Maarit Hurmerinta yli 40 vuoden liitostaan: ”Meille molemmille arki on luksusta ja pikkujutut ovat tärkeitä”

Laulaja Maarit Hurmerinta, 65, on ollut miehensä Samin kanssa yli 40 vuotta. Kihlasormus oli tuossa ajassa jo kulunut miltei puhki. Nyt sormessa killuu uusi rengas.

”Rakkain arkirutiinini on herätä rauhassa. Nousen yleensä noin yhdeksältä. Heti herättyäni en halua puhua ja yritän välttää kaikkea muutakin sosiaalisuutta. Saatan mennä jopa toiseen huoneeseen, ettei tarvitsisi keskustella edes Samin (aviomies Sami Hurmerinta) kanssa. Juon kahvia, luen lehteä ja yritän syödä jotakin. Vatsani parasta ajatellen lusikoin joskus jopa suuresti vihaamaani kaurapuuroa.

Rahankäyttäjänä olen hulda huoleton, mutta mikään öykkäri tai tuhlari en ole. Vietin lapsuuteni köyhissä oloissa ja pienenä ajattelin, että olisipa joskus niin paljon rahaa, että voisin ostaa uuden mekon tai valita ruokakaupassa ihan mitä haluan. En jaksa tuhlata elämääni miettimällä, saako jostain pesuaineen alennuksella. Toisinaan tulee ostetuksi vaate, jota en välttämättä tarvitse, mutta kierrätän tavaroitani kirpparille.

Olen innostunut uudesta levystäni Sumuinen puutarha. Jokaisessa biisissä on omia kokemuksiani, ja kaik­kien eteen on paitsi eletty myös tehty työtä.

On ihanaa kutsua lapset kylään. Perhe on minulle lähes pyhä asia. Meillä ei ole säännöllisiä sunnuntai-illallisia, koska elämä ei ole säännöllistä, mutta yhteisiä hetkiä on paljon. Olen hyvin läheinen sekä poikani että tyttäreni kanssa. Pojallani on 19-vuotias poika ja kahdeksan kuukautta vanha tytär. Isompi lapsenlapsi kutsuu minua Maaritiksi, nuorempi ei osaa vielä puhua. Voin hyvin olla vaikka mummi, hän saa päättää.

Huomioin miestäni Samia monin tavoin. Meille molemmille arki on luksusta ja pikkujutut ovat tärkeitä. Lahjoja emme juuri osta, mutta ilmoitin Samille pari vuotta sitten, että olisi aika saada uusi timantti. Vanha kihlasormukseni oli nimittäin niin kulunut, että se olisi mennyt pian poikki. Olemme olleet yhdessä yli 40 vuotta, ja sormus maksoi aikoinaan 120 markkaa. Nyt minulla on uudet kihlat.
Läheisten huomioimisessa auttaa se, että olen herkkä kaikelle. Maistan ja haistan kaiken ja vaistoan usein ihmisten tunteet. Jos läheisillä on huolia, tiedän sen, ennen kuin he ehtivät kertoa. Joskus herkkyys on melkein kiusallista ja tolkuttoman raskasta, vaikka haluankin mielelläni olla avuksi.

Metsässä löydän parhaiten harmoniani

Rentoudun parhaiten, kun saan elää ilman aikataulua. Meillä on aika iso piha ja puutarha, puuhastelen siellä mielelläni. Tosin viime syksynä puuhastelu meni muutaman kerran raatamiseksi, kun kotiinpaluu meni myöhäiseksi ja piti kärrätä puiden alta omenoita ja päärynöitä kompostiin. Sienestän myös mielelläni.

Hoidan kauneuttani käyttämällä hyviä voiteita ja meikkejä. Lapsena isä kielsi minua meikkaamasta, ja 13-vuotiaana laitoin salaa niin paljon maskaraa, että ripset olivat aivan tönköt. Se oli kapinaa, mutta käytän poskipunaa ja huulipunaa edelleen usein kotonakin. Tosin meikkaan maltillisemmin kuin nuorena.

Pyöräily on parasta. Saatan pyöräillä yli 20 kilometriä kerrallaan. En ole hikipyöräilijä vaan enemmänkin meditatiivinen menijä. Pyöräily auttaa minua syventämään ajatuksia. Mitä pidempi lenkki, sen selkeämpi ja kirkkaampi olo. Ryhmäliikunta taas ei mene läpi. Päässäni on kouluajan muisto tamburiinin tahdista ja rumasta sinisestä jumppapuvusta.

Rakastan teatteria, taiteita, musiikkia, kirjoja, elokuvia ja ihmisiä – minulla on kauhea jano kaikkeen. Kun katselen lapsuudenkuviani, olen niissäkin aina silmät levällään ihmetyksestä ja melkein suu auki uteliaana kaikelle. Jos dementoidun vanhana, toivottavasti olen hymyilevä ja ystävällinen höperö.

Haluaisin olla useammin metsässä. Siellä löydän parhaiten harmoniani, ja sieltä saan voimaa. Jo lyhyt metsäkävely tekee ihmeitä. Odotan seuraavaa keikkaa ja sitten lomaa. Levyn teko ja markkinointikeikat ovat vieneet mehut. Ehkä mietin jonkin kivan konsertin jostain Euroopasta ja varaan lyhyen matkan.”