Maija Vilkkumaa koki suosion nurjan puolen: ”Huipulla pysytteleminen alkoi tuntua ahdistavalta”

Muusikko Maija Vilkkumaa vietti neljä vuotta kotona lastensa kanssa. Pitkä paussi toi rauhan, sillä huipulla pysytteleminen oli alkanut ahdistaa. – Sen jälkeen saatoin aloittaa alusta ilman suuria odotuksia – tai en täysin ilman, Maija sanoo.

Muusikko Maija Vilkkumaa, 43, vastasi Annan Totta vai tarua -juttusarjan kysymyksiin. Juttusarjassa tunnetut naiset pohtivat, pitävätkö naiseutta koskevat kliseet paikkansa.

Äidin rooli on naisen tärkein rooli.

Tarua. On monia naisia, jotka eivät ole äitejä. Puuttuuko heiltä muka tärkein rooli?

Kun olin kotona lasten kanssa, lyöttäydyin lähiseudun äitien jengiin. Oli kiva käydä leikkipuistossa, kun oli aikuista juttuseuraa. Muistelen sitä aikaa lämpimästi.

Silti olin helpottunut, kun nuorempi tytär meni päiväkotiin vuoden ja 8 kuukauden ikäisenä. Ajattelin, että jos vielä joutuisin leikkipuistoon, tulisin hulluksi. Oma aika puuttui lähes täysin. Yritin kirjoittaa lasten ollessa päiväunilla, ja jos he eivät nukkuneetkaan, olin ihan raivona.

Lasten hyvinvointi on tietysti tärkeysjärjestyksessäni ykkösenä. Mutta äidinkin on saatava tehdä itselleen tärkeitä asioita. Uskon, että on lapselle hyväksi nähdä, kuinka äiti omistautuu välillä omille intohimoilleen. Itse muistan lämpimänä sen, kuinka vanhempani uppoutuivat kirjoihin silmät loistaen.

Naiset tarvitsevat enemmän ihailua kuin miehet.

Tarua. Kaikki tarvitsevat ihailua ja arvostusta. Artisti saa osakseen paitsi massojen ihailun myös vihan. Minäkin toivoin, että kaikki tykkäävät minusta ja pelkäsin, että ne eivät tykkääkään.

Nykyään yleisöni eivät ole enää läheskään yhtä suuria kuin vaikkapa Ei-levyn ilmestyessä 2003. Jos yleisöä on saapunut odotettua vähemmän, saatan tuntea jopa häpeää. Kun olin suosion huipulla, osa tuli katsomaan minua pelkästään siksi, että olin ykkösartisti. Nyt klubeille tulevat ne, jotka oikeasti diggaavat musiikkiani.

Ollessani neljä vuotta tauolla muusikkoudesta en uhrannut ajatustakaan sille, ihaillaanko minua vai ei. Heti palattuani tulin siitä taas tietoiseksi. Artisti mittauttaa kannatustaan jatkuvasti myyntiluvuilla ja yleisömäärällä.

Kun festareilla aikoinaan kuulutettiin lavalle ”Suomen suosituin naisartisti Maija Vilkkumaa”, muistutin itseäni, että vielä tulee aika, jolloin minua ei esitellä noin. Huipulla pysytteleminen alkoi tuntua ahdistavalta. Ei ollut enää liikettä ylöspäin.

Pitkä paussi toi rauhan. Sen jälkeen saatoin aloittaa alusta ilman suuria odotuksia – tai en täysin ilman. Kun on kerran päässyt Ruisrockin rantalavalle, jossa 30 000 ihmistä hyppii oman musiikin tahdissa, se pysyy aina vertailukohtana.

Mutta kukaan ei pysty tekemään loputtomiin pelkkiä hittejä. Menneitä ei voi jäädä haikailemaan. En voi tehdä uutta biisiä miettien, miten saisin 10 miljoonaa striimausta. Sellainen tappaa rohkeuden, ja se on pahinta, mitä minulle voisi taiteilijana tapahtua.

Miehet ovat seikkailijoita, naiset pesänrakentajia.

Tarua. Olen todella kaoottinen ihminen, Mikko on paljon järjestelmällisempi. Hän esimerkiksi nauttii siivoamisesta, kaupassa käymisestä ja ruuanlaitosta, jotka minä koen musertavana.

Siinä mielessä olen pesänrakentaja, että minusta tuntuu hyvältä asua Suomessa. Aikaisemmin haaveilin, että koko perhe muuttaisi ulkomaille vuodeksi. No, lapset eivät missään tapauksessa suostu.

Jos Mikko tekee paljon töitä ja olen pitkään yksin kotona suorittamassa vaimon roolia, minulle tulee hyvin voimakas vastareaktio. Alan suunnitella reissua New Yorkiin musikaaleja katsomaan. On tärkeää, että seikkailija minussa pysyy elossa.

Pääsevätkö kiltit tytöt taivaaseen ja tuhmat mihin vain? Onko naisen rooli olla parisuhteessa hoivaaja? Onko ero helpompi naiselle kuin miehelle? Lue Annan numerosta 39/17, mitä Maija on mieltä. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!