Julkkikset

Lauri Tähkä: ”Minun kanssani voi olla, jos tekee niin kuin sanon”

Muusikko ja lauluntekijä Lauri Tähkä, 42, ei osaa olla parisuhteessa, jossa pitää olla koko ajan läsnä. – Minun kanssani voi olla, jos tekee justiin, niin kuin minä sanon. Tällä hetkellä en pysty muuhun.

Teksti:
Virpi Valtonen
Kuvat:
Niclas Mäkelä/Otavamedia

Lauri Tähkän mielestä inhimillisyys ja tunteiden näyttäminen on tänä päivänä tärkeää.

Muusikko ja lauluntekijä Lauri Tähkä, 42, ei osaa olla parisuhteessa, jossa pitää olla koko ajan läsnä. – Minun kanssani voi olla, jos tekee justiin, niin kuin minä sanon. Tällä hetkellä en pysty muuhun.

Miksi ne vanhat ihmiset kaatoivat kahvia tassille, asettivat sokeripalan huulten väliin ja imivät sen läpi suuhunsa kahvia, laulaja Lauri Tähkä, oikealta nimeltään Jarkko Suo, miettii ääneen.

Istumme aavan meren äärellä terassilla, mutta vastaus kysymykseen jää tuulen yltyessä pohtimatta. Siirrymme kahveinemme sisälle kahvilaan, jonka hirsirunkoisten seinien pinta on poltettua mustahiilikuorta.

– Täällä on hyvä henki – vähän Lappi-meininkiä, Lauri toteaa luonnontulen äärellä, suurten ikkunoiden läpi eteensä aukeavaa upeaa merimaisemaa ihaillen.

– Kun maailma mylvii ympärillä, pitää luonto maadoitettuna elämässä. Eilen olin sienimettässä. Käyn mettässä edelleen lähes päivittäin. Tuijotan taivasta ja pohdin päivän tapahtumia. Metsä tuo rauhan ja levollisuuden tunteen.

Isyys on opettanut puhumaan tunteista

Läsnäoloa ja aikaa. Sitä Lauri tahtoo tarjota teini-ikäisille tyttärilleen, joiden yksinhuoltaja hän on viime vuodet ollut. Esikoinen on tosin jo ehtinyt muuttaa pois kotoa Paattisilta, jossa Lauri asuu nyt kahdestaan nuoremman tyttärensä kanssa.

– Tykkään herätä rauhassa kotona, juoda aamukahvit ja syödä lasten kanssa aamupalaa. Töistä palatessani lapsukaiset ajattelevat, että kiva, kun faija tulee himaan. Heitä kiinnostaa lähinnä se, laitanko heille nuudeleita. En kaipaa lähipiiriltäni mitään nostatusta, Lauri toteaa.

Hän kertoo yrittävänsä antaa tyttärilleen isänä oppeja miehiseen maailmaan mutta oppivansa samalla itse koko ajan uutta. Niin kuin esimerkiksi puhumaan tunteistaan.

– Olin aiemmin paljon sulkeutuneempi, mutta tyttäriltäni olen oppinut, että minun täytyy ruveta puhumaan enemmän. Entisajan isän malli ei enää toimi. Täytyy aukaista itsensä, jotta myös heidän on helppo olla.

Laurin mielestä miehet voisivat oppia naisilta paljon myös tunneälystä.

– Naiset osaavat näyttää herkkyyden ja heikkouden, mutta miehille tunteiden pohdinta ja niiden esilletuonti voi olla pirun vaikeaa. Monen on edelleen helpompi puristaa käsi nyrkkiin kuin myöntää heikkoutensa. Käsi nyrkissä sitten ajatellaan, että minähän en itke.

Naisessa saa olla temperamenttia

Saa näyttää tunteensa, huutaa, melskata, kirota ja korottaa ääntä. Myös sen Lauri on tahtonut opettaa lapsilleen.

– Se temperamenttisuus, joka tulee naisilta ihan luonnon lakien mukaan, on hyvä juttu. On hyvä, että on väkevää meininkiä, Lauri toteaa.

Saako naisessa olla temperamenttia myös parisuhteessa?

– Ehdottomasti! Sehän on mahtavaa. Nyrkki pöytään, ja pannaan jäbä seinälle. Vaikka en tietenkään aina kaikkea purematta niele, on pelottavampaa, jos temperamenttia ei ole. Silloin tuumin, että mikä tässä mättää.

Lauri sanoittaa kappaleisiinsa monen kuulijan ajatukset rakkaudesta, mutta omia naissuhteitaan hän ei ole koskaan julkisuudessa esitellyt. Vain elämää -tv-ohjelmassa Lauri sanoi olevansa rakkausasioissa kohno. Siis mikä?

– Ehkä kohno tarkoittaa sitä, että jos autossa on neljä rengasta, niin yksi kumi on koko ajan puhki tai ainakin vähän lösönä. En osaa olla sellaisessa parisuhteessa, jossa pitää olla koko ajan läsnä. Kohno olo tulee, jos joutuu kauheasti säätämään jonkun toisen takia asioita. Monen mielestä voi olla rasittavaa, etten osaa luvata, milloin seuraavan kerran nähdään, mutta musiikkia tai taidetta tehdessä ei ole aikatauluja ja päiviä: aika unohtuu. Kyllähän siinä ihmiset helposti hermostuvut. Minun kanssani voi olla, jos tekee justiin, niin kuin minä sanon. Tällä hetkellä en pysty muuhun.

Lauri Tähkää ei pidättele kukaan

Toinen suomennosta vaativa sana on sakia. Se on Pohjanmaan murretta ja tarkoittaa jääräpäistä tai tyhmää.

– Olen vähän sakia. On ihania ihmisiä, mutta sitten huomaankin unohtavani itteni sienimettälle tai sitten jokin lattialankkujen höylääminen rupeaa kiinnostamaan, Lauri sanoo ja virnistää leveästi perään.

– Minulle onnea on se, että en ole kahleissa mihinkään. Minua ei pidättele kukaan. Rupean niskuroimaan, jos suitsista pidetään liian lujaa. En voi silloin hyvin.

Lauri Tähkän Vie mut täältä kotiin -albumi julkaistiin syyskuussa. Lauri lähtee marraskuun alussa kiertueelle. Tähkä on yksi Vain elämää -ohjelman tämän kauden artisteista.

Lue myös:

Terapia avasi Lauri Tähkän solmut: Kyky olla herkkä kertoo vahvuudesta

Lauri Tähkä Vain elämää -ohjelmasta: En saanut syötyä enkä nukuttua

X