Julkkikset

Marja Hintikka: ”Aiemmin olin nuori vihainen nainen ja etsin kaikkialta vääryyttä, nykyisin uskon rakkauteen”

Juontaja Marja Hintikka oli nuorena mustavalkoinen tiukkis etenkin tasa-arvoasioissa. Nelikymppisenä hän on lopettanut vääryyksien etsimisen ja uskoo ystävällisyyden voimaan. Perfektionistiksi tunnustautuva Marja haluaa olla entistä lempeämpi myös itseään kohtaan.

Teksti:
Sanna Wirtavuori
Kuvat:
Mirva Kakko

Marja Hintikka toivoisi elämäänsä spontaaniutta ja irrottelua, vaikka onkin kolmen pienen lapsen kiireinen äiti. "Villi puoli minusta on ihan sama kuin nuorena".

Juontaja Marja Hintikka oli nuorena mustavalkoinen tiukkis etenkin tasa-arvoasioissa. Nelikymppisenä hän on lopettanut vääryyksien etsimisen ja uskoo ystävällisyyden voimaan. Perfektionistiksi tunnustautuva Marja haluaa olla entistä lempeämpi myös itseään kohtaan.

”Olin aiemmin nuori vihainen nainen, suorastaan etsin kaikkialta vääryyttä. Olen aina ollut naisten puolella, ja nuorena olin lähes mustavalkoisen tiukkis tasa-arvojutuissa. Minua kutsuttiin jossain vaiheessa Don Hintikaksi. Mutta nykyään uskon ystävällisyyteen ja rakkauteen. Kannattaa tehdä hyvää, se tulee kyllä takaisin.

Ystävällisyydestä ei voi olla mitään haittaa, ja välinpitämättömyys on ikävintä kaikesta. Yritämme kasvattaa lapsistamme hyväkäytöksisiä, koska käytösetiketin opettelusta on hirvittävästi hyötyä. Sanotaan kiitos ja anteeksi ja hississä tervehditään kanssaihmisiä, bussinkuljettajaa moikataan ja itse saatan joskus jopa kiittää häntä kyydistä.

Rasitun, jos jossakin porukassa vellotaan liikaa ikävissä syövereissä ja valitetaan kaikesta. Hakeudun mieluiten myönteiseen seuraan. Omista kielteisistä tunteista yritän päästä yli käsittelemällä ne. Itken niin kauan kun itkettää, hyväksyn huonon oloni, ja useimmiten pian jo helpottaa. Tunteet eivät ole yhtä kuin minä, ne tulevat ja menevät. Jokaiselle tunteelle ei tarvitse antaa valtaa.

Ystävällisyyteen liittyy myös rakkaus. Se on elämän käyttövoima ja turva kaiken takana. Olen onnellinen miehestäni ja lapsistani ja kerron heille päivittäin, että rakastan heitä.

Marja Hintikka
– Ajattelen myönteisesti ja pyrin lietsomaan sitä, että minulle lasi on aina puoliksi täysi, Marja sanoo.

“Joskus on viisautta luovuttaa”

Olen ollut melko kurinalainen tyyppi, sisäinen piiska on viuhunut herkästi. Nykyään yritän ajatella, että ’ihan hyvä’ riittää. Joskus on viisautta luovuttaa.

Lapsena opin, että hyvä ihminen on aikaansaava ja ahkera. Arvostan sitä, että hommat hoidetaan, enkä kestä lusmuilua yhtään.

Olen yrittänyt opetella irti suorittamisesta ja perfektionismista, mutta puuhakkuuden ihanne on tiukassa. Taustalla vaanii koko ajan pelko: olenko sittenkin laiska.

Tästä seuraa se, etten oikein osaa rentoutua enkä varsinkaan laiskotella. Tiedän, että elämä ei saisi olla pelkkää suorittamista. Että kun esimerkiksi menen mökille, minun ei välttämättä tarvitse heti öljytä terassia tai järjestää isoja juhlia.

Laiskottelun opettelu on minulle jatkuva läksy. Oikein tankkaan itselleni, että rentoudu, ole nyt vain.

Tanssii tähtien kanssa -kisa opetti minulle spontaania kepeyttä, ja olen yrittänyt jatkaa kepeän ihanaa olemista senkin jälkeen. Ihmisen pitää saada olla välillä hunningolla, tanssijalalla liikkeellä. Elämässä saa olla jaksoja, jolloin kaikki ei mene ihan justiinsa putkeen, mutta mukavaa on. Kyllä perheellinen nelikymppinenkin haluaa ja saa välillä bilettää, vaikka niitä tilaisuuksia onkin aika harvoin. Villi puoli minusta on ihan sama kuin nuorena, ja odotan innolla hyvää irrottelua.”

Luit juuri lyhennelmän Annan kansijutusta 35/2019, jossa Marja Hintikka kertoo, kuinka sitoutuminen pitkään parisuhteeseen on hänen mielestään ”uusi musta”. Miten Marja järjestää itselleen omaa aikaa? Milloin hänen on pakko olla vahva, ja milloin hän on antanut itselleen luvan olla heikko? Lue lisää Annan numerosta 35/2019 tai digilehdestä! Voit tilata digilehden täältä!

X