Julkkikset

Maaret Kallio neuvoo hellittämään suorittamisesta korona-aikana: ”Nyt riittää seiska puolen suoritus”

Psykoterapeutti Maaret Kallio tietää, kuinka vaikeat ajat saavat monet meistä turvautumaan suorittamiseen. – Jos koronatilanne jatkuu kuukausia, on tosi tärkeää osata madaltaa rimaa, Maaret sanoo.

Teksti:
Annan Toimitus
Kuvat:
Jouni Harala

Maaret Kallio uskoo, että toivo auttaa.

Psykoterapeutti Maaret Kallio tietää, kuinka vaikeat ajat saavat monet meistä turvautumaan suorittamiseen. – Jos koronatilanne jatkuu kuukausia, on tosi tärkeää osata madaltaa rimaa, Maaret sanoo.

Koko Suomi on pysähtynyt koronakriisin äärellä, niin myös kouluttajapsykoterapeutti ja tietokirjailija Maaret Kallio. Arki muuttui omaksi, puolison ja koululaisten etätyöksi, ja Maaretin kevääksi suunniteltu luentokiertue peruuntui.

Maaret on huomannut, että arjen muutokset kuormittavat häntäkin, poissa kun on muun muassa lasten koulunkäynnin ja harrastusten tuoma aikataulujen väljyys.

– Keskittymiskykyni on alentunut, sählään enemmän, en ole ihan täydessä tehossa, hän kuvailee.

Psykoterapeuttina Maaret tietää, että epävarma ja vaikea ajanjakso tuo ihmisestä esiin sen, kuinka kukin sietää tilanteen herättämiä negatiivisia tunteita: ahdistusta, turhautumista, pelkoja ja huolta niin itsestä, läheisistä kuin tulevaisuudestakin.

– Negatiivisia tunteita on tärkeää uskaltaa tuntea, mutta niihin ei saa pudota eikä niiden saa antaa lamaannuttaa itseään. Toivon ydintä on usko asioiden järjestymiseen jotenkin ja joskus, Maaret sanoo.

Maaret Kallio neuvoo korona-aikana: Nyt saa hellittää

Maaret on huomannut, että suorittamiseen ja superpärjäämiseen taipuvaiset ihmiset ottavat saman toimintamallin turvakseen nytkin. Heille kotonaolo saattaa tarkoittaa mahdollisuutta valmistautua maratoniin tai järjestää vuosien aikana kova­levyille kasaantuneet valokuvat. Osaa postaa someen kuvia toinen toistaan ihmeellisemmistä leipomuksistaan.

– Annan lukijoissakin on varmasti paljon sitkeitä, pystyviä, moniulotteisia naisia, jotka nyt turvautuvat pärjäämiseen ja suorittamiseen. Se toimii jonkin aikaa, mutta pidemmän päälle liika suorittaminen on hyvin uuvuttavaa. Jos koronatilanne jatkuu kuukausia, on tosi tärkeää osata madaltaa rimaa.

Lue myös: Lääkäri Emilia Vuorisalmi antaa viisi konkreettista keinoa, joilla helpotat korona-ahdistusta ja pelkoja

Jotkut vaativat itseltään täydellisyyttä poikkeusoloissakin ja kyselevät Maaretilta, kuinka nyt pystyy olemaan täydellinen vaimo, äiti ja rakastaja.

– Olen ihan että hei, hellittäkää jo! Nyt riittää sellainen seiska puolen suoritus, se on tässä tilanteessa jo tosi hyvin. Omissa tavoitteissa ja odotuksissa pitää joustaa ja antaa itselle armoa.

Se voi olla kuitenkin yllättävän vaikeaa, jos on kasvanut ja tottunut siihen, että kelpaa vain toimivana, pärjäävänä ja reippaana. Maaretin mukaan on hyvin tärkeää tulla nähdyksi myös muussa roolissa, tarvitsevana ja hauraana.

Lue myös: Auttamisen ammattilainen Maaret Kallio: ”Nykyisin osaan paremmin pyytää apua itselleni”

Maaret muistelee ystäväänsä, pärjäämistään kaikille vakuutellutta naista, joka vaikean elämäntilanteen jälkeen kirjoitti Facebook-päivitykseensä: ”Kiitos äiti, ettet uskonut, kun sanoin, että pärjään.”

– Minulla menee edelleen kylmät väreet, kun ajattelen sitä. Siinä on jotain niin hellää ja kaunista, että äiti näki tyttärensä tarvitsevan jotain muutakin kuin pärjäämistä. Mikä mieletön voiman ja toivon tunne on siinä, että joku huomaa ja sanoo, että niinhän sinä varmaan pärjäätkin, mutta ota nyt rauhassa hetken ajan, saat siihen luvan ja se on ihan ookoo.

Maaret uskoo, että moni pystyy samastumaan samanlaiseen nälkään: että joku huomaisi ja kehottaisi hellittämään.

Luit juuri lyhennelmän Annan 17/2020 kansijutusta, jonka on kirjoittanut Iina Alanko. Artikkelissa Maaret Kallio kertoo, miksi epätoivo on tärkeää, mutta toivottomuus hälytysmerkki. Miksi toivo on Maaretin mielestä niin tärkeää, entä miksi hän kritisoi positiivisuutta? Miten Maaret itse toimi viimeksi kohdatessaan pettymyksen, entä miten hän pääsi siitä yli? Lue koko juttu numerosta 17/2020 tai digilehdestä! Voit tilata digilehden täältä!

X