Julkkikset

Lonkkaleikkauksen jälkeen lavoille palaava Kaija Koo: ”Kun terveys prakaa, tajuaa, mitä laulu ja tulkinta merkitsevät”

Laulaja Kaija Koo ei anna lonkkaleikkauksen hidastaa itseään. Koko kesän keikkaileva artisti sanoo terveysongelmien jälkeen ymmärtäneensä entistä paremmin, mitkä asiat ovat hänelle tärkeitä.

Teksti:
Virpi Valtonen
Kuvat:
Tiia Ahjotuuli/Otavamedia

Laulaja Kaija Koo ei anna lonkkaleikkauksen hidastaa itseään. Koko kesän keikkaileva artisti sanoo terveysongelmien jälkeen ymmärtäneensä entistä paremmin, mitkä asiat ovat hänelle tärkeitä.

Laulaja Kaija Koo, 54, teki paluun keikkalavoille lähes vuoden tauon jälkeen radio Suomipopin Helsinki-päivän konsertissa Helsingin Töölönlahdella.

– Lääketiede on ihmeellistä, Kaija Koo sanoo heti ensimmäiseksi.

Lausahduksellaan suosikkilaulaja viittaa siihen, että hän on parantunut marraskuisesta lonkkaleikkauksestaan hyvin. Niin hyvin, että tähti kiertää kesän ahkerasti keikkaillen.

Kaija torppasi välittömästi ajatukset siitä, että ottaisi ensimmäisen leikkauksen jälkeisen kesän rauhallisemmin äskettäisen operaation takia. Tahti ei hiljene, vaikka Kaija on joutunut opettelemaan uudelleen kävelemään.

– En ole lähes vuoteen tehnyt keikkoja. Edessä on valtavasti hienoja festivaaleja, kuten Ruisrock ja Ruamanmeren juhannus. Artisti ei vietä kesällä lomaa, se ei ole mahdollista. Vapaahetkinä sitten lepään. Kun tulen kotiin, yritän selvittää pääni keikkapyörteestä, Kaija sanoo.

Kaija Koo
Jonkin aikaa turvana kulkenut kävelykeppi ei ole enää aina Kaija Koon mukana. – En halua kokonaan luopua siitä, Kaija sanoo ja tunnustaa omistavansa aika monta keppiä.

Vaikka Kaija liikkuu paljon lavalla, hän sanoo ettei koe itseään sporttiseksi tyypiksi. Mieluisa kuntoutus- ja liikuntakeino on kuitenkin löytynyt.

– Pyöräilen itseni kuntoon aina keikkojen välillä.

Kaija pyrkii myös ulkoilemaan mahdollisimman paljon.

– Kun terveys prakaa, ja tulee tällaisia ongelmia, tajuaa mitä laulu ja tulkinta merkitsevät: kaikki muu tuntuu toisarvoiselta. Itse tajusin, että minulla on ääni ja minulla on tulkinta. Sen ymmärtäminen on noussut vahvemmaksi tällaisten takia.

Tammikuussa Kaija kertoi Annan haastattelussa palaavansa keikoille terveenä, eroottisena ja vahvana.

Vain elämää -kuvausten jälkeen olo oli sumuisa

Kaija Koo oli mukana Vain elämää -suosikkiohjelman ensimmäisellä kaudella.

Kuun alussa hän palasi tuttuihin kuvausmaisemiin Hirvensalmelle, sillä Kaija nähdään myös seitsemännellä Vain elämää -ohjelman All Stars -kaudella. Suosittu ohjelma palaa ruutuihin Nelosella syyskuussa.

– Kuvausten jälkeen on aika sumuisa olo. Siellä oli mahtavaa, Kaija tunnusti Annalle.

Osa katsojista on arvostellut sitä, miksi jo kertaalleen ohjelmassa esiintyneet artistit kootaan yhteen. Eikö muita artisteja Suomen kokoisesta maasta löytynyt, ja tuleeko ohjelmasta vain entisen toistoa?

Kaija Koo on asiasta täysin toista mieltä.

– Tilanne oli täysin erilainen kuin aiemmilla kausilla, kun on eri tyypit koolla.

– Satulinnassa oli ihan yhtä koskettavaa olla kuin edelliskerralla. Piti olla hereillä, sillä tälläkin kaudella ohjelmassa olevat artistit ovat älykkäitä, fiksuja ja taitavia ihmisiä. Mikäs siellä oli ollessa.

Edellinen Vain elämää -kausi kuvattiin poikkeuksellisesti Espanjassa. Kaija Koo kertoo olleensa kuitenkin tyytyväinen, että tuleva kausi kuvattiin hänelle jo entuudestaan tutuissa maisemissa Hirvensalmen Satulinnassa.

– Tykkäsin siitä. En olisi halunnut lähteä ulkomaille kuvauksiin. Samaa huonetta en saanut kuin viimeksi, mutta en saa kertoa enempää. Tämäkin on varmaan jo liikaa!

Lue lisää:

Kaija Koo leikkauksen jälkeen: ”Kun palaan keikoille, olen taas terve, eroottinen ja vahva”

Kaija Koo: ”Olen ollut epävarma ja kuunnellut liikaa muita”

Kaija Koo Seurassa: ”Olen mennyt rajun mankelin läpi”

X