Julkkikset

Maija Vilkkumaan kitaristimies Mikko jätti paikkansa – bändissä toinen heistä oli liikaa: ”Minä olen johtohahmo”

Maija Vilkkumaa rakastui Mikko Kososeen, kun tämä tuli soittamaan Maijan bändiin. Lopulta tiet kuitenkin erkanivat, töiden osalta. – ”Nyt on aika ihanaa, kun käymme eri paikoissa töissä.”

Teksti:
Emilia Saloranta 
Kuvat:
Liisa Valonen, Maija Vilkkumaan Kotialbumi, Om-Arkisto

Maija Vilkkumaa alkoi seurustella Mikko Kososen kanssa ollessaan kolmekymppinen.

Maija Vilkkumaa rakastui Mikko Kososeen, kun tämä tuli soittamaan Maijan bändiin. Lopulta tiet kuitenkin erkanivat, töiden osalta. – "Nyt on aika ihanaa, kun käymme eri paikoissa töissä."

On tilanteita, jolloin Maija Vilkkumaa, 48, kuvittelee olevansa mies.

Laulaja keksi metodin, kun hän sai kutsun esiintymään Linnan juhlien etkoille. Silloin iski epävarmuus.

– Ajattelin, olenko minä näin hienojen juhlien arvoinen, en voi mitenkään olla! Samoilla etkoilla esiintyi vielä Ismo Alanko, joka on aina ollut minulle, no Ismo Alanko!

Maija huomasi, että hän pienensi itseään – yli kahdenkymmenen vuoden uran jälkeen.

– Ennen esiintymistä katsoin itseäni peilistä, ja pohdin, että mitä Ismo Alanko miettisi. Ei kai ainakaan tuollaisia? Jos menisinkin esiintymään itsevarmana kuin mies, jolle kuuluu paikka tässä maailmassa.

Maija on aina ollut hyvä kuvittelemaan. Jos lapsena koulukavereiden kanssa oli vaikeaa, hän uppoutui illalla sängyssä mielikuvitusmaailmansa. Pohti, mitä kivoja juttuja voisi tehdä harrastuskavereiden kanssa.

– Fyysinen maailma ei ole minulle kovin vahva paikka. Olen aina ollut hajamielinen, hävittelen tavaroita, enkä pysty pitämään kotia järjestyksessä.

Suurimmat paineet muutokseen Maija koki, kun hänestä tuli äiti. Nyt hänen ja muusikko Mikko Kososen tyttäret ovat 14- ja 11-vuotiaita.

– Siinä vaiheessa, kun lapset alkoivat tuoda kavereita kotiin, oli pakko skarpata siisteyden kanssa. Ettei koti näyttäisi epäilyttävien ihmisten kodilta. Siistit ihmiset ovat neuvoneet, että laitat vain tavaran paikalleen, kun olet sitä käyttänyt. Mutta ei se ole niin yksinkertaista.

Erityisen vaikeaa se on silloin, kun Maijalla on meneillään luova prosessi. Näin oli esimerkiksi viimeksi uutta Jos oisin mies -kappaletta tehdessä.

– Luovan prosessin aikana tuntuu vaikealta antaa tilaa jollekin ei niin merkittävälle asialle. Olen kuitenkin iän myötä hyväksynyt tuonkin piirteen itsessäni.

”Siinä vaiheessa, kun lapset alkoivat tuoda kavereita kotiin, oli pakko skarpata siisteyden kanssa.”

Kolmenkympin kriisi ja keikkatauko

”Minua ahdisti täyttää kolmekymmentä. Se on ollut suurin ikäkriisini. Mietin, että voiko yli kolmekymppisenä enää esiintyä. Painetta loi myös uhkaava raja, että lapsentekoa ei voi enää viivyttää. Elin vielä edellisessä, pitkässä avoliitossa ja alitajuisesti mietin, että onko tämä se suhde, jossa haluan perustaa perheen.

Aloin seurustella Mikon kanssa vasta kolmekymppisenä. Olen onnellinen, että tein lapset juuri silloin kun tein, näin meille syntyi juuri nämä lapset. Mutta sittemmin olen miettinyt, että onko meitä naisia ihan varmuuden vuoksi hieman manipuloitu ja luotu turhaa painetta kiirehtiä?

Maija Vilkkumaa istuu punaisella sohvalla.
– Minusta tuli ja tulee yhä kiukkuinen, jos velvollisuuksia on liikaa luovan prosessin aikana, Maija sanoo.

Ehkä omaan ahdistukseeni liittyi myös se, että tuohon aikaan puuttuivat mallit naisartisteista, jotka olivat tulleet äideiksi. Tein kuitenkin paljon keikkoja esikoisen ollessa pieni. Isäni, Mikon veli ja joskus kavereiden isommat lapset kulkivat mukana keikoilla hoitajina. Vaikka olikin kiva nousta keskiyöllä rocktähtenä lavalle, pienen lapsen kanssa kiertäminen oli myös raskasta. Kun aloin odottaa toista lasta, olin jo aikaisemmin päättänyt jäädä tauolle.

Tarvitsin vuosien kiertämisen jälkeen muuta, mutta varmasti pikkulapsiaika myös laukaisi tarpeen tauolle. Lapset täyttivät pääni, ja toisin kuin siivoamisen, heitä en tietenkään halunnutkaan jättää hoitamatta. Minäkin halusin olla paras äiti lapsilleni. Minun oli kuitenkin vaikea myöntää julkisesti, että jäin kotiin lasteni kanssa. Pelkäsin joutuvani 50-lukuisen naisihanteen mannekiiniksi, jossa minun pitäisi luopua kaikista perheen ulkopuolisista unelmista.

Kotona oleminen oli kuitenkin ihanaa. Kirjoitin romaania, johon purin luovaa puoltani. Mikko kävi keikoilla viikonloppuisin, mutta arkisin olimme koko perhe kotona. Muutuin rytmiltäni rauhallisemmaksi ja hitaammaksi. Neljänkympin kriisiä en enää potenut, lapset kai veivät kaiken huomioni.”

Kahden taiteilijan liitto

”Rakastuimme Mikon kanssa, kun hän tuli soittamaan bändiini. Samaan aikaan minulla luututtiin lattiaa julkisesti, kun erosin avopuolisostani. Olen jälkeenpäin miettinyt, että rakastumiseen vaikutti sekin, mitä Mikko teki musiikillisesti biiseilleni. Sitä kautta tuntui, että hän ymmärsi minua paremmin kuin kukaan muu.

Nuorempana sitä oli paljon mustasukkaisempi, olin kai epävarmempi. Enää en koe olevani mustasukkainen, vaikka muusikkona Mikko on paljon poissa. Totta kai haluan, että liitossa menee kaikki hyvin. Mutta se kertoo jonkinlaisesta iän tuomasta itsevarmuudesta, että ei neuroottisesti mieti, että entä jos hän rakastuu johonkin toiseen. Lähempänä viittäkymmentä naisen eksistenssi ei riipu todellakaan siitä, miten mies katsoo häntä.

Maija Vilkkumaa ja hänen miehensä Mikko Kosonen Pariisissa.
Mikon kanssa 15-vuotishääpäivän vietossa Pariisissa.

Kun palasin neljän vuoden tauolta, Mikko jatkoi vielä hetken soittamista bändissäni. Pian teimme päätöksen, että hän siirtyy soittamaan muualle. Meitä on tässä liitossa kaksi voimakasta taiteilijaa. Bändissä minä olen johtohahmo. Ideaalitilanteissa parisuhteissa molemmilla on valtaa yhtä paljon. Tuollaisessa tilanteessa se ei mene niin. Nyt on aika ihanaa, kun käymme eri paikoissa töissä, mutta kuitenkin kotoa löytyy ymmärrys ja tuki, jota ala vaatii. En tiedä, olisiko helpompaa, jos oma kumppani ei olisi alalla. Ehkä itse tuntisin silloin outoa syyllisyyttä siitä, että olen omituisiin aikoihin poissa kotoa. Nyt se on normaalia molemmille.

Juuri sanoin Mikolle, että tässä iässä en kestä epätietoisuutta ja puhumattomuutta mistään asiasta. Nostan kissan heti pöydälle, jos jokin vaivaa minua. Mikko totesi, että sähän olet aina ollut tuollainen, ja se on välillä kuumottavaa. Mutta muuten kai olen kumppanina suht helppo. Ehkä olen välillä omissa maailmoissani ja ajatuksissani.”

Lue myös: Maija Vilkkumaa harvinaisessa yhteiskuvassa TV:stä tutun kitaristimiehensä kanssa – jakoi yllättävän yhteisen muiston: ”Sitten teinkin raskaustestin”

Vapaa ulkonäköpaineista

”Ajattelin pitkään, että olen enemmän isäni näköinen. Äitini on perinteisellä tavalla kauniimpi. Kun nykyään katson itseäni peilistä, näen siellä kuitenkin enemmän samoja piirteitä ja ilmeitä kuin äidilläni.

Vaikka tulin parikymppisenä julkisuuteen, en ole kokenut paljoakaan ulkonäköpaineita. Muista yhden kerran, kun ulkonäköäni koskenut palaute itketti. Minusta oli julkaistu lehdessä kuva keikalta ja sen yhteydessä oli uutisoitu, että minun on pakko olla raskaana. En ollut. Olin varmaan syönyt ennen keikkaa pizzan ja vatsani pullotti. Vasta myöhemmin olen osannut nauraa tapahtuneelle. Ehkä aika oli meille armollisempi, kun vielä ei ollut sosiaalista mediaa. Mutta en edelleenkään lue mitään keskustelupalstoja tai edes kommenttikenttää, jos se käsittelee tv-ohjelmaa, jossa olen esiintynyt.

Tarharyhmä-bändi: Maija Vilkkumaa, Paula Ojajärvi, Ise-Erika Lehto, Minna Haapkylä ja Mirka ”Nöksy” Niiniluoto.
Tarharyhmä-bändiin kuuluivat Maijan lisäksi Paula Ojajärvi, Isa-Erika Lehto, Minna Haapkylä ja Mirka ”Nöksy” Niiniluoto. Kuva vuodelta 1994.

Tykkään meikeistä, sukkahousuista, enkä ole nähnyt työn vaatimaa laittautumista taakkana. Haluan näyttää lavalla hyvältä, ja rocktähtilarppi sallii kaikenlaisia tyylikokeiluja.”

Hyvä itsetunto peräisin lapsuudenperheestä

”Meitä on kolme tytärtä, ja esikoisena ehdin kehittää itselleni ainoan lapsen identiteetin. Liisa syntyi viisi vuotta jälkeeni, Eeva sen perään. Teini-iässä muistan tunteneeni ulkopuolisuutta, kun perheessä oli aikuiset ja sitten ne pienet. Olen sanonut omia tyttäriäni joskus vahingossa Eevaksi ja Liisaksi, kun dynamiikka on jotenkin sama. Minä ja pienet.

Uskon, että hyvä perusitsetuntoni tulee lapsuudenperheestä. Äiti ja isä aina kehuivat paljon tekemisiämme. Lapsena harrastin erikoiskoulutusohjelmassa tanssia. Olin kuitenkin ryhmän huonoin. En saanut ikinä sooloja tai jos osa sai esiintyä, en ollut siinä joukossa. Soitin myös pianoa, siinä olin keskinkertainen. Silti vanhemmat aina kehuivat, jopa piirustuksiani, vaikka olin kasin piirtäjä.

Maija Vilkkumaa vauvana oman äitinsä kanssa.
Maijan keikoilla käy paljon äitejä tyttärineen, ja se on hänestä arvokas asia. Kuvassa Maija äitinsä kanssa.

Olenkin halunnut pyrkiä omien lasteni kanssa samaan; kehumista ja luottamista. Kun lapset olivat pieniä, kasvatuksessa oli vallalla Super-Nannyn jäähypenkki. Kokeilimme sitä kerran, mutta sydäntäni raastoi istuttaa lasta siinä. Minua ei kotona ikinä rangaistu, enkä psykologisesti usko siihen. Oli kyse lapsista tai vaikka työelämästä, pitää luottaa siihen, että ihmiset tekevät parhaansa. Haukkuminen tai rangaistus eivät ole ratkaisuja.

Esikoinen kokeili pienenä rajojaan ja testaili meitä. Muistan, kun Mikko ja esikoinen tuijottivat toisiaan uhmakkaina hotellin aamupalapöydässä, koska lapsi ei suostunut pyytämään maitoa kauniisti. Lopulta minä hermostuin, että hyvänen aika, anna sitä maitoa, on tulossa kuuma päivä! Ajan myötä olemme tulleet kasvattajinakin samalle viivalle.

Olen äitinä välillä höveli. Jos olen ollut paljon poissa, passaan lapsia enemmän. Saatan esimerkiksi kärräillä heille valmiit voileivät omiin huoneisiin. Haluaisin olla puuhakkaampi äiti, mutta huomaan, että jos alan liikaa järjestää kaikkea, sillä on perheeseen flegmaattinen vaikutus.”

Eeva ja Maija Vilkkumaa.
Näin siskokset Eeva ja Maija Vilkkumaa poseerasivat vuonna 2003.

Rokkitähtielämän uudet säännöt

”2000-luvun alussa minulla oli ääniongelmia, joiden takia menin osteopaatille. Lihakset kurkunpään ympärillä olivat jännittyneet. Se johtui osittain lantion ja rintakehän asennosta. Minua neuvottiin lopettamaan juokseminen. Jätinkin sen pitkäksi aikaa, kunnes nyt olen taas vähän juossut. Useimmiten kävelen ja joogaan.

En ole neuroottinen terveyteni suhteen. Välilevyn pullistumaakin kävin näyttämässä, kun en pystynyt enää lasketellessa käyttämään vasenta kättäni. Se meni kuntoon itsestään, söin hetken kovempia kipulääkkeitä.

– Odottelen, iskeekö viidenkympin kriisi, Maija Vilkkumaa sanoo.

Olen tavallaan elänyt ja en ole elänyt rokkitähtielämää. Emme ole ikinä nousseet lavalle päissämme. Nuorempana tykkäsin valvoa ja juhlia keikkojen jälkeen. En ollut silloinkaan mikään soheltaja tai sammuilija.

Nykyään kestävyys alkoholin suhteen on huonontunut. Kun tietää, että kaksi lasia viiniä tekee unelle huonoa, viinin haluaa jättää ottamatta. Myös säännöllinen ruokailu ja lautasmalli ovat nousseet iän myötä arvoon. Kaikki me, joilla on enemmän kilsoja takana, muistuttelemme keikkabussissa aina lounaan tärkeydestä.

Keikkabussi onkin suurin satsaus hyvinvointiini. Varsinkin sellaisina vuosina, kun liksat ovat olleet pienempiä, se on ollut iso panostus. Bussissa on jokaiselle oma sänky, johon voi vetäytyä nukkumaan tai katsomaan Netflixiä. En ole luonteeltani ekstrovertti, ja oman crew’n kanssa kiertäessä en tunne painetta olla sosiaalinen. Oleminen on samanlaista kuin perheen kanssa. Voit olla yksin, mutta et kuitenkaan ole.”

Mutaisten vesien aika

”Koin yläasteen ja lukion kivoina vaiheina, kun pääsin pois epämääräisestä pikkulasten maailmasta. Aloin soittaa kitaraa 14-vuotiaana ja tehdä omia kappaleita. Sen myötä kaikki vertailu ja miettiminen, että miten muut minut näkevät, jäivät siihen. Jotenkin sama tunne on pysynyt kaikki vuodet.

Haluni tehdä biisejä on aina mennyt sen yli, miten vaikeaa biisien esittäminen oli. Olin silti pitkään keikoilla epävarma äänestäni. Muistan, kuinka en tykännyt Totuutta ja tehtävää -lauluraidastani. Kun sitä soitettiin studiolla, käänsin äkkiä vierustoverin huomion jonnekin muualle, koska oma laulaminen hävetti. Ajan myötä ymmärsin, ettei helppous tekemisessä ole se juttu.

Vilkkumaa, Maija.
– Tietyllä tavalla ego kasvaa, kun vanhenee, mutta sen ei saa antaa kasvaa liikaa, Maija Vilkkumaa pohtii.

Kun 2003 olin maan isoimpia artisteja, kiersin festareilla pelkkiä päälavoja. Koin yhä, että en siltikään ansaitse paikkaa ääneni takia. En silti tunnista itsessäni huijarisyndroomaa, en vain vilpittömästi kokenut olevani riittävän hyvä. En ymmärtänyt musabisneksen logiikkaa. Päälavalla esiintyy sillä hetkellä suosituin artisti, eikä se, joka on lauluteknisesti täydellisin.

Lue myös Seurasta: Maija Vilkkumaa: ”Suosion huipulla en pitänyt itsestäni”

Vaikeinta on, kun visio on hakusessa. Kutsun sitä mutaisten vesien ajaksi. Etsiminen ja väärienkin ratkaisujen tekeminen on tärkeää, mutta ei helppoa. Sorrun helposti loputtomaan ylianalysointiin ja itseni pienentämiseen. Varsinkin nuorempana elämästä tuli silloin ilotonta puurtamista. Kyse oli kuitenkin siitä, että en tunnistanut omaa tilaani. Minusta tuli ja tulee yhä kiukkuinen, jos velvollisuuksia on liikaa luovan prosessin aikana. Nykyään osaan palkata muita tekemään tehtäviä tai jätän asiat hetkeksi sivuun, katson vaikka telkkaria.

Kun palasin keikkatauolta, halusin kokeilla jotain uutta. Jotkut ymmärsivät sen väärin, että olisin halunnut tehdä silloin trendikästä popmusiikkia. Tällä hetkellä minulla on sama fiilis kuin Ei-levyn aikaan. Silloin visio oli kirkas, ja asioita teki sivuilleen vilkuilematta.

Maija Vilkkumaan mukaan keikoilla voi taas käydä normaalisti.
Maija Vilkkumaa käy keikoilla taas normaalisti korona-ajan jälkeen.

Tietyllä tavalla ego kasvaa, kun vanhenee, mutta sen ei saa antaa kasvaa liikaa. Olin ihan mielelläni hetken aikaa biisileireillä työläisenä tekemässä kappaleita muille. Mutta kun joku levy-yhtiön edustaja tulee selvittämään minulle, millainen kappaleen, jota teen toiselle, pitäisi olla, tulee tunne, että ehkä minun ei tarvitse mennä enää tähän. Olenkin lopettanut biisileirien kiertämisen.

Odottelen, iskeekö viidenkympin kriisi. Esikoinen täyttää tänä vuonna viisitoista. Välillä hämmästyn, kun tulen kotiin, eikä siellä ole ketään. Kaikki ovat omissa riennoissaan. Mutta se on aina ollut myös ihanaa, että elämässä tulee uusia vaiheita.”

X