Julkkikset

Opetusministeri Li Andersson, 33, odottaa esikoistaan: ”Niin suuri ilon ja onnellisuuden aihe, että sille on vaikeaa löytää sopivia sanoja”

Opetusministeri Li Andersson odottaa vauvaa. Ministeri kertoi raskaudestaan sosiaalisessa mediassa.

Teksti:
Roosa Roivainen
Kuvat:
Om-Arkisto

Li Andersson odottaa esikoistaan.

Opetusministeri Li Andersson odottaa vauvaa. Ministeri kertoi raskaudestaan sosiaalisessa mediassa.

Opetusministeri Li Andersson, 33, kertoi keskiviikkona sosiaalisessa mediassa odottavansa lasta yhdessä avopuolisonsa, entisen jääkiekkoilija Juha Pursiaisen, 38, kanssa. Lapsi on parin ensimmäinen.

”Nyt minulle aukeaa mahdollisuus aivan uuden elämänvaiheen aloittamiseen. Jos kaikki menee hyvin, syntyy minulle ja puolisolleni Juhalle lapsi uudenvuoden tienoilla. Se on henkilökohtaisesti niin suuri ilon ja onnellisuuden aihe, että sille on vaikeaa löytää sopivia sanoja,” Li kirjoittaa Instagram-tilillään.

View this post on Instagram

Iloisia uutisia⁣⁣ ⁣⁣ Omaa elämää ei voi suunnitella liian tarkkaan, sen olen oppinut jo kauan sitten. Politiikasta olen oppinut sen, ettei kannata jäädä odottamaan mahdollisesti myöhemmin avautuvia mahdollisuuksia tai sopivia hetkiä, vaan mahdollisuuksiin on tartuttava silloin kun ne tulevat eteen.⁣⁣ ⁣⁣ Nyt minulle aukeaa mahdollisuus aivan uuden elämänvaiheen aloittamiseen. Jos kaikki menee hyvin, syntyy minulle ja puolisolleni Juhalle lapsi uudenvuoden tienoilla. Se on henkilökohtaisesti niin suuri ilon ja onnellisuuden aihe, että sille on vaikeaa löytää sopivia sanoja. ⁣⁣ ⁣⁣ Olen tällä hetkellä unelmatyössäni opetusministerinä, mutta politiikka ei voi myöskään tarkoittaa sitä, että henkilökohtaiset unelmat voisi tai pitäisi sivuuttaa. Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen ei ole vielä nykypäivänäkään helppoa, ja ajattelen, että nämäkin lasikatot rikkoutuvat vain rikkomalla niitä.⁣⁣ ⁣⁣ Lapsen saaminen ei myöskään tarkoita, että olisin katoamassa minnekään. Aion jatkaa työtäni normaalisti joululomiin asti, tietenkin edellyttäen että oma ja lapsen terveys sen sallii. Monet miehet, kuten Antti Kaikkonen, Antti Häkkänen ja Paavo Arhinmäki ovat tulleet vanhemmiksi ministeriytensä aikana. Ministerin tehtävien hoitaminen äitinä on kuitenkin käytännössä mahdottomuus heti lapsen synnyttämisen jälkeen ja siksi minun tilalleni valitaan toinen henkilö hoitamaan opetusministerin tehtäviä ensi kevään ajaksi. ⁣⁣ ⁣⁣ Vasemmistoliiton sääntöjen mukaisesti puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteiskokous valitsee minulle tuuraajaan. Vasemmistoliiton puoluehallitus päättää esityksestään yhteiskokoukselle kokouksessaan 6.9. ⁣⁣ ⁣⁣ Perhevapaalla ollessani aion hoitaa puolueen puheenjohtajuuteen liittyvät tehtävät ja kevään kuntavaalien mediaesiintymiset, hyödyntäen luonnollisesti puolueen muuta puheenjohtajistoa aina kun tarvetta on. ⁣⁣ ⁣⁣ Olen valtavan onnellinen ja iloinen tästä lahjasta, ja haluan omalla esimerkilläni osoittaa, että naisten ei ole pakko valita omien lasten tai oman poliittisen uran välillä. Saa unelmoida, ja omia unelmiaan saa tavoitella.

A post shared by Li Andersson (@lindrssn) on

Li Andersson jatkaa opetusministerinä jouluun asti

Instagram-päivityksessään Li avaa myös suunnitelmiaan töidensä suhteen. Opetusministeri kertoo jatkavansa ministerin tehtäviään joululomiin asti, jonka jälkeen hänelle valitaan tuuraaja ensi kevään ajaksi. Perhevapaalla Li jatkaa puolueen puheenjohtajan tehtävissä sekä aikoo hoitaa myös ensi kevään kuntavaalien mediaesiintymiset.

”Olen tällä hetkellä unelmatyössäni opetusministerinä, mutta politiikka ei voi myöskään tarkoittaa sitä, että henkilökohtaiset unelmat voisi tai pitäisi sivuuttaa. Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen ei ole vielä nykypäivänäkään helppoa, ja ajattelen, että nämäkin lasikatot rikkoutuvat vain rikkomalla niitä”, Li kertoo päivityksessään.

Li haluaakin näyttää esimerkkiä, ettei naisten ole pakko valita lasten tai oman poliittisen uran välillä.

”Saa unelmoida, ja omia unelmiaan saa tavoitella”, ministeri muistuttaa.

Li Andersson jatkaa ministerin tehtävissä jouluun asti. Kuvassa Li Andersson.
Li kertoo jatkavansa opetusministerinä jouluun asti, jos vain hänen ja vauvan terveys sallii.

Vauvauutiselle satelee onnitteluja 

Lin jakama ilouutinen on kerännyt myös onnitteluja sosiaalisessa mediassa.

”Hei miten ihanaa! Onnea ja hyvää vointia”, kirjoittaa muun muassa toimittaja Maria Veitola.

”Grattis!”, toivottaa näyttelijä Christoffer Strandberg.

”Miten onnellista! Levollista odotusta”, kommentoi psykoterapeutti Maaret Kallio.

X