Keskeräinen prosessi

Valmiita vastauksia Lauralla ei moniin kysymyksiinsä vielä ole.

– Monet asioista ovat niin monimutkaisia, että kirjan kirjoittaminen ei niitä ratkaissut. Haluaisin ajaa tasa-arvoa ja kaikkea hyvää, mutta sen toteuttaminen omalla kohdallani ei ole ihan ongelmatonta. Prosessi on kesken.

– Toivon, että muutkin voisivat kirjan avulla vahvistaa omaa toimijuuttaan ja itsemääräämisoikeuttaan. Että ehkä joku muukin, joka tunnistaa samanlaisen toimintatavan, voisi elää paremmin, itselleen vähemmän vahingollisesti.

Julkaistu Annassa 41/2017.