Julkkikset

Linnan juhlien kutsu poiki Euroopan mestari Topi Raitasen kotona soittelurumban: ”Katsotaan, millaisena tulee”

Topi Raitanen sai kutsun Linnan juhliin.

Teksti:
Emilia Saloranta
Kuvat:
Tiia Ahjotuli

Topi Raitanen.

Topi Raitanen sai kutsun Linnan juhliin.

Kutsut Presidentinlinnan itsenäisyyspäivän vastaanotolle saapuivat viime viikolla. Viime kesänä Euroopan mestaruuden 3000 metrin esteissä voittanut Topi Raitanen myönsi, että kutsu oli tipahtanut myös hänen ja avovaimo Johanna Rajavaaran postiluukusta.

– Hienoa päästä olemaan osa noita juhlia, ja totta kai hienoa kokea juhlat Johannan kanssa. Puolisolla alkoi aikamoinen soittelurumba, kun alkoi varata nopeasti kampaajia ja muita. Miehenä valmistautuminen on helpompaa.

Topi ei osaa arvioida, montako puhelua puoliso lopulta soitti.

– Se on hänen projektinsa. Katsotaan sitten itsenäisyyspäivänä, millaisena luonnoksena tulee ulos, aitajuoksija virnisti.

Armollinen marraskuu

Vaikka marraskuu on säiden puolesta synkeämpää aikaa, Topi kokee sen myös armollisena.

– Tämä on työn puolesta rauhallisempaa aikaa perheen ja ystävien kanssa. Ei ole koko ajan stressi päällä kuten kesäkaudella, että miltä jalat tuntuu seuraavissa harjoituksissa.

Topi kertoo, että nauttii kotona ollessaan arkisista asioita, kuten kokkaamisesta.

– Suhtaudun asioihin yleensäkin realistisesti ja rauhallisesti. Olen onnellinen, että pääsin näin hyvässä kunnossa lunastamaan myös omat tavoitteeni. Huippuvuosia ei välttämättä kovin monta ole, Topi totesi Nestlé For Healthier Kids -iltapäivässä.

X