Julkkikset

Laura Malmivaara: ”Enää en koe mieheni menneisyyttä uhkana”

Laura Malmivaara on oppinut hyväksymään sen, että entiset liitot kulkevat uusperheessä aina mukana. Hän uskoo, että uusperheessä kaikki voivat paremmin, kun aikuisilla on kunnioittavat välit keskenään.

Teksti:
Sanna Wirtavuori
Kuvat:
Mirva Kakko

Laura Malmivaara on oppinut hyväksymään sen, että entiset liitot kulkevat uusperheessä aina mukana. Hän uskoo, että uusperheessä kaikki voivat paremmin, kun aikuisilla on kunnioittavat välit keskenään.

Näyttelijä Laura Malmivaara, 43, kertoo, mitä mieltä hän on naisiin liitetyistä kliseistä ja miten hän on taklannut uusperheen kipukohdat.

Ensimmäinen kerta uusperheen äitinä oli Lauralle vaikein

Äitiys on vahvemmin geeneissä kuin isyys.

Outo väite. Äidin ja isän rakkaus lapseen voi olla erilaista, mutta se on yhtä vahvaa. Kun menin aikoinaan Akun kanssa yhteen, sain perheenjäsenikseni samalla hänen kaksi lastaan. He ovat nyt jo aikuisia mutta edelleen minulle läheisiä. Samoin nykyisen mieheni tytär on minulle ja tyttärilleni rakas perheenjäsen.

Uusperheen äitiys oli minulle ensimmäisellä kerralla vaikeampaa kuin nyt, koska minulla ei vielä silloin ollut omia lapsia. Nyt kun minulla on omia lapsia, pystyn paremmin jakamaan poissaolevankin äidin vanhemmuuteen liittyvät tunteet.

Nykyisessä suhteessa meillä ei ole yhteisiä lapsia. Tässä iässä ymmärrän jo, mitkä asiat ovat omissa käsissä ja mitkä eivät.

Laura on oppinut hyväksymään miehensä menneen elämän

Ero on helpompi naiselle kuin miehelle.

En usko. Ehkä naiset analysoivat surua enemmän ja pystyvät purkamaan tunteitaan miehiä paremmin, mutta ei ero ole helppo kenellekään. Ja ero, jossa on lapsia osallisena, on huomattavasti haastavampi kuin lapsettoman parin ero.

Kun nuorena ja lapsettomana tulin uusperheen äidiksi, yritin ehkä liian itsekkäästi rakentaa vain omaa elämääni. Nykyisessä liitossani olen hyväksynyt sen, että entiset liitot ja erot kulkevat uusperheessä aina mukana. Enää en koe mieheni menneisyyttä ja minua edeltänyttä elämää uhkana. Äitinä tajuan, että lasten etu on, että kaikilla heidän lähellä olevillaan aikuisilla on kunnioittavat välit keskenään.

Laura Malmivaara

 

Naiset tarvitsevat enemmän ihailua kuin miehet.

Totta! Me naiset tarvitsemme paljon huomiota. Olen aina elänyt katsottavana ja esillä, joten olen tavallaan tottunut huomioon. Saan joskus läheisiltäni kuittia, että sorry, nyt ei keskitytä sinuun. Äitiys on opettanut minua paljon. Kotona on pakko tyytyä sivurooliin ja huomiota on jaettava tasaisesti kaikille.

Kaikissa miessuhteissani olen saanut paljon kehuja, ja vähitellen iän myötä olen oppinut antamaan huomiota myös miehille. Nykyisessä uusperheessä olen opetellut olemaan läsnä, antamaan toisille aikaa ja kuuntelemaan oikeasti. Myönteisiä asioita pitää sanoa ääneen, ei vain ajatella.

Laura on kokenut valinnoistaan syyllisyyttä

Naiset vellovat menneisyyden traumoissa.

Kyllä minä ainakin vellon, mutta niin tekevät varmasti myös monet miehet. Olen miettinnyt paljon omia ihmissuhteitani ja valintojani ja kokenut niistä myös syyllisyyttä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on tapahtunut niin paljon: lapset, avioero, yksinolo, uusi rakastuminen, uusperhe… Olisinko voinut tehdä jotakin toisin? Miksi asiat ovat menneet kohdallani näin?

Olen käsitellyt syyllisyyden tunteitani kirjoittamalla. Se on auttanut minua hyväksymään omat valintani ja etäännyttänyt sopivasti. Suurin osa kirjoituksista on jäänyt pöytälaatikkoon, mutta joitakin olen voinut käyttää myös näytelmissä ja laulujen sanoissa. Jälkeenpäin syyllisyyksiään voi katsella jopa huvittuneen lempeästi.

Kai tämä on normaalia nelikymppisen naisen elämän arviointia: lapset lähestyvät jo murrosikää ja koen, että elämän puoliväli on ohitettu.

Parisuhteessa naiselle on varattu hoivaajan rooli.

Pätee minuun! Uskon, että hoivavietti tulee jostain sisältä ja luonnostaan. Passaan miestäni, eikä hemmottelussa ole mitään pahaa tai epätasa-arvoista. Laitan ruoat valmiiksi lautaselle ja kannan sen vaikka sohvalle, ettei miehen tarvitse lonkkaansa liikauttaa. Perheessä vitsaillaan asialle, eikä kukaan vaadi minulta hoivaamista, mutta toimin niin, koska haluan ilahduttaa läheisiäni. Joskus passaan myös lapsiani, mutta yritän pitää mielessä, että heidän täytyy oppia ottamaan myös vastuuta.

Juttu on katkelma Annan 28/2017 jutusta. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

Lue myös:

Näyttelijä Laura Malmivaara muutosten vuosien jälkeen: ”Nykyisin en panosta liikaa parisuhteeseen”

Talousvaikeuksia ja avioeron kokenut näyttelijä Laura Malmivaara: ”Terapiassa oivalsin asioita, joita olin peittänyt itseltäni”

Uusperhe-elämään totutteleva Miia Nuutila: ”On luonnollista, että lapset kapinoivat”

X