Julkkikset

Marco Bjurströmiltä kysyttiin mielipidettä joka asiaan vuosina 1997–2005 – sen jälkeen puhelin ei ole enää soinut niin usein: ”Minulla ei ollut kertaakaan sellaista tunnetta, etten kelpaa”

Marco Bjurström nousi huimaan julkisuuteen BumtsiBum!-ohjelman juontajan pestin myötä vuonna 1997. Oli ainoastaan helpotus, kun työtahti tasaantui vuoden 2005 jälkeen. – Olisi ollut tuhoisaa, jos sellainen hullunmylly olisi jatkunut kauan.

Teksti:
Hilppa Wuokko
Kuvat:
Om-Arkisto, Petri Nuutinen

Marco Bjurström on tyytyväinen tämänhetkiseen työtahtiinsa.

Marco Bjurström nousi huimaan julkisuuteen BumtsiBum!-ohjelman juontajan pestin myötä vuonna 1997. Oli ainoastaan helpotus, kun työtahti tasaantui vuoden 2005 jälkeen. – Olisi ollut tuhoisaa, jos sellainen hullunmylly olisi jatkunut kauan.

Suosikkijuontaja, tanssinopettaja, ohjaaja, koreografi ja viestintäkouluttaja Marco Bjurströmille, 53, kuuluu juuri nyt todella hyvää. Hänen ohjaamansa Carmen-oopperan puolentoista kuukauden intensiivinen harjoitusjakso on takanapäin. Tampere-talossa esitettävän oopperan ensi-ilta on tänään.

Marco kertoo, että hänen ohjaamansa Carmen on tanssillinen ja tavallista iloisempi versio klassikko-oopperasta. Kaikki kuusi esitystä ovat lähes loppuunmyytyjä, mikä lämmittää ohjaajan mieltä.

– En ole kokenut paineita onnistumisesta. Olen suunnitelmallinen ja lähden tekemään projekteja aina niin ajoissa, että minulla on selkeät pasmat. Näin pystyn estämään sen, ettei tule kohtuuttomia paineita, jotka vaikuttaisivat esityksen laatuun huonontavasti, Marco kertoo.

Oopperan pääsolisteina nähdään Niina Keitel ja meksikolainen, maailmalla mainetta niittänyt Arturo Chacón-Cruz. Suursuosiota viime vuosina nauttinut Waltteri Torikkakin on mukana esityksessä.

Arturo Chacón-Cruz ja Niina Keitel
Carmen-oopperan pääsolisteina nähdään Arturo Chacón-Cruz ja Niina Keitel. Oopperan ohjaa Marco Bjurström.

Teatteriprojekteissa on tavallista, että ohjaaja saa olla mukana roolituksessa. Oopperassa sen sijaan tähdet on varattava niin paljon etukäteen, että on tavallista, että ohjaaja ei ole mukana vielä roolitusvaiheessa. Näin kävi myös Carmenin kohdalla. Oopperan tähdet oli jo valittu, kun Marco tuli mukaan kuvioihin. Hän sai kuitenkin pian todeta, että roolituksessa oli tehty hyvää työtä.

– Heti harjoitusten alkaessa tajusin, että nyt minulla on helmiä käsissäni. Ohjaustapani on sellainen, että yritän luoda ilmapiirin, jossa ihmiset voivat ehdottaa asioita, enkä minä määrää yksin kaikesta. Carmen on sitä tehneiden ihmisten näköinen esitys. Siksi olen siitä hirvittävän ylpeä. Kaikki oopperassa mukana olevat seisovat sen takana, mitä he tekevät, koska he ovat itse olleet sitä kanssani kehittelemässä. Se on ihan törkeän hienoa, Marco hehkuttaa.

Marco Bjurström on kokenut julkisuuden hullunmyllyn

Marco on parina viime vuonna nähty Hyvät katsojat -ohjelman juontajana. Lisäksi hän on tehnyt töitä yritysluennoitsijana ja yritysjuhlien juontajana sekä tanssiopettajana perustamassaan StepUp-tanssikoulussa. Onpa hän mukana myös veljensä ravintolabisneksessä, johon kuuluu kaksi Pompier-ravintolaa.

Vaikka varsinaisesti hiljaista Marcon työrintamalla ei siis ennen Carmenia ole ollut, hän ei ole ollut töineen erityisen paljon esillä julkisuudessa viime aikoina.

Julkisuuden hullunmylly on kuitenkin miehelle varsin tuttu asia.

Vuosina 1997–2005 hän oli se julkisuuden henkilö, jonka puoleen lehdistö kääntyi asiassa kuin asiassa. Hän oli rakastetun BumtsiBum!-ohjelman juontaja ja jatkuvasti esillä eri medioissa.

– En edes muista, mitä kaikkea olen silloin tehnyt. Olisi ollut tuhoisaa, jos sellainen hullunmylly olisi jatkunut kauan. Pelastukseni oli se, että tein koko ajan tanssinopettajan fyysistä työtä. Se piti huolta paitsi kehostani myös mielestäni. Sen takia uupumista ei hulluimpinakaan vuosina päässyt syntymään, Marco arvioi.

– Oli vain hyvä asia, että kiinnostavuuteni rupesi haihtumaan. Jokainen ihminen ei enää pysäytä minua kadulla tai huutele perääni, vaikka iloisia kommentoijia edelleen on ja se on ihan kivaa.

Marco Bjurström
Marco Bjurströmin ohjaama Carmen on Marcon mukaan sitä tehneiden ihmisten näköinen esitys.

Itsetunto on häilyvä ominaisuus

Marco uskoo, että ikä ja realistinen kuva siitä, millaista julkisuuden pyörityksessä oleminen on, olivat hänelle suureksi eduksi, kun työtahti alkoi tasaantua ja häneltä ei enää kysytty mielipidettä joka asiaan.

– Olin siihen mennessä tehnyt töitä monen staran kanssa ja nähnyt julkisuuden monta eri puolta.  Pystyin pitämään itsestäni huolta ja tajusin, mitä olen: että olen oma itseni siitä huolimatta, soiko puhelimeni joka päivä vai ei. Minulla ei ollut kertaakaan sellaista tunnetta, etten kelpaa.

Kerran suosikkiruutukasvon itsetunto oli kuitenkin koetuksella suursuosion jälkeen: vuoden 2016 BumtsiBum!-kohun aikaan Marco tunsi hetkellisesti kelpaamattomuuden tunnetta, joka kuitenkin helpotti ihmisten osoittaman tuen ja kohun laantumisen myötä.

Tänä päivänä Marco uskookin, että hyvä tai huono itsetunto ei ole jotain pysyvää vaan häilyvä ominaisuus.

– Jokaisella on sellaisia päiviä, kun itsetunto on tosi matalalla ja kaipaa paljon muiden tukea ja vahvistusta. Sitten on sellaisia päiviä, joina tuntuu, että voi kannatella koko maailmaa harteilla. Minulla on varmasti keskimääräistä enemmän ollut niitä päiviä, etten ole ollut muiden tuen ja paapomisen tarpeessa.

Tämänhetkinen työtahti on juuri sopiva

Tällä hetkellä Marco kokee työtahtinsa olevan juuri sopiva.

– Vanhaan aikaan verrattuna on rauhallisempaa ja niin se saa toivottavasti tästä eteenpäin ollakin. En enää halua tai edes jaksaisi sellaista työtahtia, mikä minulla joskus on ollut.

Hän on kiitollinen siitä, että hänellä on tällä hetkellä aikaa syventyä intohimoihinsa eli tanssiin sekä esitysten tekemiseen ilman paineita siitä, että töitä olisi taottava todella kiivaaseen tahtiin. Marco uskoo, että liika kiire näkyisi myös työn jäljessä.

– Olen sellaisessa tilanteessa, että minun ei tarvitse hengissä pysyäkseni tehdä niin paljoa. En voi vielä heittäytyä eläkkeelle, mitään sellaisia rahasäästöjä minulla ei ole. Mutta isoimmat velat on maksettu ja olen sillä tavalla onnellisessa asemassa, etten joudu enää pinnistelemään. Minulla on ihana asunto ja ihana kesämökki. Minulla on mahdollisuus tehdä sopivasti, mitä haluan. Ei pröystäillen, mutta sopivasti.

Entä olisiko mahdollista, että Marco joutuisi takaisin samanlaiseen hullunmyllyyn kuin BumtsiBum!-aikoina?

– Vaikka pääsisin tekemään mitä ohjelmaa, olen varma, että se ei voi mennä samanlaiseksi hullunmyllyksi. Olen jo se vanha tyyppi, joka on ollut kuvioissa kauan aikaa. On hirveän helpottavaa, etten voi enää olla se uutuus, jollainen BumtsiBum!-ohjelman alkaessa olin.

”Olen jo se vanha tyyppi, joka on ollut kuvioissa kauan aikaa.”

Seuraava ohjaustyö on pitkäaikainen haave

Marcon seuraava ohjaustyö Carmenin jälkeen on musikaali A Chorus Line. Hän on jo pitkään halunnut ohjata kyseisen musikaalin.

– Olen yli 10 vuotta yrittänyt saada oikeuksia tähän musikaaliin ja aina epäonnistunut, koska oikeuksia ei ole myönnetty kellekään. Yhtäkkiä saimmekin oikeudet.

Marcon ja Sinikka Sokan perustamalla Skene-musiikkiteatterikoululla alkaa 15. toimintavuosi ensi syksynä, ja musikaali aiotaan toteuttaa musiikkiteatterikoulun tuotantona. Marco ohjaa koreografian yhdessä jazz- ja showtanssiopettaja sekä koreografi Mindy Lindblomin kanssa. BumtsiBum!ista tuttu Tuomas ”Tumppu” Kesälä toimii musikaalin kapellimestarina. Musikaalia on tarkoitus esittää Aleksanterin teatterissa keväällä 2021 kaksi viikkoa.

– A Chorus Line on tanssitaustaiselle ihmiselle yksi maailman tärkeimpiä musikaaleja, Marco sanoo.

Teoksen ensi-ilta oli vuonna 1975 New Yorkissa. Se rikkoi kaikki ennätykset ja pyöri 15 vuotta putkeen.

– Musikaali kertoo chorus-tanssijoista eli niistä tanssijoista, joita moni kuvaa, että ’se kolmas puu vasemmalta’. He ovat kuitenkin usein musikaalien runko ja voima. Heidän tanssinsa ja laulunsa pitää homman kasassa niin, että päätähdillä on jotain, mitä tehdä. Kukaan ei koskaan tiedä heidän nimiään tai muista niitä. Siitä lähti idea, että mitäs jos heistä tehtäisiin musikaali, koska heilläkin on oma tarinansa kerrottavanaan, Marco kertoo.

Lue myös:

Suosikkijuontaja Marco Bjurström: ”BumtsiBum!-kohu on väsyttänyt minut”

Marco Bjurströmin rahahuolet helpottivat: Jättivelat on jo melkein maksettu

Marco Bjurström muistelee koskettavasti edesmennyttä Hanna-Riikka Siitosta: ”Olen niin kiitollinen pitkästä ystävyydestä ja ikävä on iso”

X