Julkkikset

Leena Lehtolainen luki isänsä kuolinvuoteella ääneen keihäänheittäjän elämäkertaa: ”En tiedä, kuuliko isä sitä”

Keski-ikä on tuonut Leena Lehtolaisen elämään monia menetyksiä. ”Ymmärsin isän kuolinvuoteen äärellä kuoleman pyhyyden.”

Teksti:
Anneli Juutilainen
Kuvat:
Liisa Valonen, Leena Lehtolaisen Kotialbumi, Om-Arkisto

Leena Lehtolainen kirjoittaa kovalla tahdilla kirjoja.

Keski-ikä on tuonut Leena Lehtolaisen elämään monia menetyksiä. ”Ymmärsin isän kuolinvuoteen äärellä kuoleman pyhyyden.”

”Täytän parin vuoden päästä 60 vuotta. Se ei tunnu kovin riemukkaalta. Olen tietoinen, että parhaimmillaan minulla on jäljellä kolmannes elämästäni. Toisaalta elämä saattaa loppua koska tahansa.

Mietin välillä, mitkä ovat niitä haaveita ja unelmia, jotka ehdin vielä toteuttaa. Kauheasti ei kannata jäädä odottelemaan, jos jotain tekee mieli tehdä. On ehkä synnillistä tunnustaa nykyaikana, että toivoisin voivani matkustella vielä ympäri maailmaa. Haluaisin nähdä tiikerin luonnossa ja myös Sydneyn oopperatalon.

Kaksi aikuista lastani ovat lähteneet jo kauan sitten omilleen, ja elän kaksin puolisoni kanssa Inkoossa. Meillä ei ole vielä lapsenlapsia, enkä tietenkään voi tietää tuleeko niitä edes. Meillä on kaksi kissaa, 8-vuotias Magnus ja 9-vuotias tyttökissa Hönde. Kun Hönde täyttää 10 vuotta, laitan sen päähän ostamani pienen tiaran ja julkaisen Helsingin Sanomissa syntymäpäiväilmoituksen.

Puolisoni on minua kuusi vuotta vanhempi ja jäämässä eläkkeelle. Olen ehdottanut, että hänestä voisi tulla minulle kokoaikainen sihteeri, siivooja ja kokki. Jostain syystä hän ei ole ajatuksesta yhtä innostunut.

Ajattelen, että kaikki elämäni ikäkaudet ovat minussa tänä päivänä läsnä. Olen yhdistelmä näkemääni ja kokemaani. Valtaosan ajasta tunnen itseni ikäisekseni eli 58-vuotiaaksi. Mutta kun katson taitoluistelua, tunnen olevani 18-vuotias – jännityksen ja innostuksen tunteet saavat minut nuortumaan hetkessä.

Taitoluistelun seuraaminen on aina ollut suuri intohimoni, vaikka en itse ole koskaan luistellut kilpaa. Luistelu on ollut elämäni mittainen rakkaus ja käyn vuosittain ystävieni kanssa seuraamassa maailmalla kansainvälisiä kilpailuja.”

Leenan ensimmäinen kirja ilmestyi vuonna 1976. Naapurit toivat onnittelukukat.
Leena Lehtolainen julkaisi ensimmäisen kirjansa vuonna 1976. Naapurit toivat onnittelukukat.

Vanhemmat opettivat tasa-arvoa

”Synnyin Vesannolla, mutta muutimme vanhempieni ja pari vuotta nuoremman pikkusiskoni kanssa Outokumpuun, kun täytin neljä vuotta. Saimme olla ja mennä melko vapaasti kavereidemme kanssa. Kävin partiossa, jumppakerhossa ja pianotunneilla. Lapsena olin isän tyttö. Kävimme yhdessä urheilemassa ja kalassa.

Elämä ei ollut ohjelmoitua tai kiireistä. Sain istua lukemassa vaikka koko sunnuntaipäivän, jos siltä tuntui. Vanhempani olivat äidinkielenopettajia lukiossa, joten meillä luettiin ja kirjoitettiin paljon. Olen perinyt heiltä kiinnostuksen kieleen ja oikeakielisyyteen.

Vanhempani kasvattivat meitä vahvasti tasa-arvoon ja siihen, että kaikki ovat ammatista, rodusta ja sukupuolesta huolimatta yhdenvertaisia. Tuohon aikaan Outokummussa oli aika hierarkkinen luokkayhteiskunta.

Kaivosmiehet tekivät oikeaa työtä, herrat olivat erikseen ja naiset olivat kahvinkeittäjiä. Naisia halveksivat asenteet välittyivät lapsillekin. Kun joku soitti meille kotiin, soittaja saattoi tiedustella ”onko lehtori kotona”. Opin äidiltäni, että siinä tilanteessa kysytään, että ”kumpi?” vaikka hyvin tiesin, että lehtorilla tarkoitettiin isää.

Näin saat käyttöösi kaikki upeat edut

Annan tilaaja pääsee käsiksi kaikkiin klubietuihin.

Tilaaja: Kirjaudu tai luo tili tästä.

Kirjaudu

Mikäli et ole vielä tilaaja, tilaa Anna tästä.

Tilaa

Pulmatilanteissa ole yhteydessä asiakaspalveluun.

X